Matti aloitti pitkän työrupeamansa armeijan harmaissa maaliskuussa 1941 Kouvolassa. Muutaman kuukauden alokasajan jälkeen pojat lastattiin epätietoisuuden vallitessa junaan, joka Pieksämäeltä suuntasi kohti itää. Nuoret miehet ehtivät olla Tuupovaarassa viikon, kun joukot komennettiin jo kohti Korpiselkää.

”Korpiselässä minä näen ensi kerran sodan. […] Siinä minä näen ensimmäiset suomalaiset kaatuneet ja muun muassa ne hevoset.”

Laguksen miehet hyökkäsivät kovassa tahdissa. ”Ja se aeka oel yhtä männöö. Sillo ee nukuttu.”

” Siinä sitte joovuttii Salamissa tappelemmaa. Vähä niinku motitammaa[…] Venäläinen pani vastaan Salmissa.”

Taistelu kaupungista oli kova. Sillan yli Salmiin hyökännyt kärkiryhmä kaatui pellolle. Matin porukka pääsi koukkaamaan vihollisen selustaan ja  tuhoamaan kolme kuorma-autoa sattui sopivasti tielle.

” Myö tietysti tuhottii ne. Muistan niin tarkkaan kun kuljettaja pisti matalaksi. Ukkoja oel lava tiännä.”

Uudessakylässä haavoittui tuttu mies Pentti Huttunen. Hän ei enää palannut Laguksen porukkaan. Miehet etenivät nopeasti ”Joka kylässä tapeltii[…] Se oel sen osalla joka jootu kärkimomppanjaa.” Näin myös Rajakonnussa ja Viteleellä, joista jälkimmäisessä vihollinen ampui ruispellosta hyökkääviä suomalaispoikia.

Tuulosjoelle hyökkäys arvelutti, sillä tuolloin oltiin jo melko syvällä Neuvostoliitossa. ”Meejän ee tietysti oes nii ettäälle pitäny´männä, koska Suojärven suunta ee piässy alakamaankaa. Ja myö oltii jo nii
kaakana Venäjän puolella kun Tuulosjoella.” Suomalaisten sivustat olivat siis avoinna vihollisen hyökkäyksille.

” Sielä maastossa minä ammuin. Se venäläenen tähtäs minua piähän. Se meni tästÅä vierite se luoti ja se mäni tästä lihaksesta. Ja minä lähin siitä. Se kerkes jalakaan ampua ja isovarpaan pyihkäs tuosta nui.”

Matti joutui Uudenkaupungin sairaalaan parantelemaan haavojaan. Kaksi viikkoa yhteen soittoon tapellut yltä päältä nokinen nuorukainen pääsi sairaanhoitajien ja lottien hyvään hoitoon. Tosin naiskauneus ei pitänyt väsynyttä miestä hereillä, vaan ojanpenkalla muutamia hetkiä kerrallaan nukkunut nuorukainen nukkui sairaalareissunsa. Toipumisloma kesti kaksi viikkoa ja sen jälkeen Matti joutui palaamaan taas takaisin rintamalle.

”Ja kun minä mänin Tuulosjoelle ne linjat seeso, pikkusen yli kuukaaven, seeso ne Tuulosjoella ne linjat.”

Matti otti osaa hyökkäysvaiheen useisiin taisteluihin, joissa kaatui paljon sekä suomalaisia että venäläisiä sotilaita. Suomalaisjoukot saavuttivat Syvärin 7.9.1941. Syvärin rannalta Matille jäi erityisesti mieleen pitkä vahtivuoro pimenneessä yössä. Kolme poikaa nukkui toisiaan vasten telttakankaan alla ja yksi poika vuorollaan vartioi toisten unta konekivääri kainalossaan. Kun päivä vihdoin aamuyöllä alkoi valjeta, edessä virtasi musta Syväri. Miehet käskettiin polkupyörien selkään ja matka syvemmälle itään jatkui.

 ” Ensmäesen kerran nähtii Ääninen 24.9 jota ee ollu kukkaa muu nähnä jos lie kaakopartiomiehet nähny. Rintamajookot ee ollu kukkaa nähny.”

Suomalaisjoukot valtasivat Äänisen rannalla sijaitsevan kaupungin Petroskoin nimeten sen Äänislinnaksi 1.10.1941. Osasto Laguksen miehet osallistuivat myös kaupungin valtaukseen. Kaupungin jäätyä suomalaisille miehet majoitettiin Äänislinnaan, joka herätti mielenkiintoa nuorukaisissa. Toisaalta väsyneet miehet saivat myös lepoa, vaikka Lagus teetättikin kovasti töitä miehillään. Myös panssarivaunut huollettiin kuntoon uusia taisteluita varten.

Itsenäisyyspäivän alla 1941 Matti lähti muiden mukana polkupyörällä Äänislinnasta kohti Karhumäkeä. Pakkasta tuntui olevan lähemmäs 30 astetta, sillä hyökkäysvaunujen tornitkin jäätyivät. Ampujia käskettiin ampumaan vaunuillaan, jotta tornit irtoaisivat liikkeelle ja olisivat hyökkäyksessä taistelukuntoisia. Karhumäki vallattiin lopulta 5.12.1941. Joukot jatkoivat kohti Povetsaa, joka myös saatiin nopeasti suomalaisten haltuun, huolimatta venäläisten aiheuttamasta tulvasta.

