Sukunimi:

Väisänen

Etunimet:

Kauko

Syntynyt 12.4.1924

Kuollut 28.5.2010

Talvisota:

Jatkosota:

1. Jääkäriprikaati / 3. Rynnäkkötykkipataljoona (3./Rynn.Tyk.P)

Ei ollut Lapin sodassa

Lähteet:

Kauko Väisäsen haastettelu marraskuussa 2004, Risto Räisänen haastatteli. Erkki Käkelä: Laguksen rynnäkkötykit.

Huotarin Väisälään syntyi pieni poika Kauko huhtikuun puolivälissä vuonna 1924. Perhe muutti Huotarista Vieremälle Kaukon ollessa lapsi, niinpä hän varttuikin toisella Väisälä nimisellä tilalla Vieremällä. Talvisodan aikana viisitoistakesäinen Kauko vietti aikaa setänsä luona Huotarissa, sillä työmiehistä oli kova puute. Setä oli joutunut sotaan, joten nuorelle miehen alulle riitti töitä, vapaa-ajan ongelmia ei ollut. Nuorukainen teki lumppuja ja maatilan töitä. Talvisodan syttyminen jäi Kaukolle elävästi mieleen, koska sodan syttymiseen ei millään tahdottu uskoa.

 ” Ja  muistan kun talavisota sytty. Se Huotarin tie oel sillon työn alla […] Ja yhessä Filtterin talo oel se. Kahvilla oltii siinä ni se ni siinä tuumattiin ketä siinä oel niitä vanhempia eehän siinä ollu kun ne vanahat ukit. Sano että ryssä ee uskolla hyökätä. Varmaa se ee tule. Justii oel kovat neuvottelut ja se YH ole piällä liikekannallepano. Miehet oel lähteny. Ni kerkesin koettii tulla Väesälään siinä ja hevonen talliin. Ja radioo, niitä ee ollu radioita kaekissa ni […] Ni kuulu että Helsinkiä on pommitettu. Se alako sillon.”

Iisalmesta Vieremälle tuli sotaa pakoon useita sukulaisia ja ystäviä. Myös rajalta alkoi myös virrata evakkoja sodan tieltä. Vieremän ja Iisalmen seudulle sijoitettiin talvisodan aikana ilomantsilaisia.

Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Kaukon aika koitti syksyllä 1942, mutta rintamalle ei nuorukainen toki suoraan joutunut vaan hänet laitettiin suorittamaan Varkauteen asevelvollisuuttaan.

” Sittenhän se koetti minunki aekani. Talavsoan aekana kävin rippikooluni ja 1942 syksyllä 1924 alakuvuoen ottivat. Syyskuun 26. päevä oel kutsunta Vieremällä. Se aakkosjärjestyksessä ottivat ja Kaenulaes Maano se on jo vaenaa. Kaveria oltii ja se sano että hän jootu Varkaateen panssariin[…] No minä mänin siihen ja Hentiläes Sylyvi oel tuota paekallispiällikkö suojeluskunnassa ja oelko se aluepiällikkö Iisalamesta kapteeni Männinen oel se muistaakseni. Sanovat, että tuossa näkkyy olevan Lohtiaholle  pans. jp:lle lähtijä. Minä sanoen vuan jos muutettas vähä lyhemmäks se matka, että minä lähen Varkaateen. Siinä tuota, että minkä tähen. Minä että paras kaver ku sen kanssa on pyöritty jootu sinne. Sylyvi sano siinä että laetetaan Kakekii tuota Varkaateen.”

Lokakuun 27. päivänä Kauko lähti littera kourassa kotoa kohti Varkauden panssarikoulutuskeskusta. Miehet katsottiin joukkueisiin suurin piirtein pituus järjestyksessä. Kauko joutui neljänteen joukkueeseen, joita kutsuttiin lilliputeiksi. Joukkueen johtaja, energinen nuori mies tuumasi pojilleen:   \\\"Myö ollaan kahen piän katkenneeta muuta isot miehet on yläpiästä mätiä.”  Pienet ja sitkeät miehet kestivät paremmin rasitusta kuin isommat ikätoverinsa.

