Vilho God oli jatkosodassa Rukajärven suunnalla 14.Divisioonan joukoissa. Joukko- osastona oli JR 52:n (Jalkaväkirykmentti 52 ) 5.komppania, jonka kolmas joukkue ja kolmas ryhmä. Samaan ryhmään kuului myös muita vieremäläisiä, kuten Esko Heiskanen, Ahti Niskanen, Tauno Partanen, Paavo Rönkkö ja Mikko Sirviö.  Vilhon sotataival alkoi vuoden 1941 loppupuolella ja matka jatkui Kuhmon ja Lieksan kautta kohti Rukajärveä.  Vilho God oli pikakivääriampuja ja keskeisimmät taistelut olivat yritys vallata venäläisten hallussa ollut Suvi-niminen tukikohta 23.6.1943, joka jäi kuitenkin pelkäksi yritykseksi. Suven tukikohdan oli vihollinen saanut  suomalaisilta haltuunsa jo 4.10.1942 ja piti sitä aina Sodan lopuun asti.  Merkittävin oli kuitenkin Pallon taistelu ja takaisin valtaus juhannuksen jälkeen 1943.

Pallo-nimisen tukikohdan taistelut ja takaisin valtaus venäläisiltä 26.6.- 28.6.1943

Pallon tukikohta oli n. 20 ha:n suuruinen mäenharjanne, hieman korkeudeltaan matalampi, kuin lähettyvillä oleva Suven tukikohta, joka oli edelleen venäläisten hallussa kesällä 1943. Palloa pidettiin tärkeänä tukikohtana, koska sieltä oli hyvä näkyvyys Rukavaaralle ja Tykistönmäelle.  Pallo oli suomalaisten hallussa ja juhannuksen aikoihin siellä oli JR 52:n ensimmäinen pataljoona. 26.6.1943 klo 08.00 venäläiset ampuivat suuren tykistökeskityksen Palloon,  arviolta jopa 25000- 27000 kranaattia. Tuossa tykistökeskityksessä venäläinen käytti mm. Katjuska raketinheittimiä eli suomalaisittain urkupyssyjä. Tykistökeskityksessä suomalaisille tuli suuria tappioita kaatuneina ja haavoittuneina. Upseeritappioiden tilalle komennettiin Tiiksan koulutuskeskuksesta mm. nuoria vänrikkejä.

Vilhon 5. komppania oli siirtynyt keväthölseen 1943 aikana Puntarin tukikohdasta Tunkuantien varteen lähelle Ontajoen siltaa eli vastuualueena oli Tunkuantie. Ensimmäinen yritys oli 23.6. vallata Suven tukikohta. Tavoitteena oli, että JR52:n 7. komppania (Lapinlahtelaisia) valtaa Suven ja 5. komppania siirtyy Suveen varmistustehtäviin.
Tuossa rytinässä kapteeni Mykkänen haavoittui ja tilalle tuli luutnantti Pukero. Pukero katsoi pian tilanteen mahdottomaksi ja luopui yrityksestä. Tämän jälkeen 5.K palasi Hirsivarustuksen alueelta takaisin tukikohtaansa Ontajoen sillan lähettyville. Tuohon aikaan komppanian vahvuus oli vain 59 miestä, 14 aliupseeria, ja 4 upseeria.

