Harmaan mökin seinällä roikkuivat sotilaspistooli, vyö ja upseerinlakki sotavuoden 1942 marraskuussa. Ne painautuivat pienen Martti pojan mieleen seuraaviksi vuosikymmeniksi. Pojan isä, Olli Remes oli tuolloin käymässä kotona rintamalta, katsomassa perhettään. Isän tehdessä lähtöä, halusivat Martti ja pikkusisko Ulla saattaa Ollia yhdessä mummon kanssa. Isä heilautti kättään vielä tienristeyksessä ja kiirehti kylälle päin. Se oli viimeinen kerta kun Martti ja Ulla näkivät isänsä elossa.

Olli Remes syntyi Vieremän Valkeisilla 8.9.1909 Vieremällä Pekka ja Maria Remeksen perheeseen. Poika kävi neljä luokkaa kansakoulua ja osoittautui pienestä pojasta asti taitavaksi hiihtäjäksi. Suksiseppä teki sukset ja pieni poika viipotti pitkin Valkeisjärven jäätä. Sisällissodan sytyttyä, 9-vuotias Olli hiihti päivittäin kirkolle kuuntelemaan radiolähetystä pojan mielikuvitusta kiehtovista sotatapahtumista. Vuosia myöhemmin nuori mies lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan Kuopioon ja jäi lopulta kouluttajaksi 5 vuodeksi. Erityisesti pohjoinen kiehtoi luonnossa viihtyvää sotilasta, niinpä paikka vartiopäällikkönä Sallan Vuorikylässä oli ihanteellinen. Olli toimi myös Lapin rajavartioston palveluksessa tammikuusta 1935 eteenpäin. Kovana hiihtäjänä tunnettu Vieremänpoika hiihti Suomen mestaruuden vuonna 1934 Kuopiossa. Hän voitti pronssia Ruotsin Sollefteån hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen 50 kilometrillä vuonna 1934. Menestys jatkui vuoden 1936 Garmisch - Partenkirchenin talviolympialaisissa Saksassa, jolloin suomalaiset hiihtivät hopeaa näytöslajina olleessa sotilaspartiohiihdossa. Joukkueeseen kuului myös Olli Huttunen kotoisin Vieremältä, sekä Kalle Arantila. Mitalissa oli kotka ja hakaristi. Talvisodan melskeessä mitali katosi, mutta löysi lopulta tiensä takaisin Remeksen perheeseen vuonna 1957.

Mieleisen työpaikan lisäksi pohjoisesta löytyi myös Eine. Nuori pari avioitui 1937 ja perhe kasvoi seuraavana vuonna Martti pojalla sekä sotavuonna 1939, Ulla tyttärellä. Talvisodan syttyessä Olli oli miehineen Kairalan Kuolajärvellä. Hän kävi linjasta neuvomassa vaimoaan pelastamaan hopeiset hiihtopokaalinsa ja olympiamitallin. Eine ei kuitenkaan ehtinyt pelastaa miehensä palkintoja. Vaimo ja lapset lähtivät sotaa pakoon Vieremälle. Olli toimi talvisodassa Sallan rintamalla rajavartiostossa.

Jatkosotaan Remeksen veljessarjasta lähti kaikki neljä veljestä, joista kolme palasi lopulta takaisin kotiin. Olli toimi sodan syttyessä joukkueenjohtajana Rajakomppania 46:ssa, mutta ylennettiin pian komppanianpäälliköksi. Heinäkuun alussa 1941 Olli johti kaukopartiota Kuopsitunturi-Tuuttijärvi alueella, ja seuraavana päivänä 2.7–3.7 Kutsalla. Syyskuussa 1941 Olli nimettiin Mannerheim-ristin ritariksi osoittamastaan urheudesta. Asemasotavaihe ei innostanut toimintaan tottunutta miestä, hän halusi olla sielä missä tapahtui. Huolimatta useista haavoittumisistaan hän pyrki mahdollisimman nopeasti takaisin miestensä luo. Esimerkiksi marraskuun 8. päivänä 1942 Olli haavoittui Krivillä ja palasi viikkoa myöhemmin käytyään pikaisesti paikkauttamassa itsensä. Upseeriarvostelussa miestä kuvattiin rauhalliseksi ja luottamusta herättäväksi esimieheksi, joka osaa käsitellä alaisiaan. Erityisen sopivaksi hänet katsottiin johtamaan sissijoukkuetta.

Asemasotavaiheen näennäisen rauhan alla, piili kuitenkin vaara linjojen molemmin puolin vihollisen tiedustelupartiossa ja tarkka-ampujissa. Jälkimmäinen koitui Ollin kohtaloksi joulukuun lopussa 1942 hänen ollessa luovuttamassa 9/JR 54:n komppanianpäällikön tehtäviään seuraajalleen. Mannerheim-ristin ritari ja perheenisä kuoli päävammaan matkalla Karhumäen kenttäsairaalaan. Vain kahta vuorokautta aiemmin hänet oli ylennetty kapteeniksi. Ollin ruumis lähetettiin haudattavaksi kotiseudun multaan 5.1.1943.

Vieremän kirkko täyttyi surijoista, kun Olli Remes laskettiin Vieremän sankarihautaan. Arkkua kantoivat Ollin veljet. Oman kylän hiihtäjälegenda oli poissa. Pieni Martti poika oli surun murtama, mutta lohtua toi aikuisten antama selitys isän poismenosta. ”Isä kaatu meijän kaikkien puolesta.” Niinpä isää ikävöivä pieni poika seisoi asennossa kunnialaukausten ajan.

Eine muutti lapsineen Keminmaahan vuonna 1945 ja avioitui myöhemmin uudelleen. Martti ja Ulla saivat kolme sisarusta lisää. Muisto isästä ei haalistunut koskaan 

Osanotto taisteluihin:

Johtanut kaukopartiota Kuopsitunturi-Tuuttijärvi 1.7.1941

Kaukopartio Kutsalle 2.-3.7.1941

JR 54:n päällikkönä Vuorikylän taistelussa 18.7-28.8.1941, Makiakuunvaarassa 26.-28.8.1941 ja Alakurtin valtauksessa 29.-31.8.1941

Selustavarmistuksessa Tuntsalla ja Kilistunturilla 4.9.- 12.11.1941, Ala-Vilmajoella 13.11.1941- 20.1.1942

Sissipartion tuhoaminen Seesjärven länsipuolella 21.7.-22.8.1942

Krivin taistelut 25.9.-31.12.1942