Itsenäisyyspäivänä vuonna 1942 oli Varkauden kirkon edessä siniristilippu salossa. Sen edessä nuorukaiset vannoivat sotilasvalansa. Erikoiskoulutus alkoi. Jäällä harjoiteltiin Vickersseillä ajamista, mutta vähänlaiseksi ajaminen kaiken kaikkiaan jäi. Jokainen ajeli puolisen tuntia, hevosiin tottuneilla
nuorukaisilla olikin tekemistä raskaiden panssarivaunujen kanssa. Moni tuttu sotilas totesi jo sotavuosina Kaukolle panssarivaunun olevan elävä ruumisarkku, mutta vaunun kanssa sotaansa sotinut mies oli eri mieltä. Hänen mielestään jalkaväki oli paljon turvattomammassa asemassa taistelussa.

Vanhempien (käytännössä ennen vuotta 1908 syntyneet) ikäluokkien kotiutus aloitettiin vuonna 1942 ja nuoremmat miehet astuivat palvelukseen Laguksen panssariprikaatiin. Vanhempia ikäluokkia alettiin ottaa takaisin palvelukseen kesällä 1944, kun tappiot haavottuneina ja kaatuneina kasvoivat. Helmikuun lopussa 1943 Kaukon porukan miehet siirrettiin Äänislinnaan, jossa oli jo ennestään paljon vieremäläisiä. ”Ikävä ee tullu siinä mielessä ku oel niin paljon tuttua.”  Ajokoulutus oli käynnissä koko ajan, mutta mottimetsäänkin nuorukaiset komennettiin. Kauko osa oli olla välillä kipinämikkona. Aluksi ajamista harjoiteltiin venäläisillä sotasaalisvaunuilla. Syvärillä asemasodan aikana eläminen oli rentoa, välillä tuntui aivan kesälomalle. Kesä 1943 olikin lämmin ja nuorukaisilla ilokseen käytössä korsusauna. Sota oli jossain kaukana! Äänislinnasta miehet komennettiin Vuoksenniskaan, jossa oli vaunuhallit rautatehtaalla, siellä ajajien ja asentajien koulutus jatkui. ” Sielä ee Laaguksen porukoessa ee puhetöetä tehty.”

Osa miehistä lähetettiin kesäkuussa 1943 salaiselle komennukselle Saksaan. Heidät koottiin Kaukon muistin mukaan vapaaehtoisista miehistön jäsenistä, mukana oli myös upseereita ja aliupseereita. Vasta matkalla heille selvisi, että kyseessä oli panssarikoulutusmatka ja tarkoitus oli tutustua Saksasta saataviin uusiin rynnäkkötykkeihin Stu-40 Sturmeihin. Myöhemmin elokuussa miehet saivatkin käyttöönsä Saksasta 30 rynnäkkötykki Sturmia. Nämä rynnäkkötykit olivat alun perin kehitetty jalkaväen tukiaseeksi ja ne erosivat tavallisista panssarivaunuista kiinteän torninsa vuoksi. Kuitenkin niiden tähtäysjärjestelmä oli erinomainen, vaunun miehistön toimivalla yhteistyöllä jopa ylivoimainen. Laguksen vaatima panssarimiesten jatkuva koulutus oli kaukonäköistä. Kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä kesäkuussa 1944, oli osaaville miehille käyttöä, myös täydennystä tarvittiin paljon. Reserviupseerikoulustakin tuli jatkuvasti uusia vänrikkejä, mutta rintamalle heidät harvemmin laskettiin ilman tehokasta koulutusta.

”Jyly kuulu sillon jo kannakselta, ku se 9. päevä alako jo se rymäkkä […]” 14. päevähän se tosi rytinä alako Kuuterselässä. Siitä ensmäenen komppania […] lähti keulaan. Minäki ajoin vaanulla. Se ku oel hiekkakangasta sitte potero kaevettii ja minä ajoen vaanun siihen. [..] Se oel tääs tykistö keskitys. Siinä rupes tulemaan haavottuneeta ja kaatueeta sitte JSP:lle siinä nii. Kyllä se vähä arvelutti että suahan nähhä mite tämä tässä männöö.”

Tie oli jo täynnä kaatuneita, mutta eteenpäin oli hyökkäyksen aikana ajettava. Kaukon mukaan he ehtivät hyökätä noin 4 kilometriä. Suomalaiset joutuivat kuitenkin perääntymään kovan vihollistulen alla. Venäläiset olivat kuitenkin saaneet selville suomalaisten panssarivaunujen keskinäiset taajuudet ja pystyivät kuuntelemaan vaunujen välisiä tiedonantoja. Myös Neuvostoliiton radiotiedustelu toimi ajoittain hyvinkin tehokkaasti, vaikka suomalaiset tiedustelumiehetolivat usein aivan omaa luokkaansa.

