Sukunimi:

Kauppinen

Etunimet:

Paavo

Syntynyt 11.12.1914

Kuollut 21.4.1998

Talvisota:

Kotirintamalla ()

Jatkosota:

Oli Lapin sodassa

Lähteet:

Pekka Kauppinen

 Tiivistelmä Paavo Kauppisen varusmiesajalta ja sotataipaleelta. 

Paavo Kauppinen syntyi Iisalmen maalaiskunnan Kauppilanmäen Rapakolle 11.12.1914 ja kuoli Vieremällä 21.4.1998.

Suojeluskuntatoiminta ja Talvisodan aikainen toiminta.

Paavo osallistui kahdeksan vuoden aikana suojeluskunnan toimintaan, josta sai varusmiespalvelukseen hyvitystä 56 päivää ja sodanaikaisen Ilmavalvonta-aseman vartiopäällikkönä 75 päivää. Hyvitykset varusmespalvelukseen olivat yhteensä 131 päivää. Kutsuntoihin hän osallistui ensimmäisen kerran jo 24.9.1934 ja toisen kerran 10.9.1936. Kutsuntojen perusteella hänet siirrettiin nostoväen toiseen luokkaan. Paavo on kertonut, että sairaus/mätä jalassa esti mm. tuolloin osallistumasta varusmiespalvelukseen. Jälkitarkastus oli talvisodan viimeisenä päivänä 13.3.1940 ja Paavo siirrettiin terveenä miehenä A II-luokkaan.

Varusmiespalvelus

Varusmiespalveluksen hän suoritti Kontiolahden varuskunnassa. Aseellinen alokasaika alkoi 15.6.1940 Jalkaväkirykmentti 36:n 4. komppaniassa (4./JR36) ja siirtyi JR36:n ensimäiseen konekiväärikomppaniaan 14.7.1940. Yhdeksänteen Prikaatiin tuli siirto 20.8.1940. Siviiliin lähtö tuli samasta Prikaatista (2./I/9.Pr) 20.1.1941 täysin palvelleena. Pallelusaika oli yhteensä 350 päivää talvisodanaikaisen ilmavalvonnan tehtävien -ja suojeluskunta hyvityksineen.

Paavo Kauppisen jatkosota 17.6.1941 – 19.11.1944

Paavo määrättiin 17.6.1941 Toisen Jääkäriprikaatin esikuntakomppaniaan (Esik.K/2.JPr.)

Tässä kirjoituksessa keskitytään pääasiassa Vieremällä perustettuihin yksiköihin ja siinäkin erityisesti Toisen Jääkäriprikaatin esikunnan (E) ja esikuntakomppanian sotapolkuun (Esik.K/2.JPr). Em. Esikuntakomppaniassa oli useita kymmeniä Vieremän miehiä mm. alikersantti Jooseppi Vidgren, joka toimi jatkosodassa viestialiupseerina, moottoripyörälähetit Paavo Kauppinen, Artturi Piippo, jääkärit Viljo Juntunen, Onni Antero Heikkinen, Leo Herman Huttunen(Alapiha), Matti Kauppinen, Antti Huttunen, Erkki Svarström jne. 2.JPr:n komentajan eversti Viktor Alonzo Sundmanin autokuskina toimi Eino Huovinen. Esikuntakomppanian päällikkönä ainakin alkuvaiheessa veteraanikertomuksien perusteella oli ltn. Jussi Kauppinen, mutta hänen pääasiallinen tehtävä oli esikunnan tiedustelu-upseeri. Esikuntakomppanian vääpelinä oli Heikki Huttunen Haajaisilta ja hyökkäysvaiheen loppupuolella Mikko Heiskanen (Liistenlampi) jne.. Em. lisäksi Vieremällä perustettiin Toisen Jääkäriprikaatin Esikunta (E), 5. pataljoonan 1. komppania (1.K), konekiväärikomppania (KKK) ja esikuntakomppania (Esik.K tai EK).

Perustamisvaiheen päätyttyä 23.6.1941 Vieremällä perustetut joukko-osastot pääasiallisesti siirtyivät pyörillä ja autokuljetuksin Kauppilanmäen asemalle ja edelleen Kontiomäen kautta Paukkajan kylään, jossa majoittuivat. Sensijaan 2.JPr:n esikuntakomppania kulki huonokuntoisilla polkupyörillä ja kuormasto autoilla kohti Rautavaaraa. Ensimmäisen päivän pyörämarssi oli 65 km. Ensimmäinen ruokailu Tiilikan kylässä 24.6 klo 10.00 ja marssi jatkui niin, että varsinainen leiriytyminen oli vasta Nurmeksesta 3 km itään Lieksan tien varrella. 24.6 klo 21.30 osasto sai marssikäskyn kulkea reittiä Juuka- Kontiolahti- Eno tavoitteena Paukkajan kylä. Tosin Juuassa esikuntakomppania pääsi kokonaisuudessaan pyörineen kuorma-autojen kyytiin. Paukkajassa osasto leiriytyi kansakoululle. Paukkaja sijaitsee Uimaharjun ja Enon välissä, n. 45 km Joensuusta pohjoiseen.

27.6 Esik.K/2.JPr siirtyi autoilla Lylyvaaraan ja heti seuraavana päivänä Veitsisyrjän maastoon. Samoihin aikoihin kaikki 2.JPr:n osastot siirtyivät Ilomantsiin (Möhkön ja Mutalahden alueille), lähelle valtakunnan rajaa. Ilomantsissa 2.JPr muodosti yhdessä Ratsuväkiprikaatin ja Sissipataljoona 1:n kanssa Ryhmä Oinosen. Ryhmän komentaja oli kenraalimajuri Woldemar Oinonen. Vihollisuudet puhkesivat täällä 1.7.1941 aamuyöllä, kun Neuvostoarmeija aloitti kiivaan tykistötulen pitkin rajaa. 3.7 oli vieremäläisjoukkoja Ounassalmen maastossa. Mm. Esik.K/2.JPr:n moottoripyörälähetti Paavo Kauppinen oli 1.7 - 5.7 Kuuksenvaarassa. Raja ylitettiin 9.7 aamupäivällä ja sai käskyn hyökätä iltapäivällä klo 14.00 pohjoisesta käsin Peurujoen tukikohtaa vastaan. Tosin edellisenä päivänä JP7 (pihtiputaalaiset) olivat hyökänneet, onnistumatta valtaamaan tukikohtaa. Ennen vieremäläisten hyökkäystä oli tykistövalmistelu (n.600 kr.) ja 1.K ryntäsi esiin, mutta se pysähtyi esteen eteen, kovaan torjuntatuleen, tappioiden noustessa muutamissa minuuteissa 15 kaatuneeseen Vieremän mieheen, haavoittuneiden lisäksi. Hyökkäys yritettiin uusia vielä seuraavana päivänä klo 5.00, 1.K:n ja 3.K:n toimesta (vieremäläiset ja keiteleläiset), mutta tulivalmistelun alkaessa romahti neljä oman raskaan kranaatinheittimen ammusta etenevien komppanioiden keskeen, jolloin ryhmitys sekaantui ja hyökkäys oli keskeytettävä. Myöhemmin todettiin, että Peurujoen tukikohta oli varustettu betonisin bunkkerein ja asemin, joten kevyiden tykkien kranaatit eivät niihin tehonneet. Tukikohta nyt motitettiin ja vartijaksi jäi JP7 (pihtiputaalaiset).

Peurujoella 9.7.1941 kaatuneet Vieremän miehet: Halonen Vilho, Hukkanen Kalle, Immonen Otto, Juntunen Aku, Kauppinen Aarne, Kauppinen Erkki, Kononen Renne, Kononen Uuno, Moilanen Kalle, Partanen August Einari, Rytkönen Veikko, Suorsa Toivo, Säisä Ales, Vidgren Ate Eino ja Vidgren Reino. Kaikki kaatuivat Jääkäripataljoona 5:n 1. komppaniasta (1./JP5).

Muu osa 2.Jääkäriprikaatista jatkoi matkaa kohti Tsikkia/Tsokkia, joka saavutettiin 12.7 ja edelleen kohti Tolvajärveä osin tiettömien korpimaisemien halki kovassa heinäkuun helteessä. Tehtävänä oli hyökätä Tolvajärven kylään, mutta 13.7 saatiin partioiden kautta yhteys Tolvajärven vallanneisiin omiin joukkoihin (JR23) ja mm. JP5 sai käskyn suunnata matkaansa pohjoiseen ja edetä Hirvasvaarasta- Honkavaara- Haukivaara- Yläjärvi suuntaan ja Yläjärveltä edelleen Kitelänselän kautta Ägläjärvelle. Hirvasvaarassa osasto joutui ensimmäistä kertaa vihollisen tykistötulen alle. Veteraanitietojen ja sotilaspassitietojen mukaan on todennäköistä, että Esik.K/2.JPr olisi ollut myös Tolvajärvellä.Mm. Paavo Kauppinen oli 14.7 Tolvajärvellä, samoin Esikuntakomppanian vääpeli Heikki Huttunen on kirjassaan/muistelmissaan kertonut, että Tolvajärvelle mentiin Tolvajärven harjun kautta. Matkalla näimme runolaulajan Shemeikkain ja Vornasten kaadetut patsaat. Mm. E/2.JPr oli jo 14.7 Ristisalmella ja 15.7 Haukivaarassa.

Taistelut Haukivaarassa ja Yläjärvellä

Haukivaara miehitettiin 14.7 iltapäivällä taisteluitta ja ryhdyttiin valmistelemaan etenemistä Yläjärvelle. Seuraavana päivän amuna 15.7 hyökkäsi komppanian vahvuinen vihollinen yllättäen suoraan etelästä Haukivaaraan. Tilanne alkoi käydä uhkaavaksi ampumatarvikkeiden vähetessä. Taistelu oli kiivasta. Taisteluissa oli mukana vieremäläisten 1. komppania ja keiteleläisten 3. komppania. Kolmas komppania teki vastaiskun vänrikki Karvosen johdolla vihollisen sivustaan, jolloin vihollisosasto tuli perusteellisesti hajotetuksi. Paikalle jäi yli 30 kaatunutta venäläistä. Omat tappiot olivat yksi kaatunut ja kolme haavoittunutta. Muutaman minuutin kestäneessä taistelussa käytettiin mm. pistimiä.

