Kalevi oppi työn teon jo lapsena. Koulusta tultuaan poikanen lähti hankkeeseen. Tuohon aikaan savotat ja miilun-poltto työllisti myös useita maanviljelijäperheiden jäseniä, sillä ne antoivat kaivattu lisätienestiä. Sota-aikanakin työhön tottunut nuorukainen hoiti aikuisten töitä.

” Meellä ee ollu ruuvan puutetta ja työtä kun oel hirveesti ni sitä jootu jo pentuna töehin. Heti kun koolusta piäs ni ee muuta ku mehtää.”

Syksyllä 1943 oli Kalevin aika astua palvelukseen Kuopiossa. Sotilasvalaakaan ei oltu vielä vannottu kun alokas Rönkä pärjäsi hyvin pienoiskivääriammunnoissa ja voitti 3 vuorokauden loman. Tosin sen hän pääsi käyttämään vasta myöhemmin. Kalevi laitettiin tarkka-ampuja kurssille, jonka joukkueenjohtajana toimi Kajander. Tämä oli ollut talvisodassa ja hän oli miesten mieleen. ” Hirmu hyvä mies. Piti jookkuveestaan viimesen piälle isällistä huolta.”  Pojilla oli mukavasti myös vapaa-aikaa, joten alokasaika jäi hyvänä kokemuksena mieleen.

Huhtikuussa 1944 pojat siirrettiin sotatoimialueelle, Jukolanmottiin. ” Enimmäkseenhän minä olin niissä porukoessa, jotka jälisti niitä venäläesiä partioita.” Rukajärven suunnan korpimaastossa liikkui paljon venäläisiä partioita, joten suomalaisjoukoista lähetettiin usein etsintä – ja tuhoamispartioita. Nämä reissut olivat usein vaativia niin fyysisen kunnon kuin henkisen kantinkin osalta.

8.8.1944 Kalevi lähti muiden mukana partioon Porajärven tien varresta. ” Usseemmalla reessulla se sattu semmonen, että kosketuksia oel millo minnii laesia. […] Yks partioreessuhan se on minun mielestä vähä poekkeuksellinen. Kaatu sillä reessulla kuus poekoo ja kaks haavottu.” Kalevi ei haavoittunut kuitenkaan vaativilla partioreissuilla, mutta kavereiden haavoittumiset jäivät tarkasti mieleen. ”Kyllä kaet se tipalla oel sinä päevänä kun ne kuus poekoo kuatu sitte. Kun se konepistoolilla minuakkii suolas se reppu oel seulana.”

Kaksi neuvostodivisioonaa oli työntynyt heinäkuun loppu puolella 1944 kohti Ilomantsia. Suomalaiset hyökkäsivät korpikenraali Raappanan johdolla, motittivat ja tuhosivat 9.8 mennessä 289. divisioonan lähes kokonaan. 176. divisioona pakeni kohti itää, niinpä Ilomantsin korvissa harhaili motin purkautumisen jälkeen tuhosta selvinneitä venäläissotilaita. ” Ja se kun oel Ilomantsin korvet täännä sitä venäläestä.”

Venäläispartiot olivat uhka melko syvälläkin suomalaisten joukkojen selustassa. Eräänkin kerran
Kalevi muistaa tarkasti, kuinka perunoita keittämässä olleet pojat kuulivat aluksi auton jyrryytystä ja pian: ” alako konepistooli laaloo.” Venäläisten partio tuhosi Ilomantsin rintamalle matkalla olleen 1903
ja 1904 syntyneiden miesten kuljetuksen. ” Venäläenen partio yhytti ja sehän suolas sinne tielle sen aaton.” Osa miehistä ilmeisesti pelastui, mutta moni kaatui Ilomantsin korpeen, kuljetusauton kupeeseen. Venäläiset kuten myös suomalaiset lähettivät tiedustelu - ja tuhoamispartioita toistensa selustaan. Suomalaisten kohteet olivat kuitenkin pitkälti sotilaallisia kuten venäläistenkin tässä tapauksessa.

Tieto rauhasta Kaleville tuli kenttävartioon Kontiovaaran ja Koiteleen väliin. Partiot Kontiovaaran ja Koiteleen välillä pitivät tarkasti yhteyttä toisiinsa korpimaastossa. Kalevin mukaan miehet suojasivat Kontiovaaran kylää venäläispartioilta ja saivat kylästä myös ruokansa. Rauhan tultua kovin suuria ruokanyssäköitä ei pojille enää mukaan laitettukaan.

Sodan jälkeen Kalevi perusti perheen ja teki kovasti työtä. Hän kävi eräänkin talven savotassa Lapissa, vaimon odottaessa lasta kotona. Yöt tuleva isä ajoi vettä ja päivät tukkeja. Hevonen sattui mieleiseksi työtoveriksi ja hankkeet pantiin sen omistajan kanssa kahtia. ” Hirmu hyvä hevonen oel, sitä parempaa ee ollukkaa.”  Viljo veli jäi vielä töihin Lappiin Kaukon suunnatessa takaisin Vieremälle perheensä pariin.