” Kyllähän ne on mieleen paenunu. Se on se lapsen peleko siitä ku vanhemmat ihmiset ovat peloissaan ja hätäessään ja puhuvat sodasta.”

Katrin isä palopäällikkönä toiminut Mikko Ryhänen joutui lähtemään sotaan ja jättämään vaimonsa, lapsensa Ailin ja Katrin sekä jo iäkkäät vanhempansa pitämään huolta kotitilasta. Työtä riitti kaikille, jotka vain kynnelle kykenivät. Niinpä Katrikin oppi aikuisten työt jo varhain. Tilalla oli kaksi hevosta vanhempi Virkku ja nuorempi Sirkka, joka myöhemmin joutui sotaan. Vanhemman hevosen kanssa Katri usein ajoi heinät ja vedet tilan eläimille. Perheen poika oli kuollut jo aivan pienenä, joten 10-vuotias Katri oli pojan asemassa talon töissä isän lähdettyä rintamalle.

Sota-aika toi lapsille paljon vastuuta jo varhain. Tilan työt oli äidin apuna tehtävä. Katrikin joutui keväisin kylvämään ja ajamaan suuria määriä vettä tilan eläimille. Vaikka hevonen olikin kiinteä osa maatilaa ja luotettu työtoveri, oli sen kanssa työskentely usein isännän töitä. Katri ja hänen äitinsä opettelivatkin
yhdessä varusteiden pukemista hevoselle.

 ” Se oel se hevosen rinnuksen pano kaaikkijaa joka piti opetella. Äetin kanssa sitä yhessä tuherrettii. Ku se ee tahtonnu männä kiinni. ”

 Vanhempi tamma huijasi tilaisuuden tullen Katria tilan töissä ja otti leponsa hieman tavanomaista perusteellisemmin. Eräälläkin vedenhaku reissulla hevonen lepäsi ylämäessä 23 kertaa. Kun talon isäntä haki vettä tamma veti kärryt kiltisti kerralla perille saakka. Tilan läheltä löytynyt lähde helpotti hieman töitä. Tosin nuorempi hevosista Sirkku malttoi odottaa vain tasan 30 sangollista lähdevettä vesiammeeseen. Sitten hevonen lähti rivakasti liikkeelle, jos ohjakset eivät olleet tiukalla. Jatkosodan lopulla tilalle saatiin vanhempi mies avuksi töihin, häneltä Sirkku karkasi usein.

Ilomantsista alkoi tulla evakoita Vieremälle talvisodan aikana, osa ilomantsilaisista sijoitettiin paikkakunnalle myös jatkosodan vuosina. Katrin kotitilalle majoitettiin kaksi perhettä ja varsin persoonallinen leskirouva. ” Minä aena juoksin niihin evakoetten kanssa lakana korvissa nuopurin hakkaan, Mähösen hakkaan kun tuil ilimahälytys.” Katrin äiti ja isovanhemmat eivät lähteneet suojaan vaan jäivät sisälle taloon. Toisesta evakkoperheestä tuli hyvin läheinen niin Katrin äidille kuin perheen tytöillekin ja he halusivat tulla myös jatkosodan raskaina vuosina Ryhäsen taloon sotaa pakoon. Vuosikymmenten jälkeenkin yhteyttä pidettiin puolin ja toisin.

” Myö savolaeset ee kae kaekki ymmärretty sitä kuinka tärkeetä se oel evakoelle sen evakkokodin antaminen. Kun meellä oel kaks kammaria, keettiö ja se semmonen pirtti. Ni kyllähän siinä kummasti sitä porukkata oel.”

Mikko isä joutui lähtemään jatkosotaan JP 5 mukana. Taas äiti jäi tyttärineen ja appivanhempineen pitämään tilaa pystyssä. Äiti ja tyttäret saattoivat isän nuorisotalolle, josta miehet lähtivät kohti itää. ”Sitä itkua ja parkuahan se oel. Ja se oel aenanen pelko jos se isä kuoloo.”

” Minä muistan vielä kun siinä ne kaks mäntyä siinä nuorisotalon siinä nurkalla. Ja myö niihin alla seesottii. Ja isä anto meelle kummallekkii Aelin kanssa semmosen kakskymppisen. […] Vuan se on jootunu multa hukkaan. Aelilla se tuntu vielä olevan. Harmittaa kyllä..”

Lapsen mieli ei ymmärtänyt aikuisen huolta ja murhetta, eiväthän lapset tienneet mitä sota käytännössä tarkoitti. Huoli ja hätä tarttui, mutta kotirintamalla oli tehtävä kovasti töitä. ” Se oel sillä
laella että sitä ee lapsen mieli käsittänny, että mitä se sota oli. Sitä ee oekee käsittänny, muuta kun näki äetin surun.”