Sukunimi:

Näätänen

Etunimet:

Olavi

Syntynyt 10.9.1918

Talvisota:

Erillispataljoona 39 (Er.P 39), Jalkaväkirykmentti 43 (JR43)

Jatkosota:

Erillispataljoona 24 (Er.