Ammustäydennysten jälkeen matka jatkui kohti Yläjärveä. Etulinjassa oli välillä JP 5 ja välillä JP6 (pyhäjärveläiset). 18.7 vallattiin Yläjärven kylä (JP6) ja etenemistä jatkettiin Kitelänselän suuntaan 1./JP5:n (vieremäläiset) toimesta. Eteneminen pysähtyi Rääpynrannan kankaalla olevalle purolinjalle, jossa käytiin ankaria taisteluita. 1./JP5 tuhosi taistelussa mm. kolme hyökkäysvaunua ja neljäs ajoi miinaan.

Sotapäiväkirjatietojen mukaan Esikuntakomppania oli jo 17.7 Yläjärvellä, samoin Paavo Kauppisen muistiinpano merkintöjen mukaan hän olisi ollut siellä aina heinäkuun lopupuolelle asti. Tuolloin 2.JPr alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle, jota johti kenraali Engelbrecht. 28.7.41 2.JPr:n esikunta oli Ägläjärvellä. Myös Tapani Piipon isä Artturi Piippo on kertonut, että Esik.K/2.JPr oli jonkin aikaa Ägläjärvellä. Paavo Kauppinen(Esik.K/2.JPr) oli 3.8 Kitelänselässä ja 5.8 Ägläjärvellä.

Rääpynrannalla/(Yläjärvellä) 19.7.41 kaatuneet Vieremän miehet 1.komppaniasta: Heikkinen Arvi, Kumpulainen Joonas, Leskinen Kalle, Rönkä Otto, Pehkonen Onni (18.7), Kiiskinen Einari (20.7), ja konekiväärikomppaniasta Komulainen Topi (19.7) sekä Partanen Viljo Olavi ja Meriläinen Aimo (21.7) Kitelänselässä. 

2.8.41 JP5 oli puolustuksessa Kitelänselän pohjois- ja itäpuolella. Tuolloin ilmestyi illalla sen taakse tien suunnassa saksalainen panssarijääkäriosasto keveine maastoautoineen, johtajanaan majuri von Both. Varhain aamulla 3.8 osasto Both ajoi neljällä maasto-autolla kovaa vauhtia tietä pitkin edessä olevien vihollisten konekivääribunkkerien välistä sisälle. Ennen kuin ällistyneet venäläiset ehtivät selvitä, olivat saksalaiset käsikranatein ja konepistoolein takaapäin heidän kimpussaan ja tuhosivat bunkkerit miehineen. Syntyneestä aukosta valuivat muut saksalaiset sisälle ja puoleen päivään mennessä Kitelänselkä oli vallattu.

Yritys tuhota Aittojoen silta

Tämän jälkeen saksalainen panssarijääkäriosasto ja JP5 lähetettiin (5.8) vihollisen takaa-ajoon Aittojoelle. Tuolloin mm. pataljoonan konekiväärijoukkue oli alistettuna saksalaiselle osasto von Bothille. Osasto Both lähti taas autoillaan (n. 10-autoa) 37 mm:n panssarintorjuntatykit kytkettyinä ajamaan lujaa vauhtia perääntyvien venäläisten perään. Tavoitteena oli saada Aittojoen silta ehjänä. Se tavoittikin erään ammuslastia kuormaamassa olleen venäläisen kuorma-auton, jonka se tuhosi. Tullessaan Aittojoelle, silta juuri silloin räjähti ja venäläiset ampuivat yhden auton tuleen. Mm. 1. komppanian vänrikki Aarne Kettusen joukkue oli tuossa autokolonnassa mukana, samoin myös Marttisenjärveltä kotoisin oleva Aarne Heikkinen. Muut JP5:n joukot lähtivät marssien autokolonnan perään, sillä polkupyörät olivat aamulla jääneet Kitelänselkään. Matkaa Aittojoelle oli n. 17 km ja tämä oli pataljoonalle kärsimysten tie. Näin kertoo kirjoituksessaan pataljoonan päällikkö kapteeni Pokkinen. Joukot olivat lähes vuorokauden mittaisesta marssista loppuun väsyneitä. Marssisairaita oli kaksi kolmasosaa joukoista. Raskaiden konekiväärien kantajat olivat jääneet huomattavasti jälkeen muista joukoista. Joukot pysähtyivät reilun kilometrin päähän Aittojoen sillan länsipuolelle. Päivän kuluessa JP5 vastaanotti Aittojoen puolustuksen.

8.8 saksalaiset vapauttivat JP5:n Aittojoelta ja samana aamuna pataljoona alkoi siirtyä Ägläjärven kylän itäpuolelle Konnunjoen varteen lepoon. Täällä joukot pääsivät ensimmäistä kertaa majoittumaan telttoihin, saunomaan ja näkemään lottia, käväistessään lähellä olevassa lottakanttiinissa. Mm. 10.8.1941 Paavo Kauppinen ylennettiin korpraaliksi. 

Aittojoella kaatuneet Vieremän miehet:

Aittojoella kaatuivat ainakin neljä ensiksi mainittua samasta kranaatista 6.8.41: Huttunen Joonas (1./JP5), Kettunen Aarne (1./JP5 joukkueenjohtaja), Kiiskinen Leo (1./JP5), Kettunen Otto (KKK/JP5) sekä Karppinen Juho (Esik.K/2.JPr). Aarne Heikkinen kertoo pelastuneensa, kun joutui lähtemään partioreissulle. 

Todettakoon 8.7 - 7.8.1941 välisen ajan mm. Vieremän miehet elivät pelkillä säilykkeillä ja näkkileivällä. Näiden taisteluiden jälkeen JP5 pääsi lepoon ja parantelemaan pitkän marssin aiheuttamia jalkavammojaan ja valmistautumaan Suojärven valtaukseen. Suojärven valtaus alkoi 18.8.41 ja JP5 meni asemiin Vegarusjoen varteen.

17.8 klo 19.00 tuli määräys ryhmittyä hyökkäysvalmiuteen Kotijoentiekangas maastoon seuravasti: 18.8 klo 5.00 JP5, JP6 ja Sukevan Tykkikomppania sekä klo 6.30 Esik.K/2.JPr, joka seuraa JP5:tä. Tuolloin saatiin myös miehistötäydennystä, joka jaettiin eri joukoille neljä upseeria ja 105 miestä-ja aliupseeria. Saman päivän illalla sai vänrikki Makkonen(viestijoukkueen johtaja) käskyn puhelin-ja radioyhteyksien järjestämisestä. Mainittakoon, että alikersantti Jooseppi Vidgren oli vänrikki Makkosen joukkueessa ryhmänjohtajana. 2.JPr:n viestijoukkueen oli pystytettävä yhteys Nauramajakoon JP6:n yhteyden päähän. JP6:n radio siirtyy JP5:een. Puhelinkeskuksen peitenimi on "Nummi". (ps. vänrikki myöh. luutnantti Makkonen oli myös kesällä 1944 Portinhoikan-Ihantalan-Rauhamäen- Ruunakorven alueella Panssariprikaatin viestijoukkueen/komppanian johtajana. Tuossa joukkueessa oli kolme ryhmää Vieremän miehiä.) 19.8 puhelinyhteydet olivat kunnossa ja osasto majoittui Nauramojakoon. Samana iltana klo 22.45 oli saksalainen tykistö ampunut täysosuman JP5:n (Pokkisen) pataljoonan asemiin (erehdys). Illalla jo 22.50 kenraali Oinonen oli yhteydessä saksalaiseen kenraali Engelbrechtiin selostaen asian ja vaatinut tapahtumasta selvitystä. Paavo Kauppinen oli 17.- 23.8 Suojärven alueella ja mm. 20.8 Vuonteleessa.

21.8 E/2.JPr Pöntisenvaarassa/Pönttösenvaarassa. Vieremäläisjoukot tuhosivat Pönttösenvaarassa n. 50-miehisen vihollisosaston. Samana päivänä klo 15.50 lähti ltn. Kauppinen eteen kapt. Lammetmaan antamien ohjeiden mukaan varaamaan pataljoonille majoituspaikkoja Suojoen varrelta. Klo 16.00 Esik.K/2.JPr sai käskyn siirtyä eteen ja klo 17.30 Suojoensilta oli saavutettu. Sillan luona ev. Sundman antoi uuden taisteluryhmityskäskyn joukoille. Tuolloin tavoitteena oli Rajakontu.

23.8 Esik.K/2.JPr:n viestiupseeri antoi käskyn viestijoukkueelle radioyhteyksien järjestämisestä JP6::lle (pyhäjärveläisille). Paavo Kauppinen oli jo 24.8 rajan takana Tsalkissa lähellä Kivatsujokea.

24.8 päättyi yhteistoiminta saksalaisten kanssa ja saksalainen 163. Divisioona koottiin Suojärvelle Ylipäällikön reserviksi. Nyt Ryhmä Oinonen muodostettiin uudelleen eli entiseen kokoonpanoon (Rv.Prikaati ja 2.JPr). 

Suojoella/Varpakylän alueella kaatui Vieremän miehiä: 23.8 Huttunen Leo Herman, Alapiha (Esik.K/2.JPr) sekä Kettunen Tauno (E/2.JPr). Todennäköisesti molemmat haudattiin tilapäisesti Suojärven Jeroistenkylän kenttähautausmaalle. Kaatuneet vieremäläiset haudattiin yleisesti tilapäisiin kenttähautausmaille ja tuotiin myöhemmin Vieremälle kotikirkossa siunattavaksi ja haudattavaksi mm. edellä mainitut kaatuneet vasta joulun jälkeen.

