Sukunimi:

Huttunen

Etunimet:

Martti Heikki

Syntynyt -.-.1901

Talvisota:

JR39:n 5. komppania (5./JR39)

Jatkosota:

Toinen jääkäriprikaati (2.JPr), RatsuväkiPrikaati/Ratsastavapatteri (Rv.Pri/RatsPtri)

Ei ollut Lapin sodassa

Lähteet:

Juhani Huttunen ja Leena Hemmi

Martti Heikki Huttunen

Kumpumäen Alapihan isäntä Martti (s.1901) kuului sotilaskantakorttinsa mukaan Vieremän suojeluskuntaan tammikuusta 1918 alkaen. Varusmiespalveluksen hän suoritti tykistössä Viipurissa ( 6/KTR) 21.10.1921 – 28.10. 1922 saaden erikoiskoulutuksen kengityssepäksi. Kantakortissa lukee ”Vapaussotaloma 29.7. – 28.10.22” eli hän pääsi yleisestä yhden vuoden palveluksesta yhdeksällä kuukaudella.

Martin Leena tytär (Leena Hemmi) kertoo isänsä varusmiesajasta muistelmissaan seuraavasti: Kertaakaan hän ei koko vuoden aikana käynyt lomalla, koska lomat olivat hänen mielestään liian lyhyitä. Siitä olisi suuri osa mennyt matkustamiseen. Joka ainoa pääsiäinen isä kertoi sotaväkiajaltaan seuraavan jutun:Sain usein kalakukkopakettaja kotoa ja annoin tietysti kavereille tuota herkkua. Eräs hämäläinen lupasi puolestaan pääsiäisenä ilahduttaa poikia mämmillä. Savolaispojat eivät olleet moista herkkua edes nähneet. Ei ollut kermaa eikä sokeria sen kanssa, pelkkää mustaa mämmiä. Ei se ollut meistä herkkua, mutta tietenkin se syötiin.

Leena kertoo vieremäläisten lähdöstä ylimääräisiin harjoituksiin 14.10.39 seuraavasti: ”Sitten isä lähti, luultavasti renkipoika vei hänet hevosella kirkolle. Hänellä oli iso reppu, johon oli pakattu lämpimiä alusvaatteita ja sukkia. Minäkin neuloin hänelle harmaat villasukat ja panin niiden sisään kukkia äidin vaaleanpunaisesta pelargoniasta. Rientolan pihalla pidettiin kenttähartaus ja ”Jumala ompi linnamme” kaikui meille asti.

Hämärän laskeutuessa alkoi räntäsade, joka teki kaiken entistä surullisemmaksi. Miehet lähtivät Rientolasta luultavasti klo 15. Kaikki kumpumäkeläiset seisoivat Ottulan mökin seinustalla Vuoristen tienhaarassa ohimarssia odottamassa. Jussi ja minä olimme siinä vierekkäin ja isä käväisi hipaisemassa meitä poskille. Ja siitä se itku alkoi. Istuin Rauhan pyörän ritsillä ja itkin suureen ääneen ja niin teki Jussikin. Uudentalon Unto oli oikein ilkeä meille ja jälkeen päin ymmärsin, että hän oli kateellinen meille, koska hänellä ei ollut isää, jota olisi hyvästellyt. Kävimme saunassa, mutta palasimme sieltä pesemättöminä, sillä osasimme vain itkeä.

Leena kertoo Uudentalon vanhan Sandra-emännän katselleen myös vieremäläisten marssia ja sanoneen: ”Tämä on nuoren kansan kuolinvuosi”. Sandran kaksi poikaa kaatui talvisodassa.

Martti oli talvisodassa muiden vieremäläisten mukana 5/JR 39:ssa kiväärimiehenä ja asealiupseerina. Taistelut: Uomaa, Mitro, Ruhtinaanmäki, Pyhäjärvi, Lemetti, Koivuselkä, Konnunkylä, Lavajärvi.

