Mauno oli viimeisen sotaan lähteneen, vuonna 1925 syntyneen, ikäluokan edustajia. Huolimatta nuoresta iästään Mauno ehti nähdä sodan kauheuden, mutta Korpiselästä kotoisin olleella nuorukaisella oli onnea, se kallein säilyi.

Mauno lähti armeijan harmaisiin 13.10.1943 Lappeenrantaan, jossa seuraavat kolme kuukautta menivätkin joutuisasti. Nuoret miehet siirrettiin Viipuriin, jossa he toimivat tavallisissa vartiotehtävissä. Pian Mauno siirrettiin vartioimaan suurta autokorjaamoa, jossa venäläiset sotavangit korjasivat loppuun rääkättyjä armeijan ajoneuvoja. Aika Viipurissa kului useimmiten saman kaavan mukaan; yksi vuorokausi vartiota autokorjaamolla ja kaksi vuorokautta vapaata.

”Kunnes sitte kevväällä alako se, kesäkuun alussa se hyökkäys Kannaksella. Meejät vietii sinne, siirrettii sitte.” Erityisesti mieleen jäi lähdön keskellä venäläinen naisvakooja, joka jäi kiinni tarkkaillessaan nuorukaisten lähtöä. ” Ja sielä oel monta muutae.” Venäläiset alkoivat pommittaa Viipuria juuri kun poikia lastattiin junaan. Mukana oli myös yksi räjähdevaunu, joten pojat juoksutettiin kiireen vilkkaa muualle. Kahden aseman välin miehet marssivat ja sitten vasta päästiin junaan. Valkjärvellä kulkuneuvo vaihdettiin kuorma-autoksi ja matka jatkui Siiranmäkeen.

”Siinähän se alako sitte se rintamalla olo.[…] Voe että toevat paljo kaatuneeta ja haavottuneeta vastaa sielä seevuin.” Nuoret miehet olivat pääasiassa omassa porukassaan, mutta perääntymisvaiheen aikana
heidät jaettiin vanhempien sekaan 4-5 miehen porukoissa. ” Sitte Vuosalamelle tultii. Siitä sitte tultii Vuosalmesta ylitte.”  Vuosalmen ankarien taisteluiden aikana kaatui paljon suomalaisia. Venäläiset hyökkäsivät raskaan tykistötulen saattelemana. ” Sielä oel kovat tappelut. Sielä ee tiennä onko yö vae päevä.” Ilma oli täynnä ruudin katkua, savua ja lentävää hiekkaa. Ruokahuoltokaan ei toiminut, vaan sotilaat saivat selvitä muutaman vuorokauden ilman evästä. ”Pommin kestävätä vanikkata. Kyllä sen
mielellää söe minkä sitä sae.”

Maununkin komppaniasta oli jäljellä vain kourallinen. ” Voe meetähän oel komppanja kun myö mäntii sinne Siiranmäkkee. Viipurista kun mäntii ni meetä oel yil sata, tääs komppanja. […] Meetä oel kakskymmentäkaheksan jälellä. […] Kuka oli haavottunu, kuka kaatunut.”

Sodan päätyttyä nuoret miehet siirrettiin Jyväskylään ja he pääsivät 10 päivän lomille kukin asioitaan järjestelemään. Mauno kävi katsomassa perhettään Oravaisissa, jonne perheenjäsenet oli evakuoitu sodan alta. Loma olikin ensimmäinen pariin vuoteen. Edessä oli kuitenkin vielä reissu Lappiin. Sotimaan
Maunu ei kuitenkaan elää joutunut, vaan miehet korjasivat saksalaisten jälkiä. ” Pioneerit kuluki eeltä.[…] Niitähän oel hirveesti niitä miinotuksia.” Romua ajettiin sitä mukaa Ouluun kun sitä saatiin raivattua. ”Ee sillo ollu konneeta, ukot niitä nosti ja völjäs niitä.”

Vanhat miehet oli suurimmaksi osaksi kotiutettu jo ennen Lapin sotaa, mutta Maunon ikäluokka jatkoi varusmiespalvelustaan Savonlinnassa, vielä sodan päättymisen jälkeen. Vuonna 1926 syntyneet olivat jo asuneet palvelukseen, joten sodan kokeneet nuoret miehet pääsivät hieman helpommalla.  Lopulta 15.12.1945 Mauno pääsi siviiliin.

” Ee ne kyllä ollu kovi herraskaesia ne kamppeet siihe aekaan. Kyllä ne oel meelläkin nii paekattuja.”

Maunu lähti Hankasalmelle, jossa hänen perheensä oli ollut evakossa talvisodan aikana. ”Se tahto se isäntä, että jos ee oo sulla muita töetä tule ajamaa heejän hevosella sitä savottaa.” Vapun
jälkeen vuonna 1945 työt loppuivat Hankasalmella ja Rautavaaran savotat kutsuivat nuorta miestä. Vasta vuoden 1948 kesällä Maunu tuli jäädäkseen Vieremälle. Äiti ja isä olivat edellisenä vuonna saaneet asutustilan maat Korpiselässä menetetyn kodin tilalle.

”Kyllähän se oel toesen näköstä se pellon teko kun minä teen, ku mitä nykyään tehhään.” Mauno teki tilan töiden lisäksi savotta hommia talvisin. ” Minä olin millo missäe.” Kirjeet kulkivat savotalta kuitenkin
Raili neidille, johon Mauno oli iskenyt silmänsä.  ” Siitä se alako sillon.”