YleistietoaRintamamiehetKuvat ja videotLotta Svärd

Talvisota

30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940

Sisällysluettelo

  1. Yleistietoa talvisodasta
  2. Vieremän miesten keskeisimmät taistelupaikat
  3. Sodan syttyminen 30.11.1939
  4. Pyhäjärven taistelut 27.12.1939
  5. Ruhtinaanmäki 29.12
  6. Lavajärvien kautta “Autin portille”
  7. Koivuselän kautta Koirinojalle ja Laatokan rannalle

1. Yleistietoa talvisodasta

Talvisota syttyi 30.11.1939. Tuona vuonna 1939 neuvostohallitus vaati Suomelta eräitä aluevaihtoja mm. osia Karjalan Kannakselta, Suomenlahden ulkosaaria, Hangon ja Lappohjan sataman Leningradin puolustuksen turvaamiseksi. Tuosta miljoonakaupungista oli vain reilut 30 km Suomen rajalle. Vastalahjaksi neuvostohallitus olisi ollut valmis antamaan alueita Itä- Karjalasta, kuten Repolasta ja Porajärveltä. Neuvottelut päättyivät umpikujaan, vaikka Suomi olisi ollut valmis antamaan joitakin alueluovutuksia Karjalan Kannakselta. Neuvostohallitus antoi vastauksen Suomen hallituksen antamaan kirjelmään. Vastaus oli uhkavaatimus ja neuvostohallitus sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen. Myöhemmin on ilmennyt, että Neuvostoliitolla ja Saksalla oli salainen pöytäkirja ns. Molotov - Rippentrop -sopimus, jossa Eurooppa oli jaettu näiden kahden maan välillä ja tässä sopimuksessa oli Suomi liitetty Neuvostoliiton etupiiriin.
Marraskuun viimeisenä päivänä Neuvostoliitto aloitti varoituksetta sodan Suomea vastaan ja hyökkäsi mm. Karjalan Kannaksella, pommitti Helsinkiä ja muita Suomen kaupunkeja. Perusteluinaan se väitti Suomen avanneen 26.11.1939 tykistötulen rajan yli Mainilan kylään. Nämä olivat ne kuuluisat Mainilan laukaukset, jotka Suomen Tietotoimisto välittömästi kumosi tiedon paikkansa pitämättömänä. 30.11.1939 maa julistettiin sotatilaan. Talvisotaa kesti 105 päivää ja sota päättyi 13.3.1940.

2. Vieremän miesten keskeisimmät taistelupaikat

Sodan uhan tultua ilmeiseksi kutsuttiin jo syyskuulla 1939 reserviläisiä ylimääräisiin harjoituksiin.

13.10.1939 annettiin käsky komppanian muodostamisesta Vieremällä. Virallisesti komppania muodostettiin Kuopiossa Männistön kansakoululla, mutta ensimmäinen kokoontuminen oli Vieremän Suojeluskuntatalolla, nykyisessä Rientolassa, jonka omistaa urheiluseura Vieremän Koitto. Mm. jatkosodan veteraani Taavettilan Veikko eli Veikko Eskelinen on kertonut, että miehille pidettiin kenttäjumalanpalvelus ja musiikista tuolloin huolehti Salahmin torvisoittokunta. Veisuu ja soitto oli niin voimakasta, että se kuului ihan kylän laidoille asti. Suurin osa miehistä oli siviilipuvuissa ja varustuksena selkäreppu. Suojeluskuntalaisilla oli suojeluskuntapuku ja aseet. Iltahämärissä komppania marssi muodostelmassa 14 km:n päähän Kauppilanmäen rautatieasemalle. Täältä matka jatkui junalla “härkävaunuissa” (eläinten kuljetus vaunuja, josta saanut nimensä)Kuopioon Männistön kansakoululle, jossa miehille annettiin varusteita ja aseita, samoin myös sotilaskantakortit ja lääkärintarkastuskortit.