Vihollinen aloitti kiivaan tykistö- ja kranaatinheitinkeskityksen Palloon 26.6. klo 08.00. Vilho God kertoo, että jytinä oli kovaa ja yhtenäistä. Yksittäisiä laukauksia ei voinut erottaa ja ammuksia tuli Hirsivarustukselle ja aina Ontajoen varteen saakka. Vihollisen keskityksen aikana II/JR52 (JR52:n toinen pataljoona) ja myös 5. komppania oli ns. tukilinjan takana ja odottivat mahdollista käskyä vastahyökkäykseen. Keskityksen jälkeen 5.K siirtyi lähemmäksi Palloa. Vilho kertoo, että vastaan tuli jonossa suomalaisia sotilaita, osa jopa paljain jaloin, vaatteet riekaleena ja useat ilman asetta. Keskityksessä suomalaisille oli tullut suuria tappioita niin haavoittuneina kuin kaatuneinakin. MM. Aulis Sirviö oli kertonut, että oli pakko lähteä pois tykistötulen alta. 26.6. komppania oli Hirsivarustuksella ja iltapäivällä luutnantti Pukerolta tuli käsky Pallon takaisinvaltaukseen, mutta tuolloin tuli kranaatti lähelle ja Pukero kaatui. Päällikön kaaduttua hyökkäys keskeytettiin. Tilalle määrättiin luutnantti Louhivuori ja uusi hyökkäyskäsky tuli illalla klo 23.45. Tätä ennen oli ollut 80 minuuttia kestänyt suomalaisen tykistön keskitys Palloon ja keskitys oli onnistunut täydellisesti ja tehnyt pahaa jälkeä vihollisessa. Keskityksessä oli ammuttu arviolta 28000 kranaattia. Vilho God kertoi, että he hyökkäsivät Pallon pohjoispuolelta. Tuossa taistelussa mm. Esko Heiskasen lähelle tuli kranaatti läheiseen petäjään ja häneltä lensi hattu päästä ja sai pienen tärähdyksen. Vilho kertoo lasketelleen pikakiväärillään toista lipasta, ennen kuin Esko oli päässyt siirtymään syrjemmälle ja lääkärin luo korsuun ja sieltä edelleen lepopaikkaan. Pallon taisteluhaudat olivat olleet täynnä kaatuneita venäläisiä, osa oli päässyt pakenemaan ja siirtymään korsuihin. Mm. eräs korsu oli ollut täynnä vihollisia ja sieltä oli tullut ulos 13 miestä, jotka antautuivat vangiksi. Eräs vanhempi mies yritti kuitenkin työntää kätensä vyönsä alle, mutta Vilhon huomattua ja osoitettua aseellaan hän oli luopunut yrityksestä. Vyön alta löytyi käsikranaatti. Kuolleet venäläiset oli haudattu Pallon taistelualueelle. Tässä takaisinvaltauksessa suomalaisten tappiot olivat vähäisiä, sillä vihollinen ei enää onnistuneesta tykistökeskityksestä johtuen pystynyt paljoakaan panemaan vastaan. Kaatuneita vihollisia oli n. 460 ja lisäksi vangiksi jäi n. 400 miestä. Takaisinvaltaus päättyi aamuyöllä klo 03.00 aikoihin ja 27.6. illansuussa Vieremän miehet komppaniansa mukana palasi tukikohtaansa Ontajoen varteen. Vilho kertoo, että Ontajoen varressa saunat lämpisivät ja myös muonitus pelasi hyvin. Valtauksen jälkeen 27.6. - 6.7. komppania kävi Pallossa varustelutöissä. Vieremän veteraanit muistelevat, että JR52:n lisäksi vastahyökkäyksessä oli myös vänrikki Vuorenmaan jääkärijoukkue ja pioneereja. Pallon taistelujen jälkeen Vilho kävi mm. tähystystehtävissä Tykistönmäellä. Peukaloniemen alue tuli myös tutuksi elokuun alussa 1944, jossa kertoo mm. aseveljen Mikko Sirviön haavoittuneen pahoin ja sitten kuolleen 3.8.1944.  Peukaloniemen jälkeen elokuussa 1944 seurasivat linnoitustyöt Tahkokoskella. Aselepo tuli 4.9.1944.

Sodan jälkeen Vilho God viljeli kotitilaansa Jokelaa yhdessä puolisonsa kanssa Vieremän Kaarteellamäellä.  Harrastuksina oli mm. kalastus lähellä olevassa Iijärvessä. Hän mm. itse valmisti katiskot ja paunoitti verkot. Metsästys oli myös mieleinen harrastus ja toimi mm. Tikanniemen Metsästysseuran puheenjohtajana 20-vuoden ajan.  Vilho osallistui aktiivisesti veteraanien edunvalvonta työhön. Hän oli Rintamaveteraanien Asunto- ja Tukiliiton Vieremän osaston perustajajäsen. Osasto perustettiin 13.11.1965 ja nykyinen nimi on Vieremän Rintamaveteraanit ry.  Vilho toimi yhdistyksen johtokunnassa 25-vuoden ajan vuosina 1985 - 2010. Työstään ja toiminnastaan järjestön hyväksi hänelle on myönnetty mm. Suomen  Rintamaveteraaniliiton ansiomerkki.