Leo Huttunen

Leo Pietari  oli äitini sisarusparven toiseksi nuorin, syntynyt 1923, kuoli 2000. Hän oli naimisissa Anna-Liisa Säisän (s.1931) kanssa. Anna-Liisa on kirjailija Eino Säisän sisar.

Leo meni alokkaaksi ”aseellisena” 16.1.42 (Jv.KK15) . Kiväärimiehenä Ontajoella ja Tsirkka Kemijoen varmistuksessa mm.  6. ja 7./JR52 ajalla 30.9.42 - 16.4.44. Haavoittui kranaatinsiruista oikeaan ja vasempaan pakaraseutuun  28.6.43 ja toisen kerran vakavasti 27.8.44  miinasta Nuokkijärvellä. Vietiin kenttävartiosta lentokoneella suoraan 22. Sotasairaalaan. Sirpaleita ympäri ruumiin. Em. lisäksi osallistui Ilomantsin Lehmivaaran taisteluihin 1 - 10.8.1944. Kotiutettiin vasta 31.5.46. Kunniamerkit: VM II ja VM I.

Leo tuli isännäksi Remekseen (=Jaakkolaan) sen jälkeen kun Aarne-eno ja hänen vaimonsa Vieno olivat lapsettomina myyneet tilan hänelle ja Aarne ryhtyi taksinkuljettajaksi Vieremälle. Leo meni naimisiin melko vanhana, kävimme jopa yhtä aikaa lavatansseissa Vieremällä.

Leo oli kaikin puolin jämtti isäntä. Hän   taisi olla suvussa ainoa kokoomukselainen, vieläpä aito sellainen. Neuvostoliittoa hän ei lainkaan ymmärtänyt, itse asiassa vihasi perustellen mielipiteitään hyvin ja aktiivisesti. Hän oli aina valmis poliittisiin keskusteluihin ja häntä taisi miellyttää vastaväitteiden esittäminen. Maatilaansa hän hoiti hyvin ja eräs   metsästyskaverini  sanoi Leosta jotensakin näin:Hänen taloutensa oli aina hyvässä kunnossa, hän oli erinomainen mies, jolta  sai aina tarvittaessa apua.

Kävin koulupoikana usein Leon kanssa metsästämässä.  Leon kanssa ei koskaan juopoteltu, tosin minä olin tuolloin poikanen, mutta Leo oli pahasta haavoittumisestaan huolimatta varsin raitis mies.

Leo oli vaikeasti  haavoittunut, mm .sirpaleita nousi jatkuvasti milloin mistäkin, jopa päästä. Hän ei kuitenkaan käsittääkseni ainakaan alkuun saanut kummoistakaan invalidikorvausta, koska kieltäytyi täyttämästä hakulomaketta. Tässä lomakkeessa kysyttiin näet tilan  pinta-alaa ja ”minä en pinta-alan vuoksi tapellut”.

Kerran hän kuitenkin tuli tutkimuksiin Kaunialaan. Minä kävin hakemassa hänet hoidon loputtua pois ja hän oli meillä päivän pari. Kysyin mitä hänelle tehtiin. Leo sanoi: Siellä oli joku ulkomainen naistohtori, joka puhui huonosti suomea. Se sanoi, että  kyllä  siellä  päässä  vielä sirpaleita on, mutta nehän ovat koteloituneet niin hyvin  ettei niistä ole haittaa. Minä sanoin hänelle, että anna minulle haulikko, mene sadan metrin päähän niin minä ammun ja kysyn sitten että onko haittaa. Minulla on ollut esimerkiksi jatkuva päänsärky koko sodan jälkeisen ajan. Ei se sen jälkeen puhunut mitään.