Muutaman päivän jälkeen matka jatkui edelleen “härkävaunuissa” Pieksämäen ja Savonlinnan kautta Elisenvaaraan, joka on Laatokka-järven lounaispuolella. Sieltä mentiin edelleen lähelle Suistamoa Leppäsyrjä-nimiseen kylään. Täällä komppania valmisteli puolustusasemia, kaivoi hyökkäysvaunuesteitä, sekä raivasi aluetta ja teki piikkilankaesteitä. Leppäsyrjässä lokakuun lopussa kävi mm. Sotamarsalkka Mannerheim tarkastamassa kenttätyöt mukanaan IV-armeijakunnan- komentaja kenraalimajuri Juho Heiskanen, 13-Divisioonan komentaja eversti Hannuksela sekä Jalkaväkirykmentti 39:n komentaja eversti Pietari Autti.

Marraskuun alkupuolella komppania siirtyi lähemmäs silloista rajaa ja Laatokan rantaa Lavajärvien alueelle, jossa valmisteltiin puolustusasemia. Vieremän miehet rakensivat mm. oman saunan Hallinlammen rantaan, jossa ottivat ensimmäiset löylyt 17.11.

Tuohinen kiitoskortti Vieremän lotille

Sotapäiväkirjat kertovat, että täällä Lavajärvien alueella lotat vierailivat ainakin kolme kertaa tarjoamassa kahvia sotilaille. On hyvin todennäköistä, että myös lottalähetystö Vieremältä on vieraillut, koska Vieremän komppanian miehet ovat lähettäneet tuohisen kiitoskortin Vieremän lotille. Tuossa kortissa on “vieremän komppanian” miesten nimiä.

Ohjelmaan kuuluivat myös jumalanpalvelukset ja iltahartaudet, joista huolehtivat pappismiehet: reservinvänrikit Jukka Malmivaara neljännestä komppaniasta Kiuruvedeltä ja Jussi Kauppinen viidennestä komppaniasta Vieremän Kauppilanmäestä.

3. Sodan syttyminen 30.11.1939

Sodan sytyttyä Vieremän komppania siirtyi pataljoonan ja rykmentin mukana lähelle silloista rajaa ns. Uomaan alueelle. Ensimmäisiin varsinaisiin taisteluihin komppania joutui 3 - 4.12.1939 Sileäsaarenkarin kankaalla Uuksujoen varrella.

“Tästä ensimmäisestä taistelusta Vieremän kansalaisopiston sotahistorian piiri on tehnyt DVD-tallenteen syksyllä 2006 ja talvella 2007. Taistelutantereeksi lavastettiin Multamäen metsän hakkuuaukio. Tallenne kertoo rintamalinjojen taakse telttaan jääneistä haavoittuneista, sekä Vieremän miehistä kootusta hakupartiosta, joka kulki läpi rintamalinjojen. Tämän lisäksi piiriläiset ovat haastatelleet veteraaneja ja kotirintamanaisia videolle sekä tehneet useita kuvausmatkoja pääosin Laatokan Karjalaan, jossa Vieremän miesten taistelupaikkoja on kuvattu ja kerrottu taisteluita nauhalle.

Tällä tallentamistyöllä olemme halunneet säilyttää oman paikkakunnan ihmisiä koskenutta talvi- ja jatkosodan historiaa niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville.

Samalla se on myös kiitos ja kunnianosoitus sota-ajan sukupolvelle , Vieremän miehille ja naisille, jotka osaltaan olivat turvaamassa kansakuntamme itsenäisyyttä ja sen jälkeen rakentamassa hyvinvointivaltiota, josta me nuorempi sukupolvi saamme nauttia. “

