YleistietoaRintamamiehetKuvat ja videotLotta Svärd

Jatkosota

25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944

Sisällysluettelo

  1. Yleistietoa jatkosodasta
  2. Tiivistelmä JP5/2.Jääkäriprikaatin vaiheista ajalta 23.6.1941 - 22.2.1942
  3. Peurujoen taistelut
  4. Taistelut Haukivaarassa ja Yläjärvellä
  5. Yritys tuhota Aittojoen silta
  6. Vegarusjoelta, Vuonteleen, Pönttösenvaaran kautta Vanhalle rajalle
  7. Tarton rauhan rajan ylitys ja Tsalkinselän kylän kautta Ravanmäen, Onkamuksen ja Olkkoilan taisteluihin
  8. Sunajoen ylitys Kivatsun eteläpuolella ja osin Kivatsun sillan kautta
  9. Kohti Kontupohjaa
  10. Eteneminen Kontupohjasta Karhumäkeen 2.11 – 28.11.1941
  11. Aika 6.1.1942 – 28.2.1942
  12. Hiisjärven taistelut

1. Yleistietoa jatkosodasta

Jatkosota syttyi 25.6.1941, kun Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä ja 14-muuta paikkakuntaa.

Tosin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon jo 22.6.1941 ja valtakunnanjohtaja Hitler paljasti suomalaissaksalaisen yhteistyön toteamalla hyökkäysaamuna pitämässään radiopuheessa mm., että Saksa toimi yhdessä Suomen kanssa. Suomen hallitus vakuutti kuitenkin julkisesti maansa puoluettomuutta.

Osa Leningradin ja Kronstadtin aluetta pommittaneista saksalaiskoneista laskeutui paluumatkalla Helsinkiin Malmin kentälle. Seuraavana päivänä saksalaiskoneet pommittivat Hangon vuokra-aluetta.

Neuvostoliiton 22.6 suorittamat vähäiset pommitukset rannikoilla eivät vielä antaneet Suomen valtiojohdon kaipaamia riittäviä perusteita sodalle, vaan suuremmat pommitukset 25.6 mm., kun Helsinkiä pommitettiin. Tuona päivänä pääministeri Johan Rangell ilmoitti eduskunnassa Suomen olevan sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Seuraavana päivänä 26.6 radiopuheessa tasavallan presidentti Risto Ryti totesi, että Saksa oli Suomen rinnalla tässä toisessa puolustustaistelussa.

Saksan ja Neuvostoliiton välien kehittyessä yhä kireämmäksi ryhdyttiin Suomessa jo kesäkuun alkupuolella 1941 saattamaan puolustusvoimiamme valmiustilaan. Kesäkuun 9.päivänä päätettiin suojajoukkojen kutsumisesta palvelukseen ja seuraavana päivänä käskettiin saattaa rauhanajan joukkojen pääosa sotavalmiiksi. Kesäkuun 15.päivänä valmiutta laajennettiin käskemällä mm. rannikkotykistö ja laivasto sodanuhkakokoonpanoon. Täydellisen sodanuhkakokoonpanon käsky annettiin 17.6.1941 eli Valtakunnan puolustusvoimain yhteisharjoitus oli suoritettava. Ensimmäinen YH oli 18.6.1941 ja se oli käytännössä yleinen liikekannallepano.

Tuolloin astuivat asevelvollisuuslain perusteella palvelukseen vv. 1896 - 1918 syntyneet miehet. Varusmiespalvelustaan olivat silloin suorittamassa vv. 1919 ja 1920 sekä v. 1921 alkupuolella syntyneet. Eli aluksi tuli 25 ½ ikäluokkaa muodostamaan valtakunnan varsinaisen aseellisen voiman. Kesäkuun lopulla oli kenttäarmeijan, merivoimien, ilmavoimien ja kotijoukkojen yhteisvahvuus 476.000 miestä.

2. Tiivistelmä JP5/2.Jääkäriprikaatin vaiheista ajalta 23.6.1941 - 22.2.1942

Jääkäripataljoona 5:n riveissä taisteli noin 400 Vieremän miestä.

JP5 perustettiin Vieremällä ja Keiteleellä. Vieremällä perustettiin Esikunta (E ) , Esikuntakomppania (EK), I komppania (1.K) päällikkönä luutnantti Aarne Kokkola ja konekiväärikomppania (KKK) päällikkönä kapteeni Jukka Karuma. Keiteleellä perustettiin 2K, 3K, ja Krh.os. JP6 perustettiin pääosiltaan Pyhäjärvellä ja pieneltä osaltaan Kiuruvedellä. JP7 perustettiin Pihtiputaalla ja Kevyt Patteristo13 Vaasassa ja Tykkikomppania Sukevalla. Pääosa 2.JPr:n huollosta, kuten Autovarikkojoukkue, Lääkintäjoukkue, Sairasautojoukkue ja Kos. perustettiin Kiuruvedellä.

2.JPr:n komentajana toimi eversti Viktor Alonzo Sundman ja autokuskina Eino Huovinen Vieremältä. Huovisen ajokkina oli Vieremän Pulkan talon isännän Heikki Hukkasen omistama Chevrolet henkilöauto vuosimallia 1938.

Esikuntapäällikkönä (2.JPr.) oli kapteeni Paavo Lammetmaa, Esikuntakomppanian päällikkönä (EK/2.JPr) oli ltn. Jussi Kauppinen Kauppilanmäestä ja vääpelinä Heikki Huttunen Haajaisilta. Huoltopäällikkönä kapteeni O.Ahima, JP5:n komentajana kapteeni Eino Hannes Pokkinen, JP6:n komentajana majuri S.V. Susi, JP7:n komentajana majuri M. Nevasaari, Kevyt Patteristo13 komentajana kapteeni B.Rechardt.

Perustamisvaihe päättyi 23.6.1941 ja juhannuksen vastaisena yönä. Vieremällä perustetut joukko-osastot siirtyivät pyörillä tai autokuljetuksin Kauppilanmäkeen. Tavarat ja varusteet kuljetettiin jo 22.6 klo 21.00 Kauppilanmäen asemalle. 23.6.aamuyöllä klo 02.00 ensimmäinen marssirivistö, johon kuului Esikunta ja KKK ja klo 03.00 yöllä 1.komppania. Päivällä klo 11.00 lähti juna Kauppilanmäen asemalta kohti Kontiomäkeä ja edelleen lähelle Uimaharjua sijaitsevaa Paukkajan kylää, jossa joukot olivat n. 1,5 vrk. Paukkaja on Uimaharjun ja Enon välissä. (45 km Joensuusta pohjoiseen). Veteraanikertomusten mukaan osa joukoistaon kulkenut Sonkajärven ja Rautavaaran kautta autokuljetuksin ja välillä marssien aina Paukkajaan saakka. 27.6 pääosa vieremäläisten matkasta jatkui (1.K ja KKK) marssien Sonkajajärven pohjoispuolelle, majoittuen siellä ja sitten edelleen Ilomantsin kautta lähelle valtakunnan rajaa aluksi puolustusryhmityksiin.

JP5:n vahvuus oli 796 miestä (vajaus määrävahvuudesta oli 36-miestä). Kalustona oli mm. viisi henkilöautoa ja kymmenen kuorma-autoa. Täällä Ilomantsin alueilla se muodosti yhdessä Ratsuväki Prikaatin ja Sissi Pataljoonan1:n kanssa ryhmä Oinosen (kenraalimajuri Woldemar Oinonen) ja toimi ryhmä Oinosena aina Karhumäen valtaukseen asti. Ryhmä Oinosen tehtävänä oli toimia hyökkäävän Karjalan Armeijakunnan vasempana eli pohjoisimpana sivustasuojana.

