Sukunimi:

Huttunen

Etunimet:

Aarne Johannes

Syntynyt 10.2.1914

Kuollut -.-.1996

Talvisota:

5./JR39

Jatkosota:

JR10

Ei ollut Lapin sodassa

Lähteet:

Ote kirjasta Sukua ja muistelmia jälkipolville [Juhani Huttunen]

Aarne Huttunen

Aarne Johannes (s.10.2.1914, k.1996) oli  vanhin  äitini sisaruksista. Hän oli naimisissa Vieno Mirjami Räisäsen (1914 – 1996) kanssa. He kuolivat    samana vuonna, Vieno elokuussa ja Aarne joulukuussa. Heillä ei ollut lapsia. Aarne oli isäntänä nykyisessä Jaakkolassa, kunnes myi talon veljelleen Leolle ja toimi taksiautoilijana Vieremällä.

 Kävin heillä usein ja Aarne kävi usein luonamme Helsingissä. Kerran veimme Eilan kanssa Aarnen syömään Porvooseen Vanhaan Laamanniin, kuuluisaan ravintolaan. Aarne sanoi, että tämähän sopii hänelle hyvin, kun on näin vaatimaton paikka. Ravintolahan on hyvin vanhassa talossa. Emme toki korjanneet asiaa, mutta ruoka oli Aarnestakin hyvää.

Aarne oli kaiketi  hyvä soturi, koska häntä kävi haastattelemassa mm. Antti Tuuri kirjoittaessaan Rukajärvi-kirjaansa. Aarne oli  kiuruvetisten mukana, samassa joukkueessa, josta tehtiin Rukajärvi-elokuva. En ole varma oliko Aarne mukana elokuvan kuvaamassa tapauksessa, koska hän oli jatkosodan alussa sairaalassa törmättyään polkupyörämarssilla autoon.

Aarne kertoi Elias Simojoen kaatumisesta talvisodassa. Sitähän mm. Erkki Palolampi on kuvannut kirjassaan ”Kollaa kestää” ja tehnyt Simojoesta suuren eläinystävän. Tapahtui näin: Linjojen väliin oli ammuttu hevosta, joka huusi pitkään surkealla äänellä. Simojoki (pastori ja upseeri) käski erästä miestä mennä ampumaan hevonen kuoliaaksi. Tämä kieltäytyi, koska se olisi merkinnyt varmaa kuolemaa. Tästä kimmastuneena, kun häntä ei toteltu, Simojoki meni itse ampumaan hevosen. Heti sen jälkeen venäläiset ampuivat hänet. Näin muistan  Aarnen  kertoneen  tapauksen  minulle.

Iisalmen  Sanomien haastattelussa 6.12.1989  Aarne  kertoo  asiasta  seuraavasti:

Olin  tuolloin  pikakivääriampujana  komppaniassa, jossa  Simojoki  toimi  myös  ylimääräisenä  pappina. Elias  tuli  kahvitulille, tarjosin hänelle  viimeiset  kahvit  ja  sanoin, että tämäkin  päivä se voi  olla  jollekin tuomiopäivä. Samassa  tuli Nuottaniemestä  Impilahden  jäälle  hevonen  ja  mies. Matkaa  paikalle  oli  ehkä  3 kilometriä, kun  hevonen  meni  kontalleen  ja  mies juoksi takaisin  niemen suojiin.

Silloin  Simojoki  sanoi minulle, että  käy  ampumassa  tuo  koni, mutta  sanoin etten tuon  takia  vaaranna  henkeäni. Jatkoin,  että  joka menee  sinne, ei palaa ja silloin  Simojoki sanoi  kovasti ettei ryssillä  ole  valettuna  sitä  luotia joka  hänet  tappaisi  ja  lähti  hiihtämään  jäälle.

Katsoimme  suojasta, kun Simojoki ampui hevosta  päähän ja samassa rävähti Nuottaniemestä  konekiväärisuihku  hänen selkäänsä.

Aarne  selvästi  kaunistelee  tarinaa  lehdessä ja  haastattelussakin  annetaan  ymmärtää, että  Aarne  ja  Pentti, jota  myös  haastateltiin, eivät kaikkea kerro. Minulle  hän  korosti  nimenomaan sitä, että  Simojoki  suuttui kun hänen  käskyään  ei toteltu ja lähti siksi itse. Minä  en  muista  hänen sanoneen, että  Simojoki  käski  nimenomaan häntä.

Aarne oli innokas hevosmies ja ravimies. Hänellä oli Remeksessä ollessaan hoidettavana Oriyhdistyksen ori (muistaakseni nimeltään Urpa) ja paljolti hänen ansiotaan on Vieremän ravirata. Aarne  oli myös kokoamassa hevosia sotaan 1939.

Siitostammat, parhaat tammat ja kaikki oriit jäivät kotihommiin, mutta  hevosia  koottiin  siviileiltä  paljon sillä  armeijan omat  hevoset eivät  olisi  läheskään  riittäneet. Hevoset  ja  miehet lähtivät  yhtä aikaa  kohti  rintamia  ja parhaita  hevosia  olivat savottaruunat, joita  kerättiin  mökinmiehiltä. Ne hevoset  olivat tottuneet raskaisiin olosuhteisiin, vetivät hirveitä kuormia, menivät hangessa viimeiseen  saakka, eivätkä pelänneet  mitään. Salojen  savottamiehet läksivät  hevosineen matkaan  jotenkin  kolkosti nauraen.

Paras  hevonen, minkä talvisodassa  näin  oli  Koperon suuri  ruuna, joka  kyllä  teki  valtavan työn  puhkoessaan  hankea ja  vetäessään  haavoittuneita takaisin. Ruuna  selvisi  talvisodasta, mutta  kun  Koperon  renki  yritti  viedä  sitä  ratsain jatkosotaan  lähtöä  varten, niin  ruuna pyörähti  pojalta  takaisin ja laukkasi kotiin. Se  lähti  vasta  lantakärryä  vetämällä  jatkosotaan. Siellä  se  kuoli  venäläisten  lentokoneiden  ampuessa suomalaisten  sotasaaliina  saamia  hevosia.

Myös Alapihan  Martti  Huttusella oli  hurja  tamma. Kerran  ampuivat siltä  nahkan  lautaselta halki ja luokki  meni sälöiksi,mutta  kesti  ja se toi  lastin  haavoittuneita  hoitoon. Jos luokki petti, niin sinne  jäivät.(Tämä  Aarnen haastattelu  on lainattu Iisalmen Sanomista 6.12.1989)

Aarne oli varusmiehenä 8.5.35 – 14.3.36. Ylimääräisiin Harjoituksiin 14.10. 39 alikersanttina, kivääriryhmän johtajana. Taistelut:1939-40: Uomaa, Lavajärvi, Pyhäjärvi, Mitro, Ruhtinaanmäki, Lemetti, Koivuselkä, Konnunkylä ja 1941-44:Rukajärven suunta, Ontosenvaaran sillanpäätaistelut. Ylennettiin kersantiksi 15.3.1944 ja ylikersantiksi 6.12.68. Kotiutettiin 13.11.44.

Kunniamerkit VM 2 3/41