Sileäsaarenkarinkankaalla 3-4.12 oli vihollisen tykistökeskityksen lisäksi yhteenottoja myös vihollispartioiden kanssa, jossa kahakassa ja sekamelskassa kerrotaan vieremäläisten (5/JR39) ja keiteleläisten (9/JR39) olleen toistensa tulilinjoilla. Tässä taistelussa osa Vieremän komppaniasta hajosi ja monet harhailivat useita vuorokausia, ennen kuin löysivät omat joukkonsa. Pääjoukko vetäytyi välittömästi taistelujen jälkeen kohti länttä. Sääksjärven kannaksella 5/JR39 viivytti 5.12.1939 päivän aikana etenevää vihollista. Vihollisia riitti, sillä tätä tietä Käsnäselästä Koirinojalle tuli vihollisen 18.divisioona ja 34.panssariprikaati eli lähes 20 000 miestä. Tämän jälkeen “vieremäläiskomppania” siirtyi puolustukseen Lavajärvien alueelle ja jo 9.12 nopeasti kohti länttä Lemetin kautta Pyörittäjän kylälle Leppäsyrjän eteläpuolelle lepoon.

Levon jälkeen 11.12 komppania siirtyi Hätävaralammen länsipäähän ja 12.12 hiihtomarssille tavoitteena Kivijärvi- Ruokojärvi kannas. Tuona päivänä vieremäläinen Otto Tikkanen toi sanan haavoittuneista Vieremän miehistä, jotka olivat jääneet Sileäsaarenkarinkankaalle puolijoukkuetelttaan 3-4.12 taisteluissa. Hakupartiota ei voitu heti lähettää, koska taistelut olivat käynnistymässä Varpajärvi - Kotajärvi - Pyhäjärvi alueella. Hakupartio pääsi liikkeelle vänrikki Matti Paasikosken johdolla myöhään illalla 14.12 ja palasi haavoittuneet mukanaan 15.12.

Tämän jälkeen komppanialla oli taisteluita useina päivinä Mitro - Ruhtinaanmäki alueella. Tavoitteena oli vallata useamman rykmentin voimalla em. alueet, kuitenkin siinä onnistumatta.

20.12 komppania siirtyi Pyörittäjän-kylään lepoon ja joulun viettoon. Komppania sai 120 joulupakettia. Joulua vietettiin teltoissa kahvinkeiton, radionkuuntelun ja jumalanpalvelusten merkeissä. Jumalanpalveluksista huolehti pääosin pataljoonan pappi Elias Simojoki. Joulupakettien lisäksi jokainen mies sai 100g viinaa. Joulunaika oli varsin rauhallista; ainoastaan joulupäivänä 10 viholliskonetta teki hyökkäyksen majapaikkaan pudottaen pommeja ja ampuen konekivääritulta. Varjelusta oli, sillä pataljoonasta kuoli vain yksi mies ja yksi haavoittui.

4. Pyhäjärven taistelut 27.12.1939

Joulun jälkeen 5.komppania II-pataljoonan mukana lähti hiihtomarssille Syskyjärven pohjoispuolen kautta kohti Pyhäjärveä. Joukkojen edellä kulki reservinvänrikki Jussi Kauppisen johtama hiihtopartio. Osaston saavuttua Pyhäjärven pohjoispuolelle ja alettua pystyttää telttoja huomattiin, että samalle alueelle oli majoittunut vihollisosasto ( 56.Er.tied.pataljoona), joka välittömästi kävi kimppuun. Syntyi kiivas taistelu, johon keskeisesti osallistuivat pataljoonan 4. ja 5..komppania eli kiuruvetiset ja vieremäläiset. Täällä vihollinen pääosin tuhottiin, mutta osa pääsi pakenemaan ja 15 vihollista joutui vangiksi. Sotasaalistakin tuli, kuten kivääreitä, konekivääreitä ja pikakivääreitä. Taistelussa kaatui ja haavoittui myös muutamia Vieremän miehiä. Mm. Israel Kauppinen kaatui, kun hän oli kuljettamassa haavoittuneita kotitilansa Rapakon Näpsä-nimisellä hevosella ja joutui vihollispartion yllättämäksi. Kyydissä olivat mm. Erkki Nissinen ja Vilho Kärkkäinen, jotka selvisivät laukkaavan ja pakenevan Näpsä- hevosen ansiosta. Näpsäkin pääsi sotareissulta kotitalliin.