Laguksen panssariprikaatilla ei ollut suoranaista rintamavastuuta vaan se toimi siellä missä tarvetta oli. Laguksen miehissä palveli myös vieremäläisiä nuorukaisia muun muassa kylän pojat Kauko Väisänen ja Veikko Eskelinen. Jälkimmäinen muisteleekin törmänneensä, vaununsa menettäneeseen Kaukoon rintamalla. Tämä oli kovasti harmitellut vaununsa kohtaloa, kulkiessaan asentajaporukan mukana. Kaukon vaunuun oli tullut osuma Kuuterselän raskaissa taisteluissa Kannaksen suurhyökkäyksen 15. kesäkuuta vuonna 1944. 

” Minä kerkesin Räsäsen Eenolle vaanunjohtajalle sannoo meetä ammutaan. Sillon jysähti ensmäenen. Se oel mökki savua täännä.[…] Tuil toenen se tuil toeselle puolelle vaanua. Vuan ee onneks läpi.”

Kyseisessä vaunussa tappioita ei tullut, mutta panssarivaunu vioittui. Tykki meni ammuntakelvottomaksi ja vaihdelaatikko halkesi, matkan teko loppui siihen. ”Sen verran kerkesin vilasta siinä, että nelejä kilometria vealle tuhat jäe matkamittarrii.” Miehet tuhosivat itse liikuntakyvyttömän vaununsa ja ryömivät ojia pitkin turvaan.  Kauko muisteli pataljoonan tappioiden olleen 8 miestä tuona päivänä. Jääkärit sen sijaan kärsivät valtavat tappiot.  ”Vieläkii lähtisin, mutta en jalakamieheksi.” Tuttuihin miehiin törmäsi mitä erilaisimmissapaikoissa. Kaukon mieleen jäi erityisesti tuttu mies Vieremältä, johon hän törmäsi Kuuterselän taistelun melskeessä.

” Ukko juoksoo siinä aakeella pellolla ja varmasti oel raatoo ilimassa. Onko se ryssä vae onko se oma? Se kuluki läheti siitä ni minä vetäsin siihen ojjaan se ni[…] Se oel Valakeesilta Kaahas Reeno. Se oel JP 4:ssa Laaguksen jääkäreessä.[…] Sitä pittää ihmetellä että miten semmosessa teräsmyrskyssä pystyy ihminen
juoksemmaa.”

Jatkosodan loppurytinöistä Kauko pelastui luovutettuaan loppuun ajetun vaununsa eräälle kapteenille.” 19. päevä ajoin Viipurista Linnan siltaa pitkin. Suomen lippu laskeetu, sitä en tiiä noosko se ennee 20. päevä ryssä oel Viipurissa.” Hänet määrättiin Lappeenrantaan Huhtiniemeen ajokouluttajaksi, mutta Lapin sotaan nuorukainen sai vielä aivan tuliterän vaunun, kun alokasaikainen\"Kahen piän katkennut \"  joukkueenjohtaja sen hänelle omakätisesti luovutti Ensossa.

” No sinne ee joovuttu. Syksy satteet kun tuil ja sakemannit särki sillat ja pikku rummutkii nii myö ee raskaella vaanuilla piästy mänemään. Se jäe se lapin sota kokkeelemata sillon.”

Perääntyvät saksalaiset liikkuivat teitä pitkin ja tuhosivat varsin tehokkaasti sillat edetessään kohti pohjoista, joten raskaalla kalustolla ei syksyisessä Lapissa tehnyt mitään. Kauko kotiutettiinkin ensimmäisten joukossa 15.11.1944 kotiin Vieremälle. Nuorukaisella oli kulunut kaksi vuotta ja kaksikymmentä päivää sotahommissa, mutta kotiin palasi nauravainen nuori mies.

Sodan jälkeen Kauko löysi Aunensa ja muutti tämän kanssa Vieremän kylän keskustaan, jossa Kauko toimi itsenäisenä korjaamoyrittäjänä. Kaukon verstaassa syntyi ensimmäinen Ponssen metsätraktorin protokone yhdessä Einari Vidgrénin kanssa tuumaten.