Tarton rauhan rajan ylitys ja Tsalkinselän kautta Ravanmäen, Onkamuksen ja Olkkoilan taisteluihin

27.8.1941 aamuyöllä hyökkäsi JP5:n 1.komppania Ravanmäkeen pohjoisesta käsin tukenaan konekiväärikomppanian 1. ja 3. joukkue. Joukot saivat osan kylästä vallattua n. klo 11.00, mutta joutuivat myöhemmin perääntymään kovan vastarinnan vuoksi. Tässä rytäkässä 1.K ja konekiväärijoukkueet menettivät 8-miestä kaatuneina, joukossa 1.K:n päällikkö luutnantti Aarne Kokkola. JP5:n päällikkö Hannes Pokkinen toteaa, että 1.K:n tehtävä ei ollut hyökätä Ravanmäen kylään, vaan kiertää 3.komppanian kanssa (keiteleläiset) vastassa olevan vihollisen selkään ja sen lyötyä käydä koko pataljoonan (JP5) voimin Ravanmäen kimppuun. Illalla hyökkäys uusittiin. JP5:n 1.komppania eteni tietä pitkin ja JP6 vasemmalta. Kylä saatiin vallattua. Nyt tulitukea antoi KKK:n (vieremäläisiä) kolme joukkuetta. Vihollisen tappiot olivat suuria kaatuneina, haavoittuneina ja vankeina.

Myöhemmin 1./JP5 yhdessä 2./JP5:n (Holma) kanssa valtasivat mäen harjalla olevan kolhoosin.

28.8 JP5:n pääosat vetäytyivät Ravanmäeltä kylän pohjoispuolelle majoitukseen. Sen sijaan yksi joukkue 3./JP6 (Kokko) ja yksi joukkue vieremäläisten KKK:sta jäi kylän eteläpuolelle varmistukseen. 

Ravanmäessä kaatuneet Vieremän miehet: 1./JP5:n 27.8 taistelussa: Kauhanen Väinö Oskari, Kovalainen Martti, Kukkonen Eero, Makkonen Viljam(Viljo O), Nissinen Juho Einari, Ruotsalainen Paavo. Myös Pitkänen Vilho on merkitty Ravanmäessä kaatuneeksi 24.9.1941.

Myös 3./JP6 (Lauri Kokko/ myöh. Mannerheim ristin ritari) oli 27.8 Ravanmäen valtauksessa keskeisesti mukana. Kokon komppania iski yllättäen voimakkaalla tuli-iskulla kylän itäpuolella puolustuksessa olleeseen vihollisen selustaan ja vapautti näin kaksi JP5:n komppaniaa, jotka olivat sidotut vihollisen puolustusasemia vastaan.

Myös 1./JP6 eteni pohjoisesta tien suunnassa kohti Ravanmäkeä.

Vieremän Marttisenjärveltä kotoisin oleva Aarne Heikkinen kertoo kirjassa Ilomantsista Stalinin kanavalle, että Ravanmäen taistelussa kaatuneet ja haavoittuneet olivat jääneet vihollisen puolelle. Luutnantti Kokkolan kaaduttua, niin uuden komppanian päällikön otettua päällikkyyden vastaan, alkoi uusi hyökkäys. Heikkinen kertoo, että halusimme pelastaa mäkeen jääneet kaksi haavoittunutta ja kaatuneet. Pian pääsimme äskeisiin lähtökohtiimme, jolloin tyrmistyneinä totesimme sodan raakuuden. Vihollinen oli nimittäin leikannut molemmilta haavoittuneilta kavereiltamme kurkun poikki. Ehkäpä moni tämän raakuuden nähtyä ajatteli, ettei tämän jälkeen enää armoa anneta.

Heikkinen myös kertoo, että kylän vallattua kiertelimme harmaan kylän taloissa paikkoja katsellen. Avasin erään ladon oven, jolloin näin sen sisällä heinien päällä useita vihollisia. Siteet kertoivat heidän saamistaan haavoista. Kun katselin heitä tovin, he alkoivat koko ajan viittilöidä minua poistumaan, samoin myös paikalle tulleille pojille ja päälliköllemme. Yritimme komppaniassa palvelevan venäjän kieltä osaavan tulkin avulla saada selvää latoon kätkeytyneiden aikomuksista. Heidän joukossaan oli kaksi upseeria, joista toinen oli nainen. Rohjettuamme mennä latoon sisälle, havaitsin alas johtavat portaat, joita myöten lähdin laskeutumaan. Silloin kuulin kaksi laukausta. Löysimme heinien seasta kaksi ruumista. Pistooli oli vielä naisen kädessä ja molempien päässä vertavuotava reikä. Haavoittuneet vangit tietysti lähetettiin turvaan. 

Matka Ravanmäeltä Onkamuksen kautta kohti Olkkoilaa 

Ratsuväki-osasto otti asemat JP5:ltä Ravanmäessä 29.8 ja JP5 jatkoi matkaa. Kärjessä oli 2.komppania(keiteleläiset), seuraavana EK, KKK ja 3.K. Onkamuksen kylään joukot saapuivat saman päivän iltana, jossa joen ylitys ja majoitus. Myös Esik.K/2.JPr oli 29.8 Onkamuksessa ilmenee Paavo Kauppisen muistiinpanomerkinnöistä.

30.8 JP5 oli levossa ja KKK:n päällikkö kapteeni Karuma palasi lomalta ja otti tehtävät vastaan sijaiseltaan vänrikki Huuhtaselta. 31.8.41 perustettiin Osasto Karuma, johonkuului 1.K, 2.K, kaksi KKK:n joukkuetta ja Krh-osasto. Tehtävänä oli seuraavana aamuna jatkaa hyökkäystä. Syyskuun 1.päivänä lähti Osasto Karuma liikkeelle klo 08.00 Syväjärven eteläpuolitse kohti Vuohtajärveä. Samaan aikaan oli lähtenyt venäläinen osasto vastahyökkäykseen Vuohtajärven pohjoispuolelta länttä kohti. Nyt viholliset kohtasivat toisensa Syväjärven eteläpuolella/Olkkoilan pohjoispuolella. Syntyi ankara taistelu. Neljä eri kertaa yrittivät venäläiset päivän aikana työntää Os. Karuman tieltään tykistön tukemana, mutta vihollinen tuli joka kerta torjutuksi.

JP5:n miestappioina mitattuna tämä Syväjärven alueen taistelu - Olkkoilan kylän pohjoispuolella purolinjan seudulla oli sotaretken kiivain ja raskain taistelu. Tässä taistelussa Syväjärven ja Vuohtajärven välillä oli suurena apuna Tykistöryhmä Mattilan kiivas ja onnistunut tykistötuli. Mm. kahdesta tykistä putket räjähti ja viidestä muutoin rikkoontuivat. JP5 menetti 18 kaatunutta, 81 haavoittunutta ja kaksi kadonnutta. Venäläisten tappiot olivat vieläkin suuremmat. Mm. alueelta tuli sotasaaliina kolmatta sataa kivääriä. Osa joukoista siirtyi Mutsjoilammen alueelle, ainakin osa Esik.K/2JPr:n miehiä mm. Paavo Kauppinen 4.9 - 17.9.

13.9.1941 katosi vieremäläinen Rönkkö Juho Nikolai (Hannes) (1./JP5), jonka venäläinen partio oli yllättänyt ja saanut vangitsi. Hannes oli ollut matkalla EsikuntaanOnkamuksen alueella. Vain lakki ja polkupyörä olivat löytyneet polulta. Suomalaispartio oli lähtenyt sieppauspartion perään, mutta aikaa oli ehtinyt kulua niin kauan, että jäljille ei enää päästy. Hannes joutui Karagandan sotavankileirille, jossa hän toisen sotavangin Tauno Seppäsen mukaan oli tehnyt tavallisia vankileirin töitä. Kova nälkä oli altistanut sotavankeja erilaisille sairauksille ja Hannes kuoli kesäkuussa 1942 vesipöhöön ja vatsatautiin.

Syväjärvellä ja Olkkoilan alueella kaatuneet vieremäläiset: Ahonen Aatu (31.8), ja 1.9.41 Karhu Kalle (1./JP5), Karppinen Kalle(KKK/JP5), Kettunen Ate (1./JP5), Makkonen Artturi (KKK/JP5), 2.9.41 Kumpulainen Einar (KKK/JP5), sekä 9.9.41 Tarvainen Kalle (Krh.j/2.JPr) ja 13.9.41 Heikkinen Veikko (EsiK.K/2.JPr). Heikkinen kaatui vihollisen tykistökeskityksessä.

Lisäksi haavoittui: KKK/JP5:stä mm. Tauno Eskelinen, Eino Pääkkö, Väinö Kauppinen, Tauno Lappeteläinen, Väinö Moilanen ja Vänrikki Kurtteen.

Olkkoilan kylä vallattiin 2.9.41 ja osittain kylä paloi. Tässä kylän valtauksessa oli 2.komppania konekiväärikomppanian tukena. Sotapäiväkirjat kertovat, että KKK (vieremäläiset)näytteli ratkaisevinta osaa ja hillitöntä uhkarohkeutta. Näin oli kapteeni Karuman hyvin suunniteltu operaatio päättynyt.

2.9 Tuli määräys vänrikki Makkoselle puhelinlinjan vetämisestä "Naulaan" ja seuraavana päivänä Lammetmaalta käsky puhelinjohdon veto Nummi 2:een.

7.9.41 JP5 oli varmistuksessa ja KKK:n päällikkö Karuma jakoi 2 lk:n vapauden mitaleita taisteluissa kunnostautuneille.

Olkkoilan taistelujen jälkeen JP5 sai levätä, tosin 17.9 vihollinen yllättäin hyökkäsi leirialueelle ja teki pahaa jälkeä KKK:ssa.