5. Ruhtinaanmäki 29.12

Seuraavana päivänä joukot siirtyivät Katitsanlammelle ja 29.12 tykistökeskitys ja hyökkäys Ruhtinaanmäkeen. Vihollinen antoi voimakasta hv- tulta, samoin myös tykeillä ja konekivääreillä. Komppanianpäällikkö vänrikki Källström ja varapäälliköksi määrätty vänrikki Auvinen haavoittuivat ja uudeksi päälliköksi määrättiin vänrikki Jussi Kauppinen . Komppania kaivautui maahan ja osa miehistä joutui suojautumaan ollen pakkasessa peräti 17 tunnin ajan, ennen kuin pääsi perääntymään Katitsanlammen tukikohtaan. Näillä joulukuun lopun 1939 taisteluilla ei saatu vallattua Ruhtinaanmäkeä. Hyökkäys keskeytettiin tammikuun 2. päivänä 1940. Viholliselle oli kuitenkin annettu lamaannuttavia iskuja ja huoltoa oli vaikeutettu. Neuvostoliiton 18.divisioonan yhteydet Uomaan suuntaan oli katkaistu, ja vihollisen oli siirryttävä puolustukseen. Vuodenvaihteen taisteluissa suomalaiset olivat katkaisseet myös ns. Siiran tien lähellä Uomaata. 31.12.1939 Mannerheim antoi käskyn tuhota vihollinen Koirinoja - Kitilä - Syskyjärvi kolmiossa. Siellähän olivat puolustusasemissa lähes paikallaan Uomaan suunnasta tulleet 18D ja 34 hv. prikaati , samoin myös Pitkänrannan suunnasta tullut 168.divisioona. Tämän divisioonan esikunta oli Koirinojassa ja 18.divisioonan ja 34.hv-prikaatin esikunta Lemetissä. Tammikuun 1940 alkupuolelta lähtien vihollisen huolto oli vaikeuksissa. Puutetta oli niin polttoaineesta kuin tykistön ampumatarvikkeistakin. Tilannetta pahensivat vielä tammikuun alun kovat lumimyrskyt ja pakkaset. Ruhtinaanmäen taistelusta ja Tauno Eskelisen haavoittumisesta on erillinen kertomus toisaalla.

6. Lavajärvien kautta “Autin portille”

JR39:n komentajana toimi eversti Pietari Autti . Tähän rykmenttiin kuului kolme pataljoonaa ja vieremäläiset 5/JR39. Käsnäselkä- Lemetintie oli tärkeä huoltotie viholliselle ja suomalaisten keskeinen tavoite oli katkaista tie ja sitä kautta huoltoyhteydet . Joukkojen ylityskohdasta “Autin portista” Itäiseen Lemettiin oli matkaa vajaat kaksi kilometriä ja tämä tienkohta saatiin suomalaisten haltuun tammikuun alkupuolella. Sotapäiväkirjat kertovat, että tien katkaisuun osallistui mm. vieremäläinen alikersantti Risto Vidgren ja vänrikki Karesvuo tuhoamalla mäenkukkulalla vartiossa olleen hyökkäysvaunun.

Hyökkäysvaunun tuhoamisesta on erillinen alikersantti Risto Vidgrenin tekemä kirjoitus heti sodan jälkeen.

7. Koivuselän kautta Koirinojalle ja Laatokan rannalle.

Ohitettuaan “Autin portin” II/JR39 eteni kohti Koivuselkää. Matkalla pataljoona törmäsi 4-rivisenä vastaantulevaan ukrainalaiseen tiedustelupataljoonaan. Pataljoonan päällikkö, kapteeni Ami Halonen komensi konekiväärit asemiin tien molemmin puolin ja pataljoonan miehet joutuivat lähitaisteluun ja jopa käsikähmään vihollisen kanssa. Ukrainalaisia kaatui kasapäin tielle, useiden antauduttua vangiksi, ja osa pakeni metsään. Vangit kertoivat saapuneensa viisi päivää aikaisemmin Suomeen, mutta ehtineet jo väsyä yhtämittaisessa pakkasmarssissa (-40C).