Martin talvisodan aikana kotiinsa lähettämiä kirjeitä on säilynyt 26 kpl ja lisäksi muutamia postikortteja. Marraskuun viimeisen päivän kirjeessä Martti ei mainitse mitään sodan alkamisesta, mutta kertoo että kaikki lomat on peruutettu kun tuoMolotohvi rupes kenkkuilemaan, niin ei tällä kertaa lomia saatu. Kirjeistä käy ilmi savolaisten talonpoikien uskonnollisuus. Kotioloissa ei uskonto ollut arkipäivinä paljon esille, mutta sodan ankaruudessa, tietoisina vastustajan joukkojen suuruudesta, uskonnollisuus tulee ilmi kirjeistäkin: Älkäähän hätäillä kyllä se korkein varjelee jos se niin tahtoo olkaa urhoollisija.

Kirjeissä annettiin myös tarkkoja neuvoja maatilan hoidosta ja koko ikänsä hevosista kiinnostunut Martti kirjoitti, että Lipolle pitää antaa vähänparempaa heinää, jotta se jaksaa tarpeita vetää.. Nassin valjastamisesta Martti varoittaa: On katsottava tarkasti, että valjaat ovat varmasti kunnossa, jos sillä aikoo lähteä ajamaan. Parempi on antaa Nassin seistä pilttuussaan, lisää pehkuja vain alle.

Alapihasta oli talvisodassa hevonen, joka sai hurjan hevosen maineen ja pelasti haavoittuneita, vaikka sitä itseäänkin oli ammuttu (ks.Aarne Huttunen).

Martti vei hevosella illalla 18.2.40 serkkunsa Olli Huttusen JSP:lle, kun Olli oli saatu pahasti haavoittuneena linjojen välistä pimeällä omalle puolelle. Hän kertoi myöhemmin, ettei ole ajanut koskaan hevosella niin lujaa. Martti ja Olli olivat nukkuneet teltassa vierekkäin Ollin kaatumiseen asti.

Jatkosotaan Martti lähti muiden vieremäläisten mukana 17.6.1941 (2.JPr). Kahden ensimmäisen sotakuukauden ajalta on säilynyt yhdeksän kirjettä ja postikortti. Ei hän kirjeissään nytkään ihannoi sotaa, uskonnollisuus käy ilmi kirjeissä, mutta kirjeiden sävy on selvästi optimistisempi kuin talvisodan aikana.

Heinäkuun 9. päivään mennessä eivät vieremäläiset olleet vielä joutuneet tulikasteeseen, mutta nyt tuntuvat tykit rupeavat soittelemaan kirjoittaa Martti vartiovuoroaan odottaessaan klo 21 heinäkuun 8.päivänä. Heinäkuun 14. päivänä on jo kiire. Kyllä ryssää ajettiin nyt monta päivää takaa että ei tahtonut joutaa syömään eikä kuormasto pysynyt matkassa. Kyllä ryssä painaa viivana vanhaa rajaa kohti.

Viimeisessä heinäkuun kirjeessä 29. päivänä Martti kertoo: Tultiin huimalta reissulta oli 2 päivää ja 2 yötä ne oli yli-inhimillisiä ponnistuksia mutta en ole aivan tulilinjoilla elähän ole huolissasi jospa se Korkein pitäs varjeluksensa niinkuin viime sodassakin.

Elokuussa Martti pääsi sadonkorjuulomalle. Loman jälkeen hänet komennettiin Lappeenrantaan, missä hän toimi pumppuhuoneen vartiopäällikkönä. Marraskuussa hän joutui rintamalle tykistöön täydennysmiehenä. Hän toimi kengitysseppänä, rehumestarina ja alkuvuodesta 1942 kolme viikkoa hiekanajoporukan esimiehenä, jolla oli alaisenaan 20 hevosmiestä. Helmikuun lopulla Martti pääsi lyhyelle lomalle veljensä Hemmin hautajaisiin. Hemmi oli kaatunut jo heinäkuussa ja ollut Karjalassa tilapäisessä kenttähaudassa.

Martti vapautettiin vanhana ikäluokkana 1.5.1942 eli itse asiassa hieman myöhemmin kuin useat hänen ikäluokastaan. Kirjeissä ilmenee pientä katkeruutta siitä, että jotkut onnistuivat epärehellisin keinoin pääsemään rintamalta.

Martti ylennettiin korpraaliksi 17.5.1940 ja alikersantiksi 24.12.1941 eli jouluaattona. Taistelut jatkosodasssa kantakortin mukaan: Suunujoki, Kedrojärvi, Peurujoki, Tolvajärvi, Yläjärvi, Ägläjärvi.

Martti osallistui palveluksesta vapauduttuaankin suojeluskunnan toimintaan ja mm. asekätkentään. Häntä ja Uudentalon Heikkiä kuulusteltiin asekätkennästä, mutta kuulustelijaksi sattui ”isänmaallinen mies, ei Valpon kommunisti”. Kumpumäkeläisille ei siis asekätkennästä koitunut sanottavia ongelmia, vaikka kyllä siellä aseita ja muitakin varusteita oli runsaasti.

Alapihan puimaladossa oli jonkin aikaa kuorma-autollinen konepistooleja. Meillä pojilla oli pitkään taskut täynnä kiväärin ja konepistoolin panoksia, joita eri tavoin räjäyttelimme. Tämän kirjoittaja löysi vielä kymmenkunta vuotta sodan jälkeen suuria käärejä räjähtävää sytytyslankaa maahan lähimetsään kaivettuna. Sitä olimme naapurin Viljon kanssa yrittäneet räjäyttää aikaisemminkin ja olemme hengissä kaiketi vain siksi, että emme löytäneet tarpeeksi voimakasta virtalähdettä yrittäessämme räjäyttää näitä kääryjä.

Asekätkentää oli pitkään sodan jälkeen tapana arvostella. Nyt ymmärretään, että se saattoi pelastaa Suomen miehitykseltä sodan jälkeen. Stalinhan miehitti kaikki Saksaa tukeneet Itä-Euroopan maat ja lisäksi Puolan eikä niitä päästetty irti kommunismistä vuosikymmeniin. Stalin tiesi asekätkennästä ja tiesi suomalaiset koviksi sotilaiksi. Hän näki, miten Viron metsäveljiä sekä muiden Baltian maiden ja Ukrainan kapinahenkeä oli vaikea kukistaa ja ymmärsi, että Suomen miehitys sodan jälkeen olisi ollut vielä vaikeampaa. Stalin tyytyi riistämään Suomen tiukoilla, ylisuurilla sotakorvauksilla. Suomi maksoi ne hyökkääjälleen, ainoana maana muuten. Asekätkennän on sanottu hillinneen yhtenä tekijänä myös kommunistien vallankaappaushankkeita vuonna 1948.

Asekätkennällä piilotettiin varusteet noin 35 000 miehen sissisotaan ja sitä luomaan valittiin armeijan parhaat upseerit. Asia paljastui kun vasemmistolainen sotilas varasti Oulun seudulle piilotetusta kätköstä elintarvikkeita, jäi kiinni ja paljasti asian valvontakomissiolle. Kätkentää johtaneet upseerit pakenivat ulkomaille tai joutuivat vankilaan. Vieremältä vain suojeluskunnan päällikkö Hentilän Sylvester oli vähän aikaa pidätettynä.

Kumpumäeltä lähti talvisotaan viisi miestä, Alapihasta Martti ja Leo (Hemmi), Uudeltatalolta Heikki, Veikko (oli jo naimisissa Huttulassa) ja Olli. Veikko ja Olli kaatuivat talvisodassa, Hemmi jatkosodassa. Heikki haavoittui lievästi talvisodassa. Martti oli kumpumäkeläisistä ainoa ”ohiammuttu”.

Elävinä sodista selvinneet Martti ja Heikki olivat kuitenkin niin vaikeissa paikoissa, heidän viereltään kaatui niin monta aseveljeä, että se vaikutti varmasti heidän loppuelämäänsä ja myös heidän jälkeläisiinsä. Ei ole ainakaan tiedossa, että kukaan heidän jälkeläisistään olisi sortunut esimerkiksi taistolaisuuteen tai yleensä liialliseen itänaapurin ihannointiin - pikemminkin päinvastoin.