Syväjärven (Olkkoila) taistelun elokuun lopun jälkeen 5.9.41 lähetettiin yksi joukkue 1.komppaniasta vänrikki Nummelan johdolla Ravanmäen eteläpuolelle ottamaan yhteyttä Uudenmaan Rakuunarykmenttiin (URR) ja tiedustelemaan (alistus URR:lle) Ravanmäen ja päätien (Säämäjärvi) väliseen maastoon. Mm. vielä 15.9 oli 1./JP5 Säämäjärven rannalla Lahden kylässäaina 28.9.41 saakka. Säämäjärven pohjoisosiin Lahdenperän alueelle lähetettiin vielä syyskuun puolivälin aikoihin varmistustehtäviin miehiä yhden joukkueen verran konekiväärikomppaniasta. Johtajana oli kersantti Hukkanen (todennäköisesti Niilo, Hukkalan poikia). Tällä varmistuksella haluttiin eliminoida partisaanien ja vihollispartioiden tihutöitä.

4. - 14.9.1941 JP5 (-1 joukkue) välisen ajan oli Mutsjojlammen maastossa suorittaen partiointia sekä etelään, että pohjoiseen. Ennen Mutsjoilammen alueen valtaamista, siellä oli ollut vihollisella vahva kenttävarustettu tukikohta.

4.9 saatiin 2.JPr:iin ensimmäinen suurempi miehistötäydennys, joka jaettiin niin, että JP5 sai 42 miestä, JP6 20 ja JP7 29 miestä.

Syyskuun 21 päivän aikoihin venäläisten hyökkäykset päättyivät suuriin tappioihin ja vihollinen vetäytyi taaksepäin. Eräänä syynä oli suuret huoltovaikeudet.

Mm. Aarne Heikkinen kirjoittaa, että 17-19.9 saavuttiin Elmitjärven kylän laitaan. Kylässä oli paljon vihollisia. Vänrikki Ylinen ja kersantti Aarne Rönkkö haavoittuivat miinaan(Rönkkö 15.9.41 haavoittui ja kuoli 18.1.1970). Heikkinen kertoo noina päivinä olleensa pitkillä partioreissuilla. Pisin retki oli 40 km. 

17.9.1941 2.JPr joutui mottiin ja yhteydet kenraali Oinoseen poikki. 2.JPr:n sotapäiväkirjat (Spk 14052 sivut 54-57 kertovat tiivistettynä mm. seuraavaa). 17.9.1941 klo 01.08 alkoi vihollisen valtava tykistökeskitys etulinjaan. Mm. vihollinen ampui it- suorasuuntauksella. Oma tykistö vastasi tulitukseen mm. suorasuuntaustykkien -ja heittimistön tulen avulla hajoitettiin murrokset ja JP6:n hyökkäys avasi tien ja vihollinen saatiin lyötyä hajalle. Aamuyöllä JP7 (pihtiputaalaiset) siirtyi Peldojärven länsipuolelle ja suoritti partiointia Ravanmäen suuntaan. Iltapäivällä Sukevan tykkikomppania oli miehittänyt JP5:n varmistuspaikat ja samana päivänä klo 14.00 kapteeni Pokkinen (JP5) ilmoitti, että Saraissa onvihollinen vastassaja päässyt eräässä kohdassa melko syvälle asemiimme. Pokkinen lähtee yhdellä konekiväärillä ja tykistöllä karkottamaan vihollista. Klo 14.15ltn. Kauppinen selostaa ratsumestari Makkoselle edellisenä päivänä 16.9 saadusta kolmesta vangista. Klo 17.10 vänrikki Makkonen (viestijoukkue) ilmoitti, että “Nummesta” “Kahviin” on saatu radioyhteys. Klo 17.30 tuli ilmoitus tykkipatterin tuliasemasta että vihollinen on katkaissut tien ja komentosanat kuuluvat tuliasemaan. Klo 17.30 Prikaati on “motissa”. Klo 17.45 Eräsaari saa käskyn edetä tien molemmin puolin ja puhdistaa maasto vihollisista aina siltaan asti (Syväniemi). Tämän jälkeen on palattava entisiin asemiin. Klo 19.15 Prikaati on edelleen “motissa”ja puhelinyhteys ryhmä Oinoseen poikki. Vihollinen yrittää hyökätä lujasti jokapuolelta. Oma tykistömme ampuu sulkuja yhtenään. Klo 19.50 eversti Sundmanin käsky majuri Nikke Pärmille (Erillispataljoona 21, jonka joukkoina vankiloista kerättyjä vankeja), asemat on pidettävä ja otettava takaisin ehdottomasti. Klo 21.00eversti Sundman pyytää lisää voimia, koska nykyisillä voimilla ei pystytä murtamaan vihollisen asemia maantien suunnassa. Klo 21.05 majuri Mattila antoi käskyn omilleen miehittää Viidan kannas 1-upseeri ja 40-miestä. Eversti Sundman pyysi apuvoimia useammalta yksiköltä. Klo 22.00 majuri Pärmin joukot alistettiin Sundmanin alaisuuteen (2.JPr), samoin myös patteristot. Taistelut jatkuivat ja vihollinen yritti työntyä jokapuolelta Onkamuksen- Olkkoilan- Ravanmäen alueilla. Mm. 20.9 Ravanmäki oli vapaa vihollisista ja 21.9 aikoihin venäläisten hyökkäykset muuallakin päättyivät suuriin tappioihin ja huoltovaikeuksiin. Nyt vihollinen vetäytyi kaikkialla taaksepäin. Motin purkaminen kesti n. 4 päivää ja suomalaisjoukot siirtyivät jälleen hyökkäykseen tien suunnassa. Eversti Sundman oli mm. 20.9 todennut, että olisin hyvin kiitollinen, jos koko Pärmin porukka siirrettäisiin jonnekin muualle. Samana päivänä Pärmi oli ilmoittanut, että n. 30 miestä hänen joukoistaan oli karannut vihollisen puolelle. 2.JPr:n esikunta oli Valgilammella, samoin Esik.K/2.JPr:n miehiä oli myös Valgilammella aina 27.9 asti ilmenee Paavo Kauppisen muistiinpanoista.

23.9 Elmitjärven kylän valtaus oli alistettuna URR:lle (Uudenmaan Rakuunarykmentille). Syyskuun 28 pv:nä 1./JP5 liittyi taas omaan yksikköönsä 2.JPr:iin.

Onkamuksen alueella 24.9 kaatui: Risto Vidgren (E/2JPr) Pyöreen Täperältä.

Nissilän Matti Kauppinen(Esik.K/2.JPr) on kertonut, että kovien taistelujen jälkeen he pääsivät kuuden kilometrin päähän varsinaiselta rintamalinjalta huilaamaan. He menivät isoon telttaan, jossa sijaitsi “Apu- keskus”. Sinne oli tullut myös Kauppilanmäen vanhemman ikäluokan miehiä. Heitä oli eri porukoista kaikkiaan 16-18 miestä. Sirpalekuopat olivat teltan läheisyydessä. Vihollisen tykistötuli läheni lähenemistään ja pian joukkueenjohtaja komensi kaikki sirpalekuoppiin. Matin kaveriksi samaan kuoppaan tuli “Peltolan poika” (Olavi Repo), joka pyysi häneltä tupakkaa. Matti kysyi sinulleko nyt maistaa tupakka- kyllä se nyt maistaa vastasi Olavi. Pian keskelle telttaa tuli kranaatti. Teltan sisällä oli ainoastaan yksi mies hoitamassa “Apu-keskusta” ja menehtyi kranaatista. Matti kertoi miehen olleen kotoisin Kauppilanmäestä ns. vanhempaa ikäluokkaa. Mieheltä olisi jo loma alkanut, mutta sijainen, jonka piti tulla hoitamaan puhelinkeskusta ei ollut palannut ajallaan lomalta. Matti toteaa, että hilkulla oli mennä kaikki miehet. Joukkueenjohtaja komensi kaikki maantielle . Matti ei totellut käskyä, vaan meni syrjemmälle sirpalekuopasta ja teltasta. Pian kranaatti osui miesten keskuuteen tielle ja tästä kranaatista Olavi Repo haavoittui vakavasti jalkaan. Samoin Matin ryhmän toiselta mieheltä meni sirpale keuhkoista läpi. Joukkueenjohtaja Toivo Ikäläinen tukki reiän vaaterievulla - Matti muistelee. Tämä keuhkoihin haavoittunut oli Kauko Siekkinen, joka toimi Haajaisilla myymälänhoitajana. Hän eli vielä kaksikymmentä vuotta haavoittumisen jälkeen.

Sotahistoria tuntee Matin kertoman tapauksen. 24.9.1941 tuli täysosuma “Apu”- nimiseen keskukseen (2.JPr), jossa yksi mies kaatui ja kolme haavoittui. Komentokeskus sijaitsi Onkamus - Peldojärven alueella. Kranaatin täysosumassa telttaan kaatui Kauppilanmäen Pyöreeltä kotoisin oleva puhelinkeskusta hoitanut Risto Vidgren (E/2.JPr). Hän oli vanhempaa ikäluokkaa s.7.5.1897. 

28.9 JP 5 ja KKK valtasivat Vendyran, tosin vihollinen oli väistynyt ja sytyttänyt kylän palamaan. Nyt 1.K jatkoi matkaa yhdessä KKK:n kanssa kohti pohjoista Homanniemen suuntaan Vatselänjärvenpohjoisrannalle ja sieltä edelleen Homanniemen kylään, joka oli kuitenkin vapaa vihollisesta. Pataljoona varmisti pohjoiseen ja itäiseen suuntaan ja ryhtyi voimakkaasti tiedustelemaansekä pohjoiseen tien Lintujärvi - Koikari suuntaan, että kaakkoon Rannankylän suuntaan, joka todettiin vahvasti varustetuksi. Tämä vilkas partiointi kesti aina 7.10 asti ja johti päivittäin kahakointiin vihollisen kanssa.