Taistelujen jälkeen matka jatkui vankien kanssa, ja illalla saavuttiin Nietojalle, jossa pystytettiin teltat ja päästiin hetkeksi lepoon.

Koivuselän hyökkäyksen aloitti II-pataljoona 10.1.1940. Se joutui aluksi Koivuselän aukiolle taisteluun yksinään, sillä mukaan tarkoitettujen toisten osastojen lähtö myöhästyi väsymyksen vuoksi. Tavoitteena taistelussa oli katkaista Salmiin menevä maantie ja rautatie. Iltaan mennessä tavoite saavutettiin, ja raskaista taisteluista huolimatta miestappiot olivat varsin vähäisiä. Sen jälkeen eversti Autti järjesti joukot nopeasti Kitilän - Koirinojan - Konnunkylän linjalle 168. neuvostodivisioonaa vastaan.

Tammikuun 15.päivä ns. Voutilaisen aukiolle pataljoonan kylkeen oli tullut vihollisosasto, jonka se oli tuhonnut (50-miestä). Pataljoonasta 24.1 pieni osasto siirrettiin Konnunsaareen, josta se hallitsi Koirinojan lahtea. Konnunsaari kuului Konnunkylän motin alueeseen. Pataljoonan pappi Elias Simojoki kuoli jäälle Konnunsaaren edustalla 25.1 mennessään lopettamaan tuskissaan huutavaa hevosta. Hevonen sai helpottavan laukauksen Eliaksen pistoolista, mutta kääntyessään ja lähtiessään hiihtämään kohti rantaa omien luo vihollisen luoti lävisti pataljoonan ja rykmentin papin.

Pääosin komppania ja pataljoona olivat helmikuun ajan ja aina sodan loppuun asti Koirinojan alueella, Koivuselässä, Koivusillassa, Konnunkylässä ja osin Konnunsaaressa. Mm. 20.2.1940 4.ja 5. komppania valtasivat Jäniskukkulan, jossa 100 vihollista kaatui ja 23 jäi vangiksi. Hyökkäystä johtivat res. vänrikit Jukka Malmivaara ja Jussi Kauppinen.

“Vieremäläiskomppania” osallistui Konnunkylän motin tuhoamiseen. Vihollisen kimppuun käytiin samanaikaisesti etelästä ja pohjoisesta. Aholan seutu vallattiin, Pujoski - Borisoffin tienaat puhdistettiin ja 21.2 tehtiin selvää Kalliokukkulan pesäkkeestä. Tämä oli Konnunkylän viholliselle raskasta aikaa. Vihollinen olisi pelastunut vain antautumalla, pakoon se ei voinut päästä, mutta se ei antautunut. Pesäke pesäkkeeltä vihollinen kaatui paikoilleen hyökkäysvaunujen, autojen yms. tarvikkeiden keskelle. Konnunkylän motin tuhoamiseen osallistui myös Kenttätykistörykmentti 13 ja erityisesti luutnantti Oravaisen patteri, joka sijaitsi Nietjärven pohjoispäässä.

Vieremän miehet osallistuivat sodan loppupuolella osin myös Itäisen Lemetin motista pakenevien ja metsässä harhailevien vihollisosastojen tuhoamiseen.

JR39:n päällikkönä toimi eversti Pietari Autti (lempinimeltään Ukko), II-pataljoonan komentajana joulukuussa 1939 olivat kapteenit Palmunen ja Helle, sekä muutaman päivän everstiluutnantti Martti. Mutta suurimman osan ajasta kapteeni Ami Halonen - kenraali Ilkka Halosen isä. Viidennen komppanian (II/JR39) päällikkönä oli mm. reservin luutnantti Källström ja ajoittain sijaisina reservin vänrikit P.Auvinen ja Jussi Kauppinen, joka oli kotoisin Vieremän Kauppilanmäestä. Jussi Kauppisen pääasiallisin tehtävä oli toimia kiväärijoukkueen johtajana.

Talvisodassa Vieremän miehiä kaatui kaiken kaikkiaan n. 60, joista yksinomaan ko. 5. komppaniasta lähes kolmekymmentä miestä.