Toisen kerran Matti haavoittui talvella 1942, kun tukikohtien välissä yhteyttä hiihtänyt kolmen sotilaan porukka hiihti miinaan. Matti hiihto toisena ja sai sirpaleita kehoonsa. Seurasi reissu Siilinjärven sotasairaalaan, josta pois päästyään hänet siirrettiin taistelulähetiksi Syvärin alajuoksulle. Kolmas
haavoittuminen tapahtui vuonna 1943. Tällöin sirpale osui selkäytimen viereen. Oman porukan pojat koettivat kantaa Mattia turvaan kapulatietä pitkin kranaattien räiskeessä. Kuin ihmeen kaupalla nuorukainen saatiin JSP:lle, josta hänet siirrettiin Kuutilahden kenttäsairaalaan. Sirpale saatiin pois, mutta toipuminen oli hidasta. Siilinjärven sotasairaala otti jälleen Matin hoitoon ja nuorukaista hoitanut lääkäri Hämäläinen totesi: ” Voe poeka rukka! Se on ollu ihan hiuskarvan varassa.” Jalkojen tunto palasi hiljalleen ja toipumisloman jälkeen Matti suunnisti HTK:n kautta Petroskoihin omaan porukkaansa.

Miehet siirrettiin Viipuriin ja laitettiin erilaisiin linnoitustehtäviin. Kesä 1944 toi kuitenkin mukanaan vaikeat taistelut Kannaksella.

”Edellispäivänä marssittii sielä ja laalettii kankaalla kasvaa kaanis kukkanen Kaarinaa. Parin päevän piästä lähettii polokemmaa kohti, kohti Kivenappaa.”

Kyyrölän kohdalla vastaan tuli epätoivoisia poikia, jotka varoittelivat varmasta kuolemasta. Kuuterselän raskaat taistelut kesäkuun puolivälissä 1944 syöpyivät nuoren miehen mieleen. Hyökkäysvaunut ja uudet rynnäkkötykit toivat kuitenkin turvan tunnetta vaikeassa tilanteessa.

”Siinä minä näen kun poeka itki ja sano että tämmöstäkö se sota on. Se oel täädennyksenä tullu ja se itki. […] Minä sanoen että tämmöstä se on.”

Talin erittäin raskaasta taistelusta Matille mieleen jäi Muurolankallioille haavoittuneena jääneet suomalaiset sotilaat, joita ei pystytty pelastamaan kovan tykistökeskityksen aikana. Sairaala-autot hakivat jatkuvasti haavoittuneita läheisestä tiehaarasta. Matin veli Erkki ajoi yhtä sairasautoista ja pelkäsi jatkuvasti milloin veli sattuisi kyytiin haavoittuneena. Talinraskaan taistelun jälkeen pakokauhun vallassa ”tultii ryminällä” kohti Suomea.

Neljännen kerran Matti haavoittui Vuosalmessa, kun epäkuntoon mennyttä konepistooliaan rassannut mies jäin yksin muiden sotilaiden peräännyttyä. Matin tajutessa vihollisen olevan jo lähellä, hänkin alkoi perääntyä. Se oli jo kuitenkin myöhästä ja niinpä Matti sai osuman jalkaansa. Tälläkin kertaa onni oli mukana, sillä ampumahaava ei estänyt pakoon juoksemista. Raassun niityn laidasta löytyi oma komppania. Matka vei jälleen JSP:n kautta sotasairaalaan.

Suomi ja Neuvostoliitto solmivat rauhan, mutta sota ei ollut vielä ohi monen nuorukaisen osalta. Mattikin taittoi vielä yli 500 kilometriä polkupyörällä Lapinsodassa. Haavoittunut jalka ei ehtinyt kauaa parantua, kun taas velvollisuus kutsui. Osa nuorukaisista luuli jo pääsevänsä kotiin, mutta toisin kuitenkin kävi.

”Ne oel jo sivviilii mänössä, mutta ne pallaatettii. Aattele kuinka nööriä ne oel.”

”Se oel meleko ikävä kun viis vuotta tapellaa ja sanotaa että nyt sota alakaa. Nyt ee leekitä. Jokkaenen tie ettee tämä oo pitkä sota. Eehän se mukavoo ollu kenestäkkää.”

Aluksi suomalaiset ja saksalaiset kävivät niin sanottua leikkisotaa, mutta Neuvostoliiton painostuksen alla suomalaisten oli pakko ajaa saksalaiset pois maasta nopeammin. Saksalaiset etenivät pääasiassa teitä pitkin, polttaen ja miinoittaen laajasti Lappia. Matti katseli muiden mukana pellolta kun saksalaiset räjäyttivät Rovaniemen sillan. Lapinsodassa Matti haavoittui vielä kasvoihin. ” Kyllä se kun nuorella kasvot männöö. Kyllä se vaeva on.”

Matti Nissinen palasi kuitenkin sodasta kotiin Vieremälle. Juuri Matin ikäluokan nuorukaiset kantoivat valtavan taakan Suomea puolustaessaan. He joutuivat sotimaan pitkän kaavan mukaan, menettäen parhaat nuoruusvuotensa. Osa nuorista sotilaista  ei päässyt koskaan takaisin kotiin.