Mm. 1.10 joutui 1.K:n partio kahakkaan vihollisen partion kanssa, jolloin vieremäläinen Eino Kauppinen kaatui ja ruumis jäi kaatumispaikalle. Sitten 2.10 tuli suomalaisten puolelle viisi vihollisen yliloikkaria ja kertoivat ampuneensa oman kersanttinsa. Samoin kertoivat olleen kahakassa suomalaisten kanssa sekä haudanneen yhden kaatuneen suomalaisen. Samana iltana hakupartio nouti kaatuneen (Eino Kauppisen) oppaana kaksi loikkaria. Em. tapahtui juuri Homanniemen alueella. Mm. Prikaatin Esikunta ja Esikuntakomppania majoittuivat 30.9 Vendyran tiehaaran lähelle.

3.10 JP5 sai toisen suuremman täydennyksen 83 miestä, suurin osa oli laivaston reserviläisiä.

3.10 1.komppania valtasi Homanniemen eteläpuolella olevan kolhoosikylän ja siirtyi kylän taakse varmistukseen. Lintujärvi - Koikari alueella. JP5 oli (8-13.10) alistettuna JR26:lle ja kävi ajoittain kovia taisteluita. Näissä taisteluissa haavoittui mm. 1./JP5:n silloinen päällikkö luutnantti Ruuskanen.

Mm. lokakuun alussa saapui pataljoonaan kaksi karjalaismurretta puhuvaa loikkaria, jotka sanoivat olevansa kotoisin Uhtualta ja kuuluvansa JR 126:een. Tämä oli ensimmäinen kosketus tunnettuun vihollisosastoon, jonka komentajana oli suomalaisloikkari majuri Valtteri Valli ja miehistönä vienankarjalaisia.

Perääntyessään venäläiset sytyttivät kylät palamaan ja räjäyttivät sillat. Mm. 8.10 1/JP5 eteni Lintujärven tielle ja edelleen Sunajoen sillalle (pohjoisempi silta), joka kuitenkin oli räjäytetty. Lintujärven kylä paloi ja eteneminen jatkui kohti Koikaria.

Koikarissa kaatui Vieremän miehiä: 10.10.1941 Teuvo Huttunen (1./JP5) ja Eino Rönkkö (1./JP5), sekä 11.10 haavoittui joukkueenjohtajana toiminut ylikersantti Risto Vidgren Pyöreeltä (Peltoniemi).

Samoihin aikoihin 1.10 - 18.10 oli mm. 2.JPr:n esikunnan ja Esik.K/2.JPr:n miehiä hieman etelämpänä Kenjakki - Päljärvi- Mundjärven alueella. Tämä ilmenee Esik.K/2.JPr:n lähetin Paavo Kauppisen muistiinpanoista ja myös Prikaatin sotapäiväkirjoista. 18.10 komentopaikan siirto Timoilammen maastoon.

Kun JP5 oli Homanniemen, Lintujärven, Rannankylän alueella, niin JP 6 ja JP 7 etenivät päätien suunnassa itään tavoitteena Mundjärven valtaus, joka lopullisesti saatiin vallatuksi 7.10.1941. He joutuivat yhdessä JR35:n kanssa koviin, useita päiviä kestäviin taisteluihin Nelgomjärven ja Kenjakin maastossa. 

Mainittakoon, että syyskuun puolen välin jälkeen ryhmä Oinoselle alistettiin myös Erillispataljoona 21, jota johti majuri Nikke Pärmi. Pataljoona koostui pääosin vankiloista rintamalle vapautetuista miehistä. Vieremäläiset ja tämä Pärmin Erillispataljoona taistelivat samoilla alueilla.

Sunajoen ylitys Kivatsun eteläpuolella ja osin Kivatsun sillan kautta

JP5 jatkoi hyökkäystä Sunajoen sillalle, jonka jälkeen pataljoona siirtyi lepoon Päljärven kylään. Mm. JP5 oli hetken levossa Sunajoen varrella Kivatsun eteläpuolella lähellä Pien-Vornovaa ja ylittivät Sunajoen syöksyveneillä 28.10.1941. Mahdollisesti osa joukoista mm. huolto ja autojoukot ylittivät joen hajoitetun sillan raunioiden kautta Kivatsun putousten

alapuolelta. (Tosin 1.K alistettiin JP6:n käyttöön ja suoritti vielä hyökkäyksen vihollisen selustaan Sunajärven lähettyvillä.) Tämän levon ja joen ylityksen jälkeen suuntana oli Kontupohja. (30.10 - 2.11.41). Esikunta ylitti sillan jo 27.10 Suur-Vornovassa ja sitä ennen oli ollut Kiimalammella.

Sunajoella 27.10 kaatui: jääkäri Veikko Kettunen (KKK/JP5) 

Kohti Kontupohjaa

Kontupohjassa oli suuria määriä erilaisia tarvikkeita, materiaalia ja tästä johtuen venäläiset pitivät kynsin hampain kiinni Kontupohjan kauppalasta. Kontupohjan valtaukseen osallistuivat lokakuun viimeisinä päivinä JP1, JP5, JP6 ja JP7.

29.10 klo 14.30 hyökkäsi JP5 kohti Kontupohjaa, tien suunnassa 1.komppania ja siitä oikealla 2.K. Hyökkäys pysähtyi vihollisen tuleen. Vahvistusta saatiin 3.K:sta ja 3./JP6:sta, mutta tämäkin hyökkäys pysähtyi. Yön aikana toi vihollinen linjoja eteenpäin tien pohjoispuolella tulittaen aamulla 1.K:n asemia aiheuttaen paljon tappioita.

Tuossa aamuyön tulituksessa kaatui useita Vieremän miehiä:

Kääriäinen Mikko (1./JP5), Kouvalainen Paavo (1./JP5), Lappalainen Jukka (KKK/JP5), Partanen Kalle (1./JP5), Rönkä Yrjö (1./JP5). Seuraavana päivänä hyökkäystä jatkettiin samoilla joukoilla, mutta hyökkäys ei edistynyt. Vihollinen oli edelleen vahvasti varustetuissa asemissa.

31.10 kaatui vieremäläisiä JP5:n 1.komppaniasta: Kääriäinen Janne, Rönkä Matti ja Säisä Aku. 2.11 illalla sytytti vihollinen Kontupohjan kauppalan tuleen ja alkoi vetäytyä kohti pohjoista. Saman päivän illalla vedettiin Suomenlippu erään talon salkoon keskelle kauppalaa.

Kun vihollinen joutui lähtemään Kontupohjasta Karhumäen suuntaan, niin sen takaa-ajoon muodostettiin Taisteluosasto Sundman, johon kuuluivat JP:t 1,5,6, ja 7. Tavoitteena oli tuhota koko venäläinen 313. Divisioona.

Eteneminen Kontupohjasta Karhumäkeen 2.11 -28.11.1941

3.11 JP5 pääsi hetkeksi lepoon Ilomaselkään menevän tien varteen. Seuraavana päivänä takaa-ajo jatkui kohti Lismaa ja Käppäselkää.

6.11 Esik.K/2.JPr lähti siirtymään Lisman asemalta pohjoiseen. Tiellä oli ruuhkaa, joten tulo Unitsan-Karhumäen risteykseen klo 21.00-23.00 välisenä aikana, jossa majoittuminen. (Käppäselkä-Unitsa-Fedotova)

7.11.1941 alkaneenUunitsanlahden ja Äänisjärven suurlahden välisen niemimaan puhdistamiseen osallistuivat myös JP5 ja JP6 lähellä Lobskaja Goraa. Mm. Lisman asemalle oli viholliselta jäänyt kaksi veturia ja n. 40- rautatievaunua. Kedrojärvenniemelle oli jäänyt kolme veturia ja 60-vaunua. Vaunuista saatiin viljatuotteita, polttoainetta, ampumatarvikkeita jne. Eräälle uudelle tielle oli jäänyt 65 kuorma-autoa. Neuvostosotilaat olivat tietä korjanneet mm. vehnäjauhoilla.

8.11 Käppäselästä Esikunta ja Esik.K/2.JPr lähti aamupäivällä kohti Fedotovaa ja majoittuminen lähelle tienhaaraa klo 16.50, samoin myös JP5 suuntana Fedotova.

Saavuttuaan perille JR60 oli jo sen 7.11 vallannut. Tämän jälkeen JP5 sai tehtäväkseen edetä rautatietä pitkin Fedotovasta Karhumäen suuntaan kosketuksen saamiseksi viholliseen. Jo 9.11 oli taisteluja, jossa 1./JP5 oli keskeisesti mukana.

10.11 saapui ltn. Kauppinen lomalta mukanaan sotilasvirkailija Jalkanen ja kaksi muuta valokuvaajaa. 

Valmistelua Karhumäen valtaamiseksi

Karhumäen valtaaminen oli annettu VII Armeijakunnan (Hägglund) ja II Armeijakunnan (Laatikainen) toteutettavaksi. I. Divisioona (Paalu) yhtyi IV Divisioonaan (Viljanen). 2.JPr alistettiin IV Divisioonalle. Hyökkäyksessä mukana oli myös 1.JPr ( Ruben Lagus) pataljoonien ja panssareiden tukemana maantien suunnasta Karhumäkeen. VII Armeijakunta keskitti voimansa Karhumäen pohjoispuoliseen harjannemaastoon ja Kumsajoen etelärannan valtaamiseen.

JP5 ja JP6 muodostivat osasto Lammetmaan, joka saavutti Karhumäkeen johtavan maantien.