JP5 aluksi ryhmittyi Mutalahden kylän eteläpuolelle. Varsinaiset vihollisuudet täällä puhkesivat 1.heinäkuuta 1941 aamuyöllä, kun venäläiset aloittivat kiivaan tykkitulen pitkin rajaa. Heinäkuun 3. päivänä JP5 siirtyi Oinassalmen maastoon

3. Peurujoen taistelut

Ensimmäinen taistelu oli Peurujoella, jossa mukana Vieremän miehiä.

JP5 (-2.K) ylitti rajan 9.7 ja sai käskyn hyökätä iltapäivällä Peurujoen tukikohtaa vastaan. 1.komppania vahvistettuna konekiväärijoukkueella sai tehtäväkseen suorittaa hyökkäyksen pohjoisesta käsin. Hyökkäys aloitettiin klo 14.00 tykistövalmistelulla (n.600 kranaattia) ja 1.K (vieremäläisiä) ryntäsi esiin, mutta se pysähtyi jälleen esteen eteen - kovaan torjuntatuleen, tappioiden noustessa näinä muutamina minuutteina viiteentoista (15) Vieremän mieheen. Kaatuneiden joukossa oli myös joukkueenjohtajana toiminut vänrikki Ales Säisä. Hyökkäys yritettiin uusia vielä seuraavana päivänä JP5:n toimesta (1.K ja 3.K), mutta tulivalmistelun alkaessa “romahti” neljä oman raskaan kranaatinheittimen ammusta etenevien komppanioiden keskeen, jolloin ryhmitys sekaantui ja hyökkäys oli keskeytettävä. Myöhemmin todettiin, että Peurujoen tukikohta oli varustettu betonisin bunkkerein ja asemin, joten kevyiden tykkien kranaatit eivät tehonneet niihin. Prikaatin komentaja Sundman päätti nyt motittaa Peurujoen tukikohdan ja motin vartijaksi jäi JP7.

JP5 sai käskyn yhdessä JP6:n kanssa kiireesti edetä Peurujoen itäpuolitse tavoitteena Tsikki - Korpiselkä- Tolvajärven tie. Tsikki saavutettiin 12.7 aamuyöllä. Muutaman tunnin levon jälkeen jatkoivat JP5 ja JP6 matkaa koilliseen upottavien soiden, korpimetsien ja harjanteiden kautta. Kuormasto ja huolto oli jo Peurujoelta lähdettäessä jäänyt jonnekin Ilomantsiin. JP5:n tehtävänä oli hyökätä pohjoisesta käsin Tolvajärven kylään, mutta 13.7 saatiin kuitenkin partioiden avulla yhteys Tolvajärven vallanneisiin omiin joukkoihin (JR23). Nyt JP5(-2K) sai käskyn suunnata matkansa pohjoiseen, tehtävänään edetä Hirvasvaarasta kohti Honkavaaraa, Haukivaaraa ja Yläjärveä ja täältä edelleen Ägläjärvelle.

Peurujoella 9.7.1941 kaatuneet Vieremän miehet : Halonen Vilho, Hukkanen Kalle, Immonen Otto, Juntunen Aku, Kauppinen Aarne, Kauppinen Erkki, Kononen Renne, Kononen Uuno, Moilanen Kalle, Partanen August Einari, Rytkönen Veikko, Suorsa Toivo, Säisä Ales, Vidgren Ate Eino ja Vidgren Reino. Kaikki kaatuivat Jääkäripataljoona 5:n 1.komppaniasta (1./JP5).

4. Taistelut Haukivaarassa ja Yläjärvellä

Lähtö tapahtui 14.7 aamulla ja Haukivaara miehitettiin iltapäivällä taisteluitta ja ryhdyttiin valmistelemaan etenemistä Yläjärvelle. 1.K(vieremäläiset) pääsivät aina n. 1 km:n päähän Haukivaarasta ja komppaniaa vahvennettiin vielä kahdella 3.K:n joukkueella vihollisen vastarinnan murtamiseksi. Edessä olevan suo - ja järvikannaksen puhdistuksen ollessa parhaillaan käynnissä, hyökkäsi 15. päivän aamuna komppanian vahvuinen vihollinen yllättäen suoraan etelästä Haukivaaraan. Tilanne alkoi käydä uhkaavaksi ampuma tarvikkeiden alkaessa vähetä. Tulitaistelu oli ajoittain kiivasta. Nyt 3.K vedettiin kokonaisuudessaan Haukivaaraan. Klo 10 aikaan kaksi joukkuetta 3.K:sta (Keiteleen miehiä) vänrikki Karvosen johdolla suoritti vastaiskun vihollisen oikeaan sivustaan. Raju isku oli ratkaiseva ja vihollisosasto tuli perusteellisesti hajotetuksi. Paikalle jäi yli 30- kaatunutta venäläistä. Muutaman minuutin kestäneessä temmellyksessä käytettiin mm. pistimiä. Omat tappiot oli yksi kaatunut ja kolme haavoittunutta.

Nyt eteneminen ammustäydennysten jälkeen jatkui kohti Yläjärveä. Etulinjassa oli välillä JP5 ja välillä JP6. 18.7 vallattiin Yläjärven kylä (JP6) ja etenemistä jatkettiin Kitelänselän suuntaan 1./JP5:n toimesta. Eteneminen pysähtyi Rääpynrannan kankaalla olevalle purolinjalle, jossa käytiin ankaria taisteluita. 1./JP5 tuhosi taistelussa mm. kolme hyökkäysvaunua ja neljäs ajoi miinaan. Yläjärven alueen taisteluissa kaatui yhdeksän Vieremän miestä haavoittuneiden lisäksi.

21.7. yritettiin hyökätä Kitelänselän kylään, JP5 tien suunnassa, mutta se kilpistyi puolustuksen voimakkaaseen tykistön ja jalkaväen tuleen. Kitelänselkä todettiin vahvasti varustetuksi ja suomalaisilla ei ollut minkäänlaista raskasta tulen tukea, ei edes kranaatinheittimiä tykistöstä puhumattakaan.

Rääpynrannalla/(Yläjärvellä) 19.7.1941 kaatuneet Vieremän miehet 1.komppaniasta: Heikkinen Arvi, Kumpulainen Joonas, Leskinen Kalle, Rönkä Otto, Pehkonen Onni (18.7), Kiiskinen Einari (20.7) ja konekiväärikomppaniasta Komulainen Topi (19.7), Partanen Viljo Olavi ja Meriläinen Aimo (21.7) Kitelänselässä.

2.8.41 JP5 oli puolustuksessa Kitelänselän pohjois- ja itäpuolella. Tuolloin ilmestyi illalla sen taakse tien suunnassa saksalainen panssarijääkäriosasto keveine maastoautoineen, johtajanaan majuri von Both. Varhain aamulla 3.8 ajoi osasto Both neljällä maasto-autolla kovaa vauhtia tietä pitkin edessä olevien vihollisten konekivääribunkkerien välistä sisälle. Ennen kuin ällistyneet venäläiset ehtivät selvitä, olivat saksalaiset käsikranatein ja konepistoolein takaapäin heidän kimpussaan ja tuhosivat bunkkerit miehineen. Syntyneestä aukosta valuivat muut saksalaiset jalkaväkipataljoonat sisälle ja Kitelänselkä oli puoleen päivään mennessä vallattu.

