Jussi oli 9 vuotias pieni poika kun talvisota syttyi vuonna 1939. Muistot sodasta jäi mieleen elävinä, vaikka sota näytti pelottavat puolensa myös kotirintamalla. Erityisesti mieleen jäi lasten kommellukset uusien turvasääntöjen kanssa. Pimennysverhoja piti käyttää ja uunia ei saanut lämmittää päivällä. Eräänkin kerran Jussin äiti Anna-Mari lähti aamu varhaisella kauppaan ja laittoi samalla uunin lämpiämään. Jostakin syystä äiti viipyi ja talon yli lensi aamulla kuusi viholliskonetta. Jussia muutaman vuoden vanhempi isosisko Hilja tiesi, ettei savua saisi näkyä, muuten pommeja voisi tippua. Tyttö löi uunin luukut kiinni ja äidin tultua kaupasta talo oli lattiaa myöten täynnä savua. Talvisodan aikana Vieremälläkin koettiin useita ilmahälytyksiä. Usein punakoneet lensivät kylän yli Iisalmea pommittamaan.

Vieremälle alkoi tulla evakkoja Ilomantsin suunnalta. Jussi muistaa kuinka Kirkonkylän koulun kohdalla pysähtyi linja-auto, josta nousi kotinsa menettäneitä karjalaisia. Isännät ajoivat pitkän pakomatkan tehneitä ihmisiä ympäri kylää taloihin. Myös Jussin isä Hermanni ajoi evakoita Palosenjärvelle. Jussi oli kotona molempien sotien aikana ja yritti käydä koulua sen mukaan kuinka opetusta järjestettiin. Talvisodan syksyltä oppilaat eivät saaneet todistusta, mutta keväällä todistus jo jaettiin. Evakkolapset opiskelivat myös muiden mukana. Monia hyviä kavereita tuli karjalasta. Myös koulun opettaja oli karjalainen, jo iäkäs suojeluskuntamies. Hän oli myös intohimoinen kirkkojen harrastaja. Opettajan kehuessa kaikkia niitä kirkkoja, joita hän oli nähnyt ympäri maailmaa, tuumasi Heikkis Reino pikku pojan huumorilla ”elä valehtele.” Iäkäs opettaja ei kuitenkaan ollut huumorimiehiä ja Reino parka vietti loppu tunnin nurkassa.

Pappi Huttusen vaikea tehtävä oli viedä suruviesti kaatuneiden perheille. Hänen perheensä asui koululla Taavettilan vieressä, niinpä pappi talviaikana haki usein sukset naapurista lainaan ja hiihti suruviestin ympäri kylää. ” Musta kuapu piällä peanen, vee sitä suruviestiä.” Myös vanhalla koululla asunut Sylvi Penttilä sai kuulla monta katkeraa itkua, sillä ruumishuone oli aivan vieressä. Monen pojan arkussa luki  - ei saa avata, kuitenkin usein kaatuneen perhe halusi nähdä rakkaansa viimeisen kerran. Jatkosodan aikana kesällä helteiden aikaan sankarivainajia oli pakko laittaa hautaan odottamaan papin siunausta.

Jatkosotaan vieremäläismiehet lähtivät pääosin JP 5 riveissä. Kun käskykirjeet jaettiin taloihin ja mökkeihin, alkoi miehiä kerääntyä kylän taloihin. Lotat muonittivat kokoon kutsuttuja miehiä. Kyläläisiltä kerättiin myös polkupyörät, mikäli he eivät niitä elantonsa eteen välttämättä tarvinneet. Jussin sisko Hilja kulki lypsyllä 6 kilometrin päässä, joten taloon jätettiin pyörä tyttöä varten. Tiikkaisen Einokin kaiveli ensimmäisellä lomallaan Taavettilan riihestä olkien seasta oman pyöränsä. Myös Pulkan ruispellon kerrottiin sisältäneen useita pyöriä. Miesten lähtiessä pyörillä Kauppilanmäen kautta itää koti tunnelma oli haikea. Äidit, vaimot ja morsiamet saattoivat omiaan. Joitakin saattoi isompikin joukko. ”Ee kaet se ihan parraeta, kun sottaa lähtö oel.”

Jussin ollessa noin 12 vanha äiti kuoli keuhkotautiin. Tuohon aikaan tehokkaita lääkkeitä, ei juuri ollut. Suru oli suuri, mutta elämän oli jatkuttava. Isoveli Veikko osallistui kutsuntoihin äidin kuoleman jälkeisenä aamuna. Kellot soivat kirkolla Anna-Marin muistoksi kun Veikko seisoi rivissä muiden poikien kanssa. Pieni Jussi poika teki kovasti tilan töitä, ajoi vettä ja heinää talon eläimille. Välillä hän työskenteli suntionkin apuna, välillä oman tilan töissä isää auttaen. Hevonen oli kuitenkin onneksi hyvin oppinut työtoveri, se osasi kääntyä oikeaan suuntaan ja peruuttaa tarpeen vaatiessa. Oikeastaan ohjista ei tarvinnut niin paljoa ohjaillakaan.  Jussi ajoi vettä myös pastori Huttusen rouvalle, jonka pieni poika huusi hieman vanhemman Jussin nähdessään. ” Äeti vessetä tulloo.”

Jussin isä Hermanni oli kova tekemään töitä. Sunnuntait ja pyhäpäivät olivat harmillisia, sillä silloin olisi pitänyt kirkkoherran mukaan levätä. Usein isäntä livahti kuitenkin pelloilleen tai muihin tilan töihin. Jussikin oli isän apuna keväisin kokopäiväisesti. Hän sai kahden viikon kylvöloman tilan töiden takia. Kun poika täytti 14 vuotta, tuli kotia kirje, jossa oli työmääräys ajaa 600 kuutiota propsia 5000 markan sakon uhalla. Jussi ja isä ajoivat 400 kuutiota muiden töiden päälle, sakkoa ei kuitenkaan tullut.

Huolimatta sota-ajan kurjuudesta ruokaa riitti kun järvi oli lähellä. Kalaa syötiinkin paljon. Töitä riitti tehtäväksi ja kaikki kynnelle kykenevät niitä joutuivatkin tekemään. Kuitenkin oli turvallista kun isä oli kotona. Veikko veljen lähdettyä sotaan Taavettilassa jännitettiin hänen selviytymistään sodan jaloista. Veikko selvisi, mutta sodan jälkeen Jussi sairastui keuhkotautiin. Lähes kaksi vuotta nuori mies vietti Siilinjärvellä Tarinaharjun sairaalassa, mutta kuin ihmeen kaupalla Jussi toipui. Sitkeä nuorukainen selvisi keuhkotaudin lisäksi myös aasialaisesta eli kuumetaudista. Sitkeää nuorukainen pääsi takaisin kiinni elämään.