22.11.41 Esik.K/2.JPr siirtyi Lobskaja-Goran eteläpuolelle lepoon.

Ennen Karhumäen taisteluita marraskuun 26 pnä oli aamupäivällä kenttäjumalanpalvelus ja kunniamerkkien jako, jonka suoritti Prikaatin komentaja eversti Sundman. Mm. alikersantti Jooseppi Vidgren sai 2. luokan vapaudenmitalin (15.11.1941/2.JPr:n käskyllä 2/41)

28.11.41 JP5 ja JP6 siirtyivät tien Käppäselkä- Karhumäki länsipuoliseen maastoon, jossa luovuttivat polkupyörät ja moottoriajoneuvot pois ja tilalle tuli hevoset ajoneuvoineen. Tuohon aikaan lumipeite oli paksua ja kova pakkanen -30.

3.12 Esik.K/2.JPr siirtyi uuteen majapaikkaan Baraki maaston pohjoispuoliseen maastoon. Komppanian vahvuus 4 ups., 15 aliups. ja 44 jääkäriä yht. 66-miestä.

Hyökkäys Karhumäkeen ja sen ympäristön valtaamiseen alkoi varsinaisesti 5.12 ja suomalaiset saivat Karhumäen haltuunsa jo 7.12 ja lopullisesti 10.12. Mainittakoon, että JP5 ja myös vieremäläiset kävivät taisteluita Karhumäen valtauksessa. Joulukuun 10 pnä JP5 siirtyi Lobskaja - Goran maastoon (Karhumäen ja Fedotovon puolivälissä Poventsanlahden rannalla), jossa oli hiljaiseloa ja lepoa aina 6.1.1942 saakka eli 4 viikon ajan.

Merkittävimmät tapahtumat olivat etelä-pohjalaisen lottakanttiinin saapuminen alueelle ja kotiseutulähetystön käynti Vieremältä 20.12. Lähetystöön kuuluivat Juho Räisänen, Kalle Nissinen ja Sylvester Hukkanen. Lähetystö toi runsaasti joululahjapaketteja vieremäläisille, viipyen perillä yhden päivän.

Mm. 16.12.1941 Paavo Kauppiselle myönnettiin 1.luokan Vapauden mitali. (Vm1 pky 7/41)

Karhumäen alueen taisteluissa kaatuneet Vieremän miehet: Korhonen Otto (KKK/JP5)haavoittui 12.11.1941 Karhumäen lähellä ja kuoli kenttäsairaalassa. Ryytty Uuno (1.JP5) haavoittui 7.12 Karhumäen valtauksessa ja kuoli 9.12. kenttäsairaalassa. Kononen Mooses (KKK/JP5) kaatui 15.12.41.

Kohti Hiisjärven taisteluita

6.1.1942 loppui IV Divisioonan (Viljasen) käskynanto ja siirtyi ev.ltn. Sudelle. Käsky siirtymisestä Hiisjärven eteläpuoleiseen maastoon järjestyksessä: JP5, JP7, Sukevan Tykkikomppania ja Esik.K/2.JPr. Tuossa vaiheessa ei ollut minkälaisia yhteyksiä, koska puhelinlankoja ei saatu mistään. 7.1. klo 11.50 saapui E/2.JPr:n komentoporras Ahvenjärven maaston eteläosaan, jossa tapasi ev.ltn Suden ja kapteeni Lammetmaan. Lammetmaa määräsi Esik.K/2.JPr:n majoittumaan JR25:n komentopaikan eteläpuolelle molemmin puolin tietä. 9.1 saapui eversti Sundman Esik.K/2.JPr:n majoituspaikalle ja pitäen sitä nyt komentopaikkanaan. 10.1 määrättiin eversti Sundman toistaiseksi Hiisjärven lohkolla toimivien osastojen komentajaksi. 11.1 klo 20.40 ilmoitti Sundman kenr.maj. Lagukselle: Tänä aamuna tuli 100-vihollista Barakkimottiin - olen juuri irroittanut sieltä joukkoja ja tänä yönä ryhdyn kaikilla voimilla, mitä voin saada irti hyökkäämään tykistön tukemana saadakseni tuon niemen haltuun. Prikaatin taisteluvahvuus/iskuvoima oli enää 120 miestä. Miehet taistelevat enää vain pervitiinin avulla, jota on jaettu kolme kertaa. 12.1 ampui vihollinen kauaskantoisella tykillään muutamia laukauksia aivan 2.JPr:n komentopaikan eteen. 13.1 tuli ilmoitus, että kapteeni Lammetmaa on saavuttanut tavoitteen ja vallannut harjanteen ja majuri Pokkinen vastaa tällä hetkellä etulinjasta (vieremäläisiä). 14.1 klo 12.45 muutti 2.JPr:n komentopaikka ja Esik.K/2.JPr n. 2 km taaksepäin. Välittömästi muuton jälkeen tuli entiseen komentopaikkaan parikin vihollisen tykistökeskitystä. 19.1 ilmoitti majuri Lammetmaa, että vihollinen on tehnyt hyökkäyksen Peukaloniemestä Suurniemeen ja saanut jalansijaa. Lammetmaa pyysi lisää voimia voidakseen torjua vihollisen. Lammetmaa mainitsi, että JR25:n miehiä oli ollut enää 9 miestä etulinjassa, muiden ollessa hajaantuneina olemattomiin. (Kari Ylösen isä oli JR25:ssä) 21.1 Paksuniemi saatiin kokonaan haltuun. 26.1 lähtivät maj. Lammetmaa, luutnantit Kauppinen ja Räihä sekä pataljoonien komentajat maastotiedusteluun ja tarkastelemaan uutta maastoa puolustusta silmällä pitäen. 27.1 1.JPr:stä (Lagus) tuli määräys, että v.1901 ja sitä ennen syntyneet on kotiutettava heti huomisesta alkaen. 29.1 lähti Esik.K/2JPr marssille Salmenlohkolle, komentopaikkaan Kubozero:sta 300 metriä etelään. 5.2 alkaen lohkoilla varsin rauhallista, myös Voljärven alue tiedusteltiin. Muutamia pieniä vihollispartioita on liikkeellä ja osa Voljärven rannoista on vihollisen miehittämä. 21.2.1942 siirtyi Esik.K/2.JPr, sekä JP5 ja JP7 Lumbusiin, jossa majoittuivat ja aloittivat 2.JPr:n hajoitustyöt. 

Hiisjärven taisteluihin Lumbusin kautta/ tarkasteltu JP5:n näkökulmasta

Joukkoja alettin siirtää 6.1.1942 autokuljetuksin Hiisjärvelle. JP5:stä oli mukana 1, 2, ja 3. komppania, kaksi joukkuetta konekiväärikomppaniasta, Esikuntakomppania ja kranaatinheitin osasto. Purkaus suoritettiin Lumbusin pohjoispuolella. Tämän jälkeen matka jatkui jalan ja hevoskuljetuksin Hiisjärvelle. Hiisjärven taistelut alkoivat 7.1.1942 ja niitä kesti kaksi viikkoa eli tammikuun 21 päivään asti.

JP5:n joukot saivat haltuunsa 8- 9.1.42 Suurniemeen johtavan harjanteen ja katkaisivat vihollisen huoltotien "Parakkikylään". Nyt alkoi 10 pv. kestävä hidas "junnaaminen" metri metriltä eteenpäin, sillä vihollinen pysyi poteroissaan ja oli tuhottava potero poterolta. Tämä oli todennäköisesti sotaretken raskain vaihe, sillä miehet olivat väsyneitä. Usean pävän aikana miehille jaettiin pervitiiniä hereillä pysymiseksi. Tammikuun 12 pnä taisteluvahvuus oli koko JP5:ssä enää 180 miestä. Vieremäläisten osalta 1.K= 33 miestä, KKK= 42 miestä ja Esikuntakomppania = 10 miestä. Hiisjärvellä venäläiset olivat motissa ja useasti yrittivät irtaantua, joka johti suuriin mies tappioihin.

Hiisjärvellä kaatuneet vieremäläiset: Heikkinen Johannes 8.1.42 (1./JP5) ja Siltala Fales 14.1.1942 (KKK/JP5)

Sotaretken taival päättyi Lumbusiin

2.Jääkäriprikaatin hajoittaminen alkoi Lumbusissa 22.2.1942 ja päättyi 28.2.1942. Vuonna 1911 syntyneet ja sitä ennen, niin miehistö kuin alipäällystökin kotiutettiin (tosin ei kaikki heti) ja 1912 syntyneet ja nuoremmat jäivät edelleen palvelukseen. JP5:n nuorimmat siirrettiin Laguksen 1.JPr:iin ja pienempi osa Raja JP:iin ja Torjuntakomppanioihin jne. Matkaa Valtakunnan rajalta Lumbusiin oli n. 400 km ja aikaa meni yli 7,5 kk (6.7.1941 - 28.2.1942).

JP5:n tappiot olivat 149 kaatunutta, 323 haavoittunutta ja 6 kadonnutta miestä. Vieremäläisiä kaatui yhteensä 63 miestä, haavoittuneiden ja kadonneen lisäksi. Tähän päättyi JP5:n sotaretki. (Uusi JP5 perustettiin huhtikuussa 1942 Paateneessa ja liitettiin Laguksen 1.JPr:iin).

JP5:n komentaja silloinen kapteeni ja myöhemmin everstiluutnantti Eino Hannes Pokkinen on todennut: Savolaiset ovat kautta aikojen osoittautuneet hyväksi sotilasheimoksi. Heidän ensimmäisenä ja ylivoimaisesti myönteisenä luonteenpiirteenä on mainittava ehtymätön huumorintaju, joka tuli esille eri tilanteissa sanan sutkauksina ja ilmeinä. Joukossa oli aina miehiä, jotka vakavissakin tilanteissa löysivät jonkun sopivan sutkauksen. Savolainen leikillisyys ja huumorintaju helpotti myös asennoitumista rintamaelämään moniin rintamaitten kasvatteihin nähden.

Everstiluutnantti Pokkinen JP5:n komentaja on yhteenvedossaan todennut. Hyvät aseveljet luottaen valtiojohtonsa tekemiin ratkaisuihin, JP5 täytti täysin velvollisuutensa omaa kansakuntaansa kohtaan. Se joutui muiden Jääkäripataljoonien tavoin uhraamaan käymissään taisteluissa lähes puolentoista sadan miehen elämän. Heidän muistoaan kunnioittaa vapaa isänmaa ja erityisesti sankarien rinnalla taistelleet aseveljet.(25.5.1971 lausuttu)

Hyökkäysvaiheen jälkeen alkoi asemasotavaihe. Panssariprikaatin miehet olivat suurelta osin Äänislinnassa. Panssariprikaatilla oli omat asuntolat. Pääasiassa miehille annettiin koulutusta, harjoittelua, työpalvelusta yms. Panssaridivisioona perustettiin kesäkuun loppupuolella 1942.

Paavo Kauppinen 28.2.1942 siirrettiin Ensimmäisen Panssariprikaatin esikuntaan (E/1./Ps.Pr.)

Jooseppi Vidgren siirrettiin 1.3.1942 Esik.K/Ps.Pr ja vapauttamispäätös annettiin 31.3.1941 ja kotimatka alkoi 4.4.1942. Tältä ajalta ei löydy sotapäiväkirjoja.

Tiivistelmä Esik.K/2.JPr:n keskeisten taisteluiden päivämäärät ja sotapolut.

23.6.1941 Lähtö Vieremältä, Sonkajärven, Rautavaaran kautta Paukkajaan

24.6. Paukkaja Enon ja Uimaharjun välissä

27.6 Lylyvaara

28.6 Veitsisyrjä (Möhkön ja Mutalahden alueella)

1.7- 5.7 Kuuksanvaara

9.7 Rajanylitys ja ensimmäiset taistelut Peurujoella

10. -14.7 Tsikki -Tolvajärvi -Ristisalmen pohjoispuoli ja kohti Haukivaaraa

17.7 Yläjärven alueella (Ukkola 18.7, Rääpynrannankangas 19.7) aina heinäkuun loppupuolelle asti.

28.7 Ägläjärvi ja osa joukoista myös 5.8

3.8 Kitelänselkä

8.8 Aittojoella ja ylitys 18.8

19.8 Nauramajako

20.8 Vuontele ( tehtävistä riippuen 17. - 23.8 Suojärven alueella)

21.8 Pöntisenvaara/Pönttösenvara

24.8 Suojoen/Torasjoen ylityksen jälkeen Tsalkissa eli vanhan rajan takana

29.8 Onkamus

4.9- 17.9 Mutsjoilampi/Mutskoilammen alueella mm. komppania motissa 17.9

17.9-27.9 Valgilammella

27.9 Olkkoila, Säpsäjärvi

28.9 Venjura/Vendyra

1.-18.10 Kenjakki- Päljärvi - Mundjärvi alueella

26.10 Kiimalammella/ osa joukoista oli jo 19.10

27.10 Suur-Vornovassa/ Sunajoen ylitys

2.11 Kontupohja ja Mäenselkä

3.11 Lisma

6.11 Unitsa, Karhumäen risteys

8.11 Käppäselkä ja Fedotova

22.11 Lobskaja Goran alueella/ osa joukoista jo aikaisemmin 10.- 16.11

3.12 "Baraki maasto"/ Karhumäen länsipuolella/osa jo 28 - 29.11

5.12 Karhumäki

10.12.41-6.1.1942 Lobskaja Gorassa vietettiin joulunaika ja muutoinkin hiljaista ennen Hiisjärven taisteluita, jotka alkoivat 6.1.1942

7.1 1942 Ahvenjärven maasto

21.2.1942 Lumbusissa alkoi 2.JPr:n hajoittaminen ja kesti helmikuun loppupuolelle.

Asemasotavaiheen aikana Paavo Kauppinen oli pääasiassa Äänislinnan/Petroskoin alueella. Asuntona oli Panssariprikaatin asuntola. Panssarimiehille annettiin monenlaista koulutusta ja valmisteltiin Panssaridivisioonan perustamista, jonka virallinen perustamispäivä oli 30.6.1942. Paavo ylennettiin 1.7.1942 alikersantiksi päiväkäskyllä I/Ps.Pr. 9. Kersantiksi Paavo ylennettiin 29.10.1943. Hän toimi moottoripyöräaliupseerina 28.2.1942 alkaen, aina sodan loppuun asti eli 18.11.1944. Ps.Pr:n taistelulähetti radiokurssin suoritti 1-7.7 1944 ja moottoripyörä II (Zundapp) kurssin 21.8-1.9.1944.

Ensimmäisen Panssariprikaatin komentajana oli majuri Mikkola ja koko Panssariprikaatin komentajana, johon kuului 1. ja 2. Ps.Pr. eversti Björkman. Panssaridivisioonaa johti kenraaliluutnantti Ruben Lagus.

Sotapäiväkirjat Panssariprikaatin esikunta (E/Ps.Pr./ 19139 ) kertoo mm. seuraavista taisteluista ja taphtumista ajalla (1.1.1943- 30.7.1944).

Kersantti Paavo Kauppinen toimi taistelulähettinä/moottoripyöräaliupseerina I/Ps.Pr.E:ssa(Ensimmäisen Panssariprikaatin) Esikunnassa ajalla 28.2.1942-18.11.1944.

16.2.1943 Ps.Pr:n yhteyteen perustettiin Rynnäkkötykkipataljoona ja komentajaksi tuli majuri Launila.

15.7.43 Majuri Åkerman komennettiin Helsinkiin ja sieltä saksaan koulutukseen.

2.10.43 Ps.Pr:n komentaja eversti Björkman komennettiin Ps.D:n komentaja Ruben Laguksen viransijaiseksi. Lagus määrättiin väliaikaisesti kenraalimajuri Blick:n sijaiseksi. Nyt Ps.Pr:n väliaikaiseksi komentajaksi tuli majuri Paavola

13.10.43 Björkman palasi takaisin Ps.Pr:n komentajaksi.

 

1.11.43 Eversti Björkman ylensi tehtävien uutteruuden ja tunnollisuuden perusteella yhteensä 14-aliupseeria ja 5-korpraalia. Mm. alikersantti Paavo Kauppinen Kauppilanmäestä ylennettiin kersantiksi (29.10.1943).

24.12.43 E/Ps.Pr:n,(Paavo Kauppinen) II/Ps.Pr:n ja Ryn.Tyk.pataljoonan joulupäivällistä vietettiin Äänislinnassa keskuskeittiöllä. Jouluateriana kinkkua, perunoita, riisipuuroa, rusinasoppaa. Päivällisen yhteydessä jaettiin myös kuivamuona. Ennen päivällistä oli lyhyt jouluhartaus, jonka piti Ps.Pr:n pastori. Jpr:n joulujuhlaa vietettiin Ukonkasarmin kanttiinissa korvikkeen ja leivoksen kera. Ohjelmasta huolehtivat pataljoonat itse.

Esik./Ps.Pr:n joulujuhlaa vietettiin esikunnan miehistöruokalassa. Ohjelmana oli yhteislaulua, joulutervehdyksiä ja alik. Nissisen huumori- ja kroniikkaesityksiä. Tarjottiin joululahjapaketit, korviketta ja annosviinat. Tilaisuudessa vallitsi iloinen joulutunnelma. Myös joulunpyhinä oli korviketarjoilua ja jumalanpalveluksia.

27.12 Taktillisia harjoituksia

1) Panssarikärjen toiminta vihollisen asemia vastaan.

2) Kärkikomppanian toiminta hyökätessään vihollisasemia vastaan.

31.12.43 Lumimyrsky- Suomesta tulevat junat myöhässä..

1.1.44Kenttäjumalanpalvelus Ukonkasarmilla. Puheen piti Ps.Pr.kom. Björkman.

15.1.Vieraaksi tuli 2-saksalaista everstiä, jotka seurasivat taisteluharjoituksia. Aunuksen ryhmän komentaja tarjosi vieraille päivällisen Lottakanttiinissa. Paikalla olivat kenr.ltn. Oesch ja kenr.maj. Lagus.

18.1.44 Ps.Pr:lla oli talvikauden ensimmäinen massahiihto.

24.1.44 Majuri Mikkola Ps.Pr:sta siirrettiin Panssari Prikaatin I Pataljoonaan ja määrättiin Pataljoonan komentajaksi.

Viivytys-ja torjuntataistelut Karjalan kannaksella eli ns. perääntymisvaihe

8.2.1944 Ps.D:n junakuljetukset alkoivat Karjalan kannakselle. Divisioonan esikunta sijoitettiin Viipuriin hotelli Knut Posseen.

10.6.44 Ps.Prikaati oli Lappeenrannassa. Tuona päivänä lomat peruttiin ja alettiin valmistella Prikaatin siirtoa. Siirto tapahtui maanteitse Yksjärven eteläpuolisen maaston kautta. Panssarivaunut ja miesten marssireitti kulki: Lappeenranta- Rapattila- Juustila- Heinjoki- Muolaa- Parkkila- Jääski- Andrea. Rautatiekuljetusten purkupaikka oli Perkjärvi.

E/Ps.Pr ja myös I/Ps.Pr. Leirialue oli Harvalan Saksalan maasto Rietsuo/Väärämäki ja muut Ps.Pr:n joukot majoittuivat 12.6.44 Sormulan kylään.

 

15.6 I/Ps.Pr. alistettiin taisteluosasto Björkmanille. Tuona päivänä myös Kuuterselkä oli jo melkein vallattu. 

15.6 I ja II/Ps.Pr ja samoin myös Ps.Prikaatin esikunta varmistivat Perkjärvi - Suulajärvi suunnan. Käskynä oli miehittää Suulajärvi - Kanneljärvi kannas.

15.6.44 oli Esikunta perillä komentopaikassaan Suulajärven länsirannalla H:sta (Hyrölä) lounaaseen.

17.6. Taistelu osasto Björkman viivyttäen vetäytyi Suulajärvi - Perkjärvi kannakselta. Uusi komentopaikka jälleen Parkkilan tienhaarassa. Sen sijaan Ps.Pr. marssi viivyttäen tietä Muolaanjärven itäpuolitse ja majoittui Kämäränmaastoon.

18.6 Esikunta saapui Lyynkylän maastoon, jonne myös pataljoonat saapuivat ja majoittuivat. Tuli tieto, että vihollinen on tunkeutunut Viipuriin.

20.6 Siirto Merijoen maastoon. Taistelukuntoisia vaunuja oli: I/Ps.Pr. T-34 2 kpl, T-28 3 kpl ja T-26 vaunuja 30 kpl. II/Ps.Pr:lla oli ainoastaan 27 kpl T-26 vaunuja.

22.6 3./Ps.Pr. (raskaat vaunut) saivat käskyn marssille Juustilan suuntaan tehtävänä tukea JP5:tä, joka oli taistelussa Portinhoikan suunnalla.

23.6 Mikkola (I/Ps.Pr) puolustuksessa Portinhoikan ja Leitimojärven välisessä maastossa. Vihollisen ilmatoiminta ja tykistötuli oli vilkasta. JP2 oli Hanhijoella, JP3 Rajalan pohjoispuolella ja JP4 Rajalassa.

25.6 E/Ps.Pr. sai kolme moottoripyörää.

26.6 Eversti Björkman käski pataljoona Avelan (RajaJP2) ryhmittyä hyökkäystä varten Talimyllyn tien suunnan tien länsipuolelle.

28.6 sai Kevyt panssari joukkue käskyn vetäytyä Rauhamäen tiehaaraan. Ts.os.Björkman oli alistettu ryhmä Vihmalle ja sen tehtävänä oli säilyttää nykyiset asemansa, kunnes omat joukot olivat vapauttaneet sen. Saarhion taloryhmään asetettiin varmistus 1-joukkue RajaJP 2:sta ja kaksi kevyttä ps.vaunua. Samana päivänä kapteeni Mikkola haavoittui tykistökeskityksessä. Samoin 28.6 vihollinen hyökkäsi RajaJP 2:n asemia vastaan edeten tiensuunnassa kolmella raskaalla ps.vaunulla. Samaan aikaan hyökkäsi vihollinen n. komppanian vahvuisena oikealla tien ja kukkulan välisessä maastossa. Hyökkäävistä vaunuista tuhottiin lähitorjunta asein yksi ja vaurioitettiin toista, jolloin kolmas vetäytyi. Hyökkäys oli torjuttu. Tuhottu vaunu jäi palamaan ja räjähti linjan edessä aiheuttaen tappioita. Ltn. Lehtinen RajaJP. 2:sta ja psm. Vekara VK/Ps.Pr. kaatuivat ja korpraali Erkki Svarström VK/Ps.Pr. haavoittui (vieremäläinen) klo 22.40.

 

30.6 Ps.Pr. majoittui kokonaisuudessaan alueelle Kilpeenjoki - Oravala - Myllölä- Käräjärvi. Majoitustiedustelu totesi Salometsänsuon itäpuolisen alueen parhaaksi.

30.6 esikunta oli perillä Rautakorven kylässä klo 22.15, jossa majoittuivat ja saunoivat.

1.7. majoitusjärjestelyitä ja lepoa

2.7. kunniamerkkiehdotukset Talimyllyntien taisteluissa kunnostautuneille. Korpraali Ville Väisäselle (RajaJP2)) synt. Sonkajärven Vänninmäessä, joka yksin tuhosi 8-vihollispanssaria, ehdotettiin 2-luokan Mannerheimin ristiä.

I/Ps.Pr. komentajana oli majuri Mikkola ja II/Ps.Pr. komentajana majuri Paavola. 

10.7.44 Majuri Åkerman (Ryn.tykki Pataltoonan komentaja) lähti joukkoineen marssille kohti Vuosalmea, missä alkoivat kovat taistelut.Tuonne saapuivat myös ensimmäiset T-34 vaunut Saksasta. 

21.7 I/Ps.Pr. majoittui Joutsenon tien varteen Suokumäjärven eteläpuoleiseen maastoon. E/Ps.Pr valmistui siirtymään Lappeenrannan maastoon. E/Ps.Pr. ja VK/Ps.Pr. siirrettiin Lappeenrannan Huhtiniemen maastoon.

28.7 Taisteluselvitykset (sivu 30) ajalla 26 -30.6.1944

Taisteluosasto Björkmanin toimesta tuhottiin

I/Ps.Pr. Laxenin toimesta 6-vaunua

RajaJP.2:n taistelussa Sorakuopan maastossa 18-vaunua

Rauhamäen taistelussa 8- vaunua eli yhteensä 32-vaunua.

Kaikki vaunut tuhottiin lähitaisteluvälinein. Erikoisesti kunnostautui Rj.P.2:n korpraali Ville Väisänen, joka yksin tuhosi 8-vaunua. Hänet palkittiin myöhemmin Mannerheimin ristillä nro 145. Suomalaisten tappiot olivat 34-miestä ja kaksi vaunua.

Paavo Kauppinen todennäköisesti siirtyi kovien Ihantalan eteläpuoleisten taistelujen jälkeen E/Ps.Pr:n mukana Rautakorven kautta Lappeenrannan Huhtiniemeen. Joukot olivat kuitenkin valmiudessa, jos Vuosalmi pettää. Vuosalmen taisteluissa oli etenkin Jääkäripataljoonien 2,3,4,5 joukoissa useita Vieremän miehiä ja samoin myös Viestipataljoona 6:ssa. 

Paavo Kauppinen jatkosodan päätyttyä/välirauhan 19.9.1944 jälkeen osallistui myös saksalaisvastaiselle rintamalle 29.9 – 28.10.1944. Paavon pojanpoika Jussi Kauppinen muistaa ukkinsa Paavon kertoneen, että sotilasjuna oli pysähtynyt Iisalmen Rautatieasemalla matkalla pohjoiseen. Asemalta Paavo oli saanut soittaa kotiin Rapakolle. Puhelimeen oli vastannut luutnantin arvoinen upseeri, olisikohan ollut Suojeluskunnan miehiä. Paavon matka soiton jälkeen jatkui Kontiomäen kautta Ouluun, mahdollisesti Tuiraan. Tarkempaa tietoa ei ole miten pohjoisessa Paavo on käynyt, ainakin osa Panssariprikaatin miehistä on käynyt aina Pudasjärvellä asti saksalaisia hätyyttämässä. 18.11.1944 Paavo siirrettiin Iisalmen Suojeluskuntapiirin esikuntaan ja kotiutettiin 19.11.1944. Varsinainen sotareissu, joka alkoi 17.6.1941 ja päättyi kotiuttamiseen 19.11.1944 kesti yhteensä 3 v 5 kk 2 pv. Edellä mainitun lisäksi varusmiesaika, Talvisodan aikaisesta ilmavalvontapalveluksesta saatu hyvitys 56 pv, sekä Suojeluskuntatoiminnasta saatu hyvitys 75 pv. eli yht. 350 pv. 

Sodan jälkeinen aika

Paavo oli sisarusparven nuorin ja sai onnellisen ja turvallisen lapsuuden. Paavon veljistä Kalle ja Israel olivat maanviljelijöitä. Vanhin veljeksistä Kalle sai tilan kolmen kilometrin päästä Sonkajärven Pajusenmäeltä. Israel Kauppilanmäen kylältä ja kolmanneksi vanhin pojista Jussi opiskeli papiksi. Jussi sai sairauskohtauksen Helsingissä - sotasairaalassa pitäessään iltahartautta ja kuoli 3.4.1943.Jussi toimi talvisodassa Vieremän miesten joukkueen johtajana ja komppanianpäällikkönä (5./JR39) Laatokan koillispuolella. Samoin jatkosodassa vieremäläisten joukoissa Esikuntakomppanian päällikkönä ja tiedustelu-upseerina, myöhemmin adjutanttina ja sotilaspastorina. Israel kaatui talvisodassa (5.JR39) Pyhäjärvellä Laatokan Karjalassa 27.12.1939 siirtäessään haavoittuneita Vieremän miehiä Rapakon talon Näpsä - nimisellä hevosella taistelupaikalta sidontapaikalle. Vihollisen luoti osui Israeliin, mutta laukkaava Näpsä vei haavoittuneet Erkki Nissisen, Vilho Kärkkäisen ja Aarne Huttusen turvaan. Aarne oli Israelin kaaduttua tarttunut Näpsän ohjaksiin. Näpsä pääsi talvisotareissulta kotitalliin, mutta isännän kohtaloksi koitui Vieremän sankarihauta. Paavolla oli kaksi siskoa Hanna ja Anni. Hannasta tuli kauppias Sukevalle ja Anni meni naimisiin maanviljelijän kanssa 70-kilometrin päähän Sotkamon Laakajärvelle. 

Paavo sodan jälkeen osallistui kotitilan töihin ja pian otti vastaan Rapakon isännyyden. Varsinaisten maatilan töiden lisäksi hän osallistui monella eri tavalla oman lähiympäristönsä, kylän, kotikunnan ja maakunnan kehittämiseen. Hän toimi mm. maa- ja metsätaloutta lähellä olevien järjestöjen johtotehtävissä, niin seutukunnan, maakunnan kuin myös valtakunnan tasolla.

Erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä hän toimi yli 30 vuoden ajan, mm. Vieremän kunnanvaltuuston puheenjohtajana kymmenen vuotta.

Hänen luonteeseensa kuului vaatimattomuus. Yhteiskunnallisista ansioista hänelle myönnettiin erilaisia huomionosoituksia mm. talousneuvoksen arvo, jota " titteliä " hän ei itse koskaan käyttänyt. Hänen elämänsä johtolankana oli lähimmäisen ymmärtäminen ja toisen ihmisen huomioon ottaminen. Hänellä oli hyvin laaja ystäväpiiri. 

1.9.2017 Pekka Kauppinen