Kitelänselästä JP5:n matka jatkui kohti Ägläjärveä. Pataljoona hyökkäsi kylään suoraan idästä, mutta tultuaan kylän reunaan, se todettiin jo saksalaisten valtaamaksi.

5. Yritys tuhota Aittojoen silta

Tämän jälkeen saksalainen panssarijääkäriosasto ja JP5 lähetettiin (5.8) vihollisen takaa-ajoon Aittojoelle. Tuolloin mm. pataljoonan konekiväärijoukkue oli alistettuna saksalaiselle osasto von Bothille. Osasto Both lähti taas autoillaan (n. 10-autoa) 37 mm:n panssarintorjuntatykit kytkettyinä ajamaan lujaa vauhtia perääntyvien venäläisten perään. Tavoitteena oli saada Aittojoen silta ehjänä. Se tavoittikin erään ammuslastia kuormaamassa olleen venäläisen kuorma-auton, jonka se tuhosi. Tullessaan Aittojoelle, silta juuri silloin räjähti ja venäläiset ampuivat yhden auton tuleen. Mm. 1. komppanian vänrikki Aarne Kettusen joukkue oli tuossa autokolonnassa mukana, samoin myös Marttisenjärveltä kotoisin oleva Aarne Heikkinen. Muut JP5:n joukot lähtivät marssien autokolonnan perään, sillä polkupyörät olivat aamulla jääneet Kitelänselkään. Matkaa Aittojoelle oli n.17 km ja tämä oli pataljoonalle kärsimysten tie. Näin kertoo kirjoituksessaan pataljoonan päällikkö kapteeni Pokkinen. Joukot olivat lähes vuorokauden mittaisesta marssista loppuun väsyneitä. Marssisairaita oli kaksi kolmasosaa joukoista. Raskaiden konekiväärien kantajat olivat jääneet huomattavasti jälkeen muista joukoista. Joukot pysähtyivät reilun kilometrin päähän Aittojoen sillan länsipuolelle. Päivän kuluessa JP5 vastaanotti Aittojoen puolustuksen.

8.8 saksalaiset vapauttivat JP5:n Aittojoelta ja samana aamuna pataljoona alkoi siirtyä Ägläjärven kylän itäpuolelle Konnunjoen varteen lepoon. Täällä joukot pääsivät ensimmäistä kertaa majoittumaan telttoihin, saunomaan ja näkemään lottia, käväistessään lähellä olevassa lottakanttiinissa.

Aittojoella kaatuneet Vieremän miehet:

Aittojoella kaatuivat ainakin neljä ensiksi mainittua samasta kranaatista 6.8.41: Huttunen Joonas (1./JP5), Kettunen Aarne (1./JP5 joukkueenjohtaja), Kiiskinen Leo (1./JP5), Kettunen Otto (KKK/JP5) sekä Karppinen Juho (EK/2.JPr). Aarne Heikkinen kertoo pelastuneensa, kun joutui lähtemään partioreissulle.

Todettakoon 8.7 - 7.8.1941 välisen ajan mm. Vieremän miehet elivät pelkillä säilykkeillä ja näkkileivällä. Näiden taisteluiden jälkeen JP5 pääsi lepoon ja parantelemaan pitkän marssin aiheuttamia jalkavammojaan ja valmistautumaan Suojärven valtaukseen. Suojärven valtaus alkoi 18.8.41 ja JP5 meni asemiin Vegarusjoen varteen.

6. Vegarusjoelta Vuonteleen, Pönttösenvaaran kautta Vanhalle rajalle

18.8.41 JP5 siirtyi Vegarusjoen länsipuoliseen maastoon n. 2 km Vegarusjärvestä etelään. Myös JP6 (pyhäjärveläiset) saapuivat samaan maastoon.. Täältä 2.JPr:n piti suorittaa Vegarusjoen ylimeno 19.8. ensitavoitteena Naumarajakon kylä. Aamulla 19.8 suoritettiin 40 min. tykistövalmistelu, joka oli niin lamauttava, että vastarinta oli heikkoa. Sen jälkeen JP6 hyökkäsi sillan yli kolmea polkusiltaa myöten ja valtasi Naumarajakon. Tämän jälkeen JP5 ylitti joen ja kääntyi Nauramajakosta etelään Vuonteletta kohti. JP5 eteni etulinjassa, oikealla puolellaan saksalainen pataljoona. Iltapäivällä vallattiin Haapavaara. Etenemistä jatkettiin JP7(pihtiputaalaiset) tien vasemmalla ja JP5 tien oikealla puolella. Myöhemmin illalla saavutettiin Vuonteneen kylän reuna ja 20.8 miehitettiin Vuontele, sillä vihollinen oli yön aikana poistunut kylästä. Takaa-ajoa jatkettiin Suojärven suuntaan. Pönttösenvaaran kohdalla vihollisen ankara tykistötuli pysäytti JP7:n etenemisen ja taistelu jatkui kiivaana iltaan asti.

Illalla lähetettiin 1./JP5 kiertämään pohjoisesta em. maaston taakse. 1. komppanian onnistui 21.8 aamulla päästä tavoitteeseensa ja katkaista tie. Samalla se tuhosi melkein viimeiseen mieheen erään n. 50 miehen käsittävän vihollisosaston. Pönttösenvaara vallattiin ja perääntyvän vihollisen takaa-ajo aloitettiin viipymättä. Iltapäivän kuluessa tunkeutuivat JP5 ja JP7 Varpakylään ja Jehkilään. Em. takaa-ajo jatkui Leppiniemen suuntaan. Vihollisella oli tuolloin vastassa kolme panssarivaunua ja eteneminen hetkeksi pysähtyi. Avuksi tuli myös JP6 (pyhäjärveläiset) ja vihollisosastot onnistuttiin lyömään. 22.8 yöllä saavutettiin vanha raja. Nyt saksalaiset panssarijääkärit ja kevyet osastot jatkoivat takaa-ajoa Suojoelle asti n. 6 km. vanhasta rajasta. Sen sijaan 22.8 koottiin JP5 ja JP6 Leppiniemen maastoon, josta ne seuraavana päivänä siirtyivät Naistenjärven eteläpuoliseen maastoon. JP7 siirtyi Suojoelle saksalaisten taa.

Lisäksi:

Sotapäiväkirjat kertovat, että 19.8 illalla klo 22.45 Nauramajakossa saksalainen tykistö oli ampunut täysosuman JP5:n pataljoonan asemiin. Jo klo 22.50 sai kenraali Oinonen yhteyden saksalaiseen kenraali Engelbrechtiin selostaen tälle asian. Klo 23.10 puhelinyhteys kapteeni Pokkinen (JP5) ja kenraali Oinonen. Oinoselta tuli käsky, että pöytäkirjan tapainen selostus tapahtumasta peitepiirustuksineen ja mitattuine ammuskuoppineen on lähetettävä E/2.JPr:iin.

Suojoensillalla

23.8 klo 13.45 tuli käsky JR310 komentajalta(saksalainen) JP5:n ja JP6:n komentajille hyökkäyksestä Suojoen sillan avaamisesta ja edelleen Tsalkinselän valtauksesta. Pioneerit olivat siirtyneet Sahan maastoon pikasiltojen valmistamista varten tavoitteena Suojoen ylittäminen.

Vihollinen oli nimittäin miehittänyt tien suunnassa Suojokisillan itärannan tien molemmin puolin yht. noin kolmella joukkueella ja lisäksi raskain asein, kuten konekivääreitä ja yksi panssarintorjuntatykki.

Suojoella/Varpakylän alueella kaatui Vieremän miehiä : 23.8 Huttunen Leo Herman (EK/2.JPr) sekä Kettunen Tauno (E/2JPr). Todennäköisesti molemmat haudattiin tilapäisesti Suojärven Jeroistenkylän kenttähautausmaalle. Kaatuneet vieremäläiset haudattiin yleisesti tilapäisiin kenttähautausmaille ja tuotiin myöhemmin Vieremälle kotikirkossa siunattavaksi ja haudattavaksi mm. edellä mainitut kaatuneet vasta joulun jälkeen.

Raja kulki pitkin Torasjokea

Perustettiin Taisteluosasto Susi (JP5 ja JP6).

Ensimmäisenä Torasjoen ylitti saksalainen pataljoona Torasjoen ja Suojoen yhtymäkohdan pohjoispuolelta. Suden kärjessä etenevä JP5 ylitti vanhan ns. Tarton rauhan rajan 23.8.41 klo 20.00 aikaan ja jatkoi yhdessä JP6:n kanssa etenemistään kohti Tsalkkia, jonne pataljoona saapui 24.8 klo 16.00.

Samana päivänä JP7 oli ylittänyt Suojoen yhdessä saksalaisten kanssa ja edennyt Tsalkin läpi Kivatsuun asti ja edelleen Kantsinselkään. Todettakoon, että saksalaiset oliat rakentaneet ponttonisillan Suojoen ylin. 10-tunnissa.

Samoin matkalla Kantsinselkään ollut yksi JP5:n joukkue ylitti ensimmäisenä Kivatsunjoen, mutta sai vastaansa kovaa pikakivääri- ja kivääritulta. Pataljoonan pääosa tuli apuun ja taistelun jälkeen joki ylitettiin.(Väinö Kumpulainen/Pauli Saastamoinen/ kirjasta Ilomantsista Stalinin Kanavelle). JP 5 lisäksi vapautti Kantsinselän kohdalla Kivatsujoen länsirannalla olleen JP7:n asettaman varmistuksen.

26.8 JP5 ylitti aamulla kranaatinheitin valmistelun jälkeen Kivatsujoen ja valloitti yhdessä 2./JP6:n (Holma) kanssa Kantsinselän.

Samana päivänä 26.8 JP5 kohtasi vihollisen Kuujärvi ja siitä pohjoiseen olevan lammen kannaksella. Hyökkäys ei onnistunut, johtuen kovasta vastarinnasta.

24.8 päättyi yhteistoiminta saksalaisten kanssa ja saksalainen 163. Divisioona koottiin Suojärvelle Ylipäällikön reserviksi. Nyt Ryhmä Oinonen muodostettiin uudelleen kenraali Engelbrechtin johtoon kuuluneista suomalaisista joukoista eli entiseen kokoonpanoon (Rv.Prikaati ja 2.JPr).

7. Tarton rauhan rajan ylitys ja Tsalkinselän kautta Ravanmäen, Onkamuksen ja Olkkoilan taisteluihin

27.8.1941 aamuyöllä hyökkäsi JP5:n 1.komppania Ravanmäkeen pohjoisesta käsin tukenaan konekiväärikomppanian 1. ja 3. joukkue. Joukot saivat osan kylästä vallattua n. klo 11.00, mutta joutui myöhemmin perääntymään kovan vastarinnan vuoksi. Tässä rytäkässä 1.K ja konekiväärijoukkueet menettivät 8-miestä kaatuneina, joukossa 1.K:n päällikkö luutnantti Aarne Kokkola. JP5:n päällikkö Hannes Pokkinen toteaa, että 1.K:n tehtävä ei ollut hyökätä Ravanmäen kylään, vaan kiertää 3.komppanian kanssa (keiteleläiset) vastassa olevan vihollisen selkään ja sen lyötyä käydä koko pataljoonan voimin Ravanmäen kimppuun. Illalla hyökkäys uusittiin. JP5:n 1.komppania eteni tietä pitkin ja JP6 vasemmalta. Kylä saatiin vallattua. Nyt tulitukea antoi KKK:n (vieremäläisiä) kolme joukkuetta. Vihollisen tappiot olivat suuria kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina.

Myöhemmin 1./JP5 yhdessä 2./JP6:n (Holma) kanssa valtasivat mäen harjalla olevan kolhoosin.

28.8 JP5:n pääosat vetäytyivät Ravanmäeltä kylän pohjoispuolelle majoitukseen. Sen sijaan yksi joukkue 3./JP6 (Kokko) ja yksi joukkue vieremäläisten KKK:sta jäi kylän eteläpuolelle varmistukseen.

Ravanmäessä kaatuneet Vieremän miehet : 1./JP5:n 27.8 taistelussa: Kauhanen Väinö Oskari, Kovalainen Martti, Kukkonen Eero, Makkonen Viljam(Viljo O), Nissinen Juho Einari, Ruotsalainen Paavo. Myös Pitkänen Vilho on merkitty Ravanmäessä kaatuneeksi 24.9.1941.

Myös 3./JP6 (Lauri Kokko/ myöh. Mannerheimin ristin ritari) oli 27.8 Ravanmäen valtauksessa keskeisesti mukana. Kokon komppania iski yllättäen voimakkaalla tuli-iskulla kylän itäpuolella puolustuksessa olleeseen vihollisen selustaan ja vapautti näin kaksi JP5:n komppaniaa, jotka olivat sidotut vihollisen puolustusasemia vastaan.

Myös 1./JP6 eteni pohjoisesta tien suunnassa kohti Ravanmäkeä.

Vieremän Marttisenjärveltä kotoisin oleva Aarne Heikkinen kertoo kirjassa Ilomantsista Stalinin kanavalle, että Ravanmäen taistelussa kaatuneet ja haavoittuneet olivat jääneet vihollisen puolelle. Luutnantti Kokkolan kaaduttua, niin uuden komppanian päällikön otettua päällikkyyden vastaan, alkoi uusi hyökkäys. Heikkinen kertoo, että halusimme pelastaa mäkeen jääneet kaksi haavoittunutta ja kaatuneet. Pian pääsimme äskeisiin lähtökohtiimme, jolloin tyrmistyneinä totesimme sodan raakuuden. Vihollinen oli nimittäin leikannut molemmilta haavoittuneilta kavereiltamme kurkun poikki. Ehkäpä moni tämän raakuuden nähtyä ajatteli, ettei tämän jälkeen enää armoa anneta.

Heikkinen myös kertoo, että kylän vallattua kiertelimme harmaan kylän taloissa paikkoja katsellen. Avasin erään ladon oven, jolloin näin sen sisällä heinien päällä useita vihollisia. Siteet kertoivat heidän saamistaan haavoista. Kun katselin heitä tovin, he alkoivat koko ajan viittilöidä minua poistumaan, samoin myös paikalle tulleille pojille ja päälliköllemme. Yritimme komppaniassa palvelevan venäjän kieltä osaavan tulkin avulla saada selvää latoon kätkeytyneiden aikomuksista. Heidän joukossaan oli kaksi upseeria, joista toinen oli nainen. Rohjettuamme mennä latoon sisälle, havaitsin alas johtavat portaat, joita myöten lähdin laskeutumaan. Silloin kuulin kaksi laukausta. Löysimme heinien seasta kaksi ruumista. Pistooli oli vielä naisen kädessä ja molempien päässä vertavuotava reikä. Haavoittuneet vangit tietysti lähetettiin turvaan.

Matka Ravanmäeltä Onkamuksen kautta kohti Olkkoilaa

Ratsuväki-osasto otti asemat JP5:ltä Ravanmäessä 29.8 ja JP5 jatkoi matkaa. Kärjessä oli 2.komppania(keiteleläiset), seuraavana EK, KKK ja 3.K. Onkamuksen kylään joukot saapuivat saman päivän iltana, jossa joen ylitys ja majoitus.

30.8 JP5 oli levossa ja KKK:n päällikkö kapteeni Karuma palasi lomalta ja otti tehtävät vastaan sijaiseltaan vänrikki Huuhtaselta. 31.8.41 perustettiin Osasto Karuma, johon kuului 1.K, 2.K, kaksi KKK:n joukkuetta ja Krh- osasto. Tehtävänä oli seuraavana aamuna jatkaa hyökkäystä. Syyskuun 1.päivänä lähti Osasto Karuma liikkeelle klo 08.00 Syväjärven eteläpuolitse kohti Vuohtajärveä. Samaan aikaan oli lähtenyt venäläinen osasto vastahyökkäykseen Vuohtajärven pohjoispuolelta länttä kohti. Nyt viholliset kohtasivat toisensa Syväjärven eteläpuolella/Olkkoilan pohjoispuolella. Syntyi ankara taistelu. Neljä eri kertaa yrittivät venäläiset päivän aikana työntää Os. Karuman tieltään tykistön tukemana, mutta vihollinen tuli joka kerta torjutuksi.

JP5:n miestappioina mitattuna tämä Syväjärven alueen taistelu - Olkkoilan kylän pohjoispuolella purolinjan seudulla oli sotaretken kiivain ja raskain taistelu. Tässä taistelussa Syväjärven ja Vuohtajärven välillä oli suurena apuna Tykistöryhmä Mattilan kiivas ja onnistunut tykistötuli. MM. kahdesta tykistä putket räjähti ja viidestä muutoin rikkoontuivat. JP5 menetti 18 kaatunutta, 81 haavoittunutta ja kaksi kadonnutta. Venäläisten tappiot olivat vieläkin suuremmat. Mm. alueelta tuli sotasaaliina kolmatta sataa kivääriä.

Hieman myöhemmin 13.9.1941 katosi vieremäläinen Rönkkö Juho Nikolai (Hannes) (1./JP5), jonka venäläinen partio oli yllättänyt ja saanut vangitsi. Hannes oli ollut matkalla esikuntaan Onkamuksen alueella. Vain lakki ja polkupyörä olivat löytyneet polulta. Suomalaispartio oli lähtenyt sieppauspartion perään, mutta aikaa oli ehtinyt kulua niin kauan, että jäljille ei enää päästy. Hannes joutui Karagandan sotavankileirille, jossa hän toisen sotavangin Tauno Seppäsen mukaan oli tehnyt tavallisia vankileirin töitä. Kova nälkä oli altistanut sotavankeja erilaisille sairauksille ja Hannes kuoli kesäkuussa 1942 vesipöhöön ja vatsatautiin.

Syväjärvellä ja Olkkoilan alueella kaatuneet vieremäläiset: Ahonen Aatu (31.8),ja 1.9.41 Karhu Kalle (1./JP5), Karppinen Kalle(KKK/JP5), Kettunen Ate (1./JP5), Makkonen Artturi (KKK/JP5), 2.9.41 Kumpulainen Einar (KKK/JP5), sekä 9.9.41 Tarvainen Kalle (Krh.j/JP2) ja 13.9.41 Heikkinen Veikko (EK/2.JPr)

Lisäksi haavoittui: KKK/JP5:stä mm. Tauno Eskelinen, Eino Pääkkö, Väinö Kauppinen, Tauno Lappeteläinen, Väinö Moilanen ja Vänrikki Kurtteen.

Olkkoilan kylä vallattiin 2.9.41. Tässä kylän valtauksessa oli 2.komppania konekiväärikomppanian tukena. Sotapäiväkirjat kertovat, että KKK näytteli ratkaisevinta osaa ja hillitöntä uhkarohkeutta. Näin oli kapteeni Karuman hyvin suunniteltu operaatio päättynyt.

7.9.41 JP5 oli varmistuksessa ja KKK:n päällikkö Karuma jakoi 2 lk:n vapauden mitaleita taisteluissa kunnostautuneille.

Olkkoilan taistelujen jälkeen JP5 sai levätä, tosin 17.9 vihollinen yllätäin hyökkäsi leirialueelle ja teki pahaa jälkeä KKK:ssa.

Syväjärven (Olkkoila) taistelun elokuun lopun jälkeen 5.9.41 lähetettiin yksi joukkue 1.komppaniasta vänrikki Nummelan johdolla Ravanmäen eteläpuolelle ottamaan yhteyttä Uudenmaan Rakuunarykmenttiin (URR) ja tiedustelemaan (alistus URR:lle) Ravanmäen ja päätien (Säämäjärvi) väliseen maastoon. Mm. vielä 15.9 oli 1./JP5 Säämäjärven rannalla Lahden kylässä aina 28.9.41 saakka. Säämäjärven pohjoisosiin Lahdenperän alueelle lähetettiin vielä syyskuun puolivälin aikoihin varmistustehtäviin miehiä yhden joukkueen verran konekiväärikomppaniasta. Johtajana oli kersantti Hukkanen. Tällä varmistuksella haluttiin eliminoida partisaanien ja vihollispartioiden tihutöitä.

4. - 14.9.1941 JP5 (-1 joukkue) välisen ajan oli Mutsjojlammen maastossa suorittaen partiointia sekä etelään, että pohjoiseen.

4.9 saatiin 2.JPr:iin ensimmäinen suurempi miehistötäydennys, joka jaettiin niin, että JP5 sai 42 miestä, JP6 20 ja JP7 29 miestä.

Syyskuun 21 päivän aikoihin venäläisten hyökkäykset päättyivät suuriin tappioihin ja vihollinen vetäytyi taaksepäin. Eräänä syynä oli suuret huoltovaikeudet.

Mm. Aarne Heikkinen kirjoittaa, että 17-19.9 saavuttiin Elmitjärven kylän laitaan. Kylässä oli paljon vihollisia. Vänrikki Ylinen ja kersantti Aarne Rönkkö haavoittuivat miinaan(Rönkkö 15.9.41 haavoittui ja kuoli 18.1.1970). Heikkinen kertoo noina päivinä olleensa pitkillä partioreissuilla. Pisin retki oli 40 km.

23.9 Elmisjärven kylän valtaus alistettuna URR:lle (Uudenmaan Rakuunarykmentille). Syyskuun 28 pv:nä 1./JP5 liittyi taas omaan yksikköönsä URR:sta.

Onkamuksen alueella 24.9 kaatui: Risto Vidgren (E/2JPr) Pyöreen Täperältä.

Nissilän Matti Kauppinen on kertonut, että kovien taistelujen jälkeen he pääsivät kuuden kilometrin päähän varsinaiselta rintamalinjalta huilaamaan. He menivät isoon telttaan, jossa sijaitsi “Apu- keskus”. Sinne oli tullut myös Kauppilanmäen vanhemman ikäluokan miehiä. Heitä oli eri porukoista kaikkiaan 16-18 miestä. Sirpalekuopat olivat teltan läheisyydessä. Vihollisen tykistötuli läheni lähenemistään ja pian joukkueenjohtaja komensi kaikki sirpalekuoppiin. Matin kaveriksi samaan kuoppaan tuli “Peltolan poika” (Olavi Repo), joka pyysi häneltä tupakkaa. Matti kysyi sinulleko nyt maistaa tupakka- kyllä se nyt maistaa vastasi Olavi. Pian keskelle telttaa tuli kranaatti. Teltan sisällä oli ainoastaan yksi mies hoitamassa “Apu-keskusta” ja menehtyi kranaatista. Matti kertoi miehen olleen kotoisin Kauppilanmäestä ns. vanhempaa ikäluokkaa. Mieheltä olisi jo loma alkanut, mutta sijainen, jonka piti tulla hoitamaan puhelinkeskusta ei ollut palannut ajallaan lomalta. Matti toteaa, että hilkulla oli mennä kaikki miehet. Joukkueenjohtaja komensi kaikki maantielle - Matti ei totellut käskyä, vaan meni syrjemmälle sirpalekuopasta ja teltasta. Pian kranaatti osui miesten keskuuteen tielle ja tästä kranaatista Olavi Repo haavoittui vakavasti jalkaan. Samoin Matin ryhmän toiselta mieheltä meni sirpale keuhkoista läpi. Joukkueenjohtaja Toivo Ikäläinen tukki reiän vaaterievulla - Matti muistelee. Tämä keuhkoihin haavoittunut oli Kauko Siekkinen, joka toimi Haajaisilla myymälänhoitajana. Hän eli vielä kaksikymmentä vuotta haavoittumisen jälkeen.

Sotahistoria tuntee Matin kertoman tapauksen. 24.9.1941 tuli täysosuma “Apu”- nimiseen keskukseen (2.JPr), jossa yksi mies kaatui ja kolme haavoittui. Komentokeskus sijaitsi Onkamus - Peldojärven alueella. Kranaatin täysosumassa telttaan kaatui Kauppilanmäen Pyöreeltä kotoisin oleva puhelinkeskusta hoitanut Risto Vidgren (E/2.JPr). Hän oli vanhempaa ikäluokkaa s. 7.5.1897.

28.9 JP 5 ja KKK valtasivat Vendyran, tosin vihollinen oli väistynyt ja sytyttänyt kylän palamaan. Nyt 1.K jatkoi matkaa yhdessä KKK:n kanssa kohti pohjoista Homanniemen suuntaan Vatselänjärven pohjoisrannalle ja sieltä edelleen Homanniemen kylään, joka oli kuitenkin vapaa vihollisesta. Pataljoona varmisti pohjoiseen ja itäiseen suuntaan ja ryhtyi voimakkaasti tiedustelemaan sekä pohjoiseen tien Lintujärvi - Koikari suuntaan, että kaakkoon Rannankylän suuntaan, joka todettiin vahvasti varustetuksi. Tämä vilkas partiointi kesti aina 7.10 asti ja johti päivittäin kahakointiin vihollisen kanssa.

Mm. 1.10 joutui 1.K:n partio kahakkaan vihollisen partion kanssa, jolloin vieremäläinen Eino Kauppinen kaatui ja ruumis jäi kaatumispaikalle. Sitten 2.10 tuli suomalaisten puolelle viisi vihollisen yliloikkaria ja kertoivat ampuneensa oman kersanttinsa. Samoin kertoivat olleen kahakassa suomalaisten kanssa sekä haudanneen yhden kaatuneen suomalaisen. Samana iltana hakupartio nouti kaatuneen (Eino Kauppisen) oppaana kaksi loikkaria. Em. tapahtui juuri Homanniemen alueella.

3.10 JP5 sai toisen suuremman täydennyksen 83 miestä, suurin osa oli laivaston reserviläisiä.

3.10 1.komppania valtasi Homanniemen eteläpuolella olevan kolhoosikylän ja siirtyi kylän taakse varmistukseen. Lintujärvi - Koikari alueella. JP5 oli (8-13.10) alistettuna JR26:lle ja kävi ajoittain kovia taisteluita. Näissä taisteluissa haavoittui mm. 1./JP5:n silloinen päällikkö luutnantti Ruuskanen .

MM. lokakuun alussa saapui pataljoonaan kaksi karjalaismurretta puhuvaa loikkaria, jotka sanoivat olevansa kotoisin Uhtualta ja kuuluvansa JR 126:een. Tämä oli ensimmäinen kosketus tunnettuun vihollisosastoon, jonka komentajana oli suomalaisloikkari majuri Valtteri Valli ja miehistönä vienankarjalaisia.

Perääntyessään venäläiset sytyttivät kylät palamaan ja räjäyttivät sillat. Mm. 8.10 1/JP5 eteni Lintujärven tielle ja edelleen Sunajoen sillalle, joka kuitenkin oli räjäytetty. Lintujärven kylä paloi ja eteneminen jatkui kohti Koikaria.

Koikarissa kaatui Vieremän miehiä: 10.10.1941 Teuvo Huttunen (1./JP5) ja Eino Rönkkö (1./JP5), sekä 11.10 haavoittui joukkueenjohtajana toiminut ylikersantti Risto Vidgren Pyöreeltä (Peltoniemi).

Samoihin aikoihin 1.10 - 18.10 oli mm. 2.JPr:n esikunnan ja EK:n miehiä hieman etelämpänä Kenjakki - Päljärvi- Mundjärven alueella. Tämä ilmenee EK/2.JPr:n lähetin alikersantti Paavo Kauppisen muistiinpanoista.

Kun JP5 oli Homanniemen, Lintujärven, Rannankylän alueella, niin JP 6 ja JP 7 etenivät päätien suunnassa itään tavoitteena Mundjärven valtaus. He joutuivat yhdessä JR35:n kanssa koviin, useita päiviä kestäviin taisteluihin Nelgomjärven ja Kenjakin maastossa.

Mainittakoon, että syyskuun puolen välin jälkeen ryhmä Oinoselle alistettiin myös Erillispataljoona 21, jota johti majuri Nikke Pärmi. Pataljoona koostui pääosin vankiloista rintamalle vapautetuista miehistä. JP5 ja tämä Pärmin Erillispataljoona taistelivat samoilla alueilla.

8. Sunajoen ylitys Kivatsun eteläpuolella ja osin Kivatsun sillan kautta

JP5 jatkoi hyökkäystä Sunajoen sillalle, jonka jälkeen pataljoona siirtyi lepoon Päljärven kylään. Mm. JP5 oli hetken levossa Sunajoen varrella Kivatsun eteläpuolella lähellä Pien-Vornovaa ja ylittivät Sunajoen syöksyveneillä 28.10.1941. Mahdollisesti osa joukoista mm. huolto ja autojoukot ylittivät joen hajonneen sillan raunioiden kautta Kivatsun putousten alapuolelta. (Tosin 1.K alistettiin JP6:n käyttöön ja suoritti vielä hyökkäyksen vihollisen selustaan Sunajärven lähettyvillä.) Tämän levon ja joen ylityksen jälkeen suuntana oli Kontupohja. (30.10 - 2.11.41)

Sunajoella 27.10 kaatui: jääkäri Veikko Kettunen (KKK/JP5)

9. Kohti Kontupohjaa

Kontupohjassa oli suuria määriä erilaisia tarvikkeita, materiaalia ja tästä johtuen venäläiset pitivät kynsin hampain kiinni Kontupohjan kauppalasta. Kontupohjan valtaukseen osallistuivat lokakuun viimeisinä päivinä JP1, JP5, JP6 ja JP7.

29.10 klo 14.30 hyökkäsi JP5 kohti Kontupohjaa, tien suunnassa 1.komppania ja siitä oikealla 2.K. Hyökkäys pysähtyi vihollisen tuleen. Vahvistusta saatiin 3.K:sta ja 3./JP6:sta, mutta tämäkin hyökkäys pysähtyi. Yön aikana toi vihollinen linjoja eteenpäin tien pohjoispuolella tulittaen aamulla 1.K:n asemia aiheuttaen paljon tappioita.

Tuossa aamuyön tulituksessa kaatui useita Vieremän miehiä:

Kääriäinen Mikko (1./JP5), Kouvalainen Paavo (1./JP5), Lappalainen Jukka (KKK/JP5), Partanen Kalle (1./JP5), Rönkä Yrjö (1./JP5). Seuraavana päivänä hyökkäystä jatkettiin samoilla joukoilla, mutta hyökkäys ei edistynyt. Vihollinen oli edelleen vahvasti varustetuissa asemissa.

31.10 kaatui vieremäläisiä JP5:n 1.komppaniasta : Kääriäinen Janne, Rönkä Matti ja Säisä Aku. 2.11 illalla sytytti vihollinen Kontupohjan kauppalan tuleen ja alkoi vetäytyä kohti pohjoista. Saman päivän illalla vedettiin Suomenlippu erään talon salkoon keskelle kauppalaa.

Kun vihollinen joutui lähtemään Kontupohjasta Karhumäen suuntaan, niin sen takaa-ajoon muodostettiin Taisteluosasto Sundman, johon kuuluivat JP:t 1,5,6, ja 7. Tavoitteena oli tuhota koko venäläinen 313. Divisioona.

10. Eteneminen Kontupohjasta Karhumäkeen 2.11 -28.11.1941

3.11 JP5 pääsi hetkeksi lepoon Ilomaselkään menevän tien varteen. Seuraavana päivänä takaa-ajo jatkui kohti Lismaa ja Käppäselkää.

7.11.1941 alkaneen Uunitsanlahden ja Äänisjärven suurlahden välisen niemimaan puhdistamiseen osallistuivat myös JP5 ja JP6 lähellä Lobskaja Goraa. MM. Lisman asemalle oli viholliselta jäänyt kaksi veturia ja n. 40- rautatievaunua. Kedrojärvenniemelle oli jäänyt kolme veturia ja 60-vaunua. Vaunuista saatiin viljatuotteita, polttoainetta, ampumatarvikkeita jne. Eräälle uudelle tielle oli jäänyt 65 kuorma-autoa. Neuvostosotilaat olivat tietä korjanneet mm. vehnäjauhoilla.

8.11 aamulla alkoi pataljoonan marssi kohti Fedotovoa, jonka JR60 oli jo 7.11 vallannut. Tämän jälkeen JP5 sai tehtäväkseen edetä rautatietä pitkin Fedotovasta Karhumäen suuntaan kosketuksen saamiseksi viholliseen. Jo 9.11 oli taisteluja, jossa 1./JP5 oli keskeisesti mukana.

Valmistelua Karhumäen valtaamiseksi

Karhumäen valtaaminen oli annettu VII Armeijakunnan (Hägglund) ja II Armeijakunnan (Laatikainen) toteutettavaksi. I. Divisioona (Paalu) yhtyi IV Divisioonaan (Viljanen). 2.JPr alistettiin IV Divisioonalle. Hyökkäyksessä mukana oli myös 1.JPr ( Ruben Lagus) pataljoonien ja panssareiden tukemana maantien suunnasta Karhumäkeen. VII Armeijakunta keskitti voimansa Karhumäen pohjoispuoliseen harjannemaastoon ja Kumsajoen etelärannan valtaamiseen.

JP5 ja JP6 muodostivat osasto Lammetmaan, joka saavutti Karhumäkeen johtavan maantien.

Ennen Karhumäen taisteluita marraskuun 26 pnä oli aamupäivällä kenttäjumalanpalvelus ja kunniamerkkien jako, jonka suoritti Prikaatin komentaja eversti Sundman.

28.11.41 JP5 ja JP6 siirtyivät tien Käppäselkä- Karhumäki länsipuoliseen maastoon, jossa luovuttivat polkupyörät ja moottoriajoneuvot pois ja tilalle tuli hevoset ajoneuvoineen. Tuohon aikaan lumipeite oli paksua ja kova pakkanen -30.

Hyökkäys Karhumäkeen ja sen ympäristön valtaamiseen alkoi varsinaisesti 5.12 ja suomalaiset saivat Karhumäen haltuunsa jo 7.12 ja lopullisesti 10.12. Mainittakoon, että JP5 ja myös vieremäläiset kävivät taisteluita Karhumäen valtauksessa. Joulukuun 10 pnä JP5 siirtyi Lobskaja Goran maastoon (Karhumäen ja Fedotovon puolivälissä Poventsanlahden rannalla), jossa oli hiljaiseloa ja lepoa aina 6.1.1942 saakka eli 4 viikon verran.

Merkittävimmät tapahtumat olivat etelä-pohjalaisen lottakanttiinin saapuminen alueelle ja kotiseutulähetystön käynti Vieremältä 20.12. Lähetystöön kuuluivat Juho Räisänen, Kalle Nissinen ja Sylvester Hukkanen. Lähetystö toi runsaasti joululahjapaketteja vieremäläisille, viipyen perillä yhden päivän.

Karhumäen alueen taisteluissa kaatuneet Vieremän miehet: Korhonen Otto (KKK/JP5) haavoittui 12.11.1941 Karhumäen lähellä ja kuoli kenttäsairaalassa. Ryytty Uuno (1.JP5) haavoittui 7.12 Karhumäen valtauksessa ja kuoli 9.12. kenttäsairaalassa. Kononen Mooses (KKK/JP5) kaatui 15.12.41.

11. Aika 6.1.1942 - 28.2.1942

2.JPr (6.1) hälytettiin loppiaisen vastaisena yönä ja ryhdyttiin välittömästi siirtämään uhanalaisiin paikkoihin. Vihollinen oli heti Uudenvuoden jälkeen järjestellyt uudelleen joukkojaan. Maaselän alueella tarkoituksenaan vallata takaisin Karhumäki. Venäläinen oli lisännyt joukkojaan kahdella uudella Divisioonalla ja kahdella Prikaatilla ja Karhumäen taistelussa kolhiutuneet joukot oli järjestelty uudelleen. Verinen taistelu oli mm. Poventsan lounaispuolella olevalla niemellä. Taistelussa etenkin vihollisia kaatui paljon. Niemi sai nimekseen “Tapponiemi”(Taistelussa ei ollut mukana 2.JPr)

12. Hiisjärven taistelut

6.1.1942 vapautettiin 2.JPr rantavarmistuksesta ja alettiin autokuljetuksin siirtää Hiisjärvelle. JP5:stä oli mukana 1,2,3 komppania, 2 joukkuetta KKK:sta, Esikuntakomppania ja Kranaatinheitin osasto. Purkaus suoritettiin Lumbusin pohjoispuolella (matkaa 25 km ja matka-aika 11 tuntia). Tämän jälkeen matka jatkui jalan ja hevoskuljetuksin Hiisjärvelle. Hiisjärven taistelut alkoivat 7.1.1942 ja niitä kesti kaksi viikkoa eli tammikuun 21 päivään asti.

8.-9.1.1942 JP5:n joukot saivat haltuunsa Suurniemeen johtavan harjanteen ja katkaisivat vihollisen huoltotien “parakkikylään”.

Nyt alkoi 10 päivää kestävä hidas “junnaaminen” metri metriltä eteenpäin, sillä vihollinen pysyi poteroissaan ja oli tuhottava potero poterolta. Tämä oli todennäköisesti sotaretken raskain vaihe, sillä miehet olivat väsyneitä. Usean päivän ajan jaettiin miehille pervitiiniä hereillä pysymiseksi.(½ tabl./6 tuntia)

Tammikuun 12 pnä taisteluvahvuus oli koko JP5:sä 180-miestä.

Vieremäläisten osalta 1.K = 33-miestä, KKK=42-miestä ja EK = 10-miestä.

Hiisjärvellä venäläiset olivat motissa. 17.1.1942 vihollinen yritti motista irtaantua arviolta 200-300 miestä, mutta törmäsi 2/JP7:ään. Taistelussa, jossa oli myös 2/JP5 kaatui 63- vihollista. Seuraavana aamuna klo 8.00 aikaan ilmestyi pataljoonan komentajan paikasta kaakkoon metsiköstä näkyviin hevoskolonnan kärki, jonka annettiin tulla kokonaan esiin. Sitten avattiin tuli, johon osallistui koko pataljoonan esikunnan komentaja, adjutantti ja lähettiryhmä (9 miestä). Tuloksena oli koko vihollisosaston tuho: 64 -kaatunutta miestä ja 29- kuollutta hevosta.

17.1 muodostettiin osasto Lammetmaa JR25:stä, JP7(2-kompaniaa) ja 3/JP6, myöhemmin 2/JP5 tehtävänään Suurniemen takaisin valtaus. “Parakkikylän”motti tuli lopullisesti selvitetyksi. Tähän selvittelyyn osallistui myös 1/JP5(vieremäläisiä), jonka jälkeen 2.JPr siirtyi tästä taistelusta 2-3 km lounaaseen lepoon. Eniten menetyksiä nyt oli 3K:ssa ja KKK:ssa. Taistelukentän puhdistuksissa koottiin 1154 kaatunutta vihollista ja 36 kuollutta hevosta. Saaliiksi sai 2.JPr 6 panssaroitua tykkiä, 16 konekivääriä, 48 pikakivääriä ja yli 1000 kivääriä ym. tavaraa. Se oli hyökkäyksen ja murron suorittaneen vihollisen JR997:n tuho.

2.JPr itse asiassa pääsi aina Stalinin kanaville saakka. Viimeiset viikot prikaati oli (3-viikkoa) puolustusasemissa aina 21.2.1942 saakka. Nämä viimeiset viikot olivat rauhallista aikaa, rankkojen taistelujen jälkeen.

Sitten 2.JPr siirtyi Karhumäen itäpuolelle Lumbusiin, jossa sen hajottaminen aloitettiin 22.2.1942.

Vuonna 1911 syntyneet ja sitä ennen, niin miehistö kuin alipäällystökin kotiutettiin ja 1912 syntyneet ja nuoremmat jäivät edelleen palvelukseen.

JP5:n nuorimmat siirrettiin Laguksen 1.JPr:iin ja pienempi määrä Raja JP:iin ja Torjuntakomppanioihin.

Hiisjärvellä kaatuneet vieremäläiset: stm. Heikkinen Johannes 8.1.42 (1./JP5) ja Siltala Fales 14.1.42(KKK/JP5)

Yhteenvetona JP5:n osalta

Matkaa oli Valtakunnan rajasta Lumbusiin n. 400 km ja aikaa meni 7 kk 14 pv(6.7.41-22.2.1942)

JP5:n tappiot olivat 149-kaatunutta, 323- haavoittunutta ja 6- kadonnutta miestä. Tähän päättyi JP5:n retki. (Uusi JP5 perustettiin huhtikuussa 1942 Paatenessa Seesjärven rannalla ja liitettiin Laguksen 1.JPr:iin)

JP5/2.JPr kulki kolmena vuodenaikana pitkin tiettömiä korpimaisemia taistellen vihollisjoukkoja vastaan. 2.JPr oli jatkosodassa Karjalan Armeijan pohjoisena sivustasuojana edeten Ilomantsista linnuntietä 300 km:n taipaleen Aunuksen Karjalan pohjoisosan alueilla.

JP5:n komentaja silloinen kapteeni ja myöhemmin everstiluutnantti Eino Hannes Pokkinen on todennut , että savolaiset ovat kautta aikojen osoittautuneet hyväksi sotilasheimoksi. Heidän ensimmäisenä ja ylivoimaisesti myönteisenä luonteenpiirteenä on mainittava ehtymätön huumorintajunsa, joka tuli esille eri tilanteissa sanan sutkauksina ja ilmeinä. Joukossa oli aina miehiä, jotka vakavissakin tilanteissa löysivät jonkun sopivan sutkauksen. Savolainen leikillisyys ja huumorintaju helpotti myös asennoitumista rintamaelämään moniin rintamaitten kasvatteihin nähden.

Everstiluutnantti Pokkinen JP5:n komentaja on yhteenvedossaan lausunut. Hyvät aseveljet luottaen valtiojohtonsa tekemiin ratkaisuihin, JP5 täytti täysin velvollisuutensa omaa kansakuntaansa kohtaan. Se joutui muiden Jääkäripataljoonien tavoin uhraamaan käymissään taisteluissa lähes puolentoista sadan miehen elämän.

Heidän muistoaan kunnioittaa vapaa isänmaa ja erityisesti sankarien rinnalla taistelleet aseveljet. (25.5.1971 lausuttu)

Ps. Marraskuun lopulla ennen Karhumäen valtausta ilmeni myös 2.JPr:n joukoissa rangaistuksiin johtanutta taisteluhaluttomuutta mm. JP7 kohdalla. Myös JP5:n jääkäreitä jouduttiin lähettämään Ryhmä Oinosen kenttäoikeuteen 35:n kieltäydyttyä tottelemasta liikkeellelähtö käskyjä. Syynä haluttomuuteen oli pitkän korpisodan aiheuttama fyysinen ja psyykkinen väsymys. Lisäksi levitettiin joukkoihin tietoa, että sotamme olisi turha ja verenvuodatus hyödytöntä. Usein tilanne selkeni neuvottelemalla. Kenttäoikeuteen sotatuomari Birger Isakssonin eteen jouduttiin lähettämään ne, joilla oli syynä pelkuruudesta johtuen taistelusta kieltäytyminen, pakeneminen, karkaaminen, palvelupaikasta luvatta poistuminen tai törkeä myöhästyminen lomilta paluusta. Rangaistuksena oli kuritushuonetta, jopa kuusi vuotta. Moni kuitenkin palasi jatkamaan palvelusta asemasodan alkaessa.

Tämä tiivistelmä perustuu pääosin JP5:n komentajan kapteeni, myöhemmin everstiluutnantti Eino Hannes Pokkisen muistelmiin, sotapäiväkirjoihin, veteraanien kertomuksiin ym. tietoihin ja erilaiseen kirjallisuuteen. (Mm. Tuomas Kortelaisen toimittamaan kirjaan 2. Jääkäriprikaatin taival Ilomantsista Stalinin kanavalle).

Koonnut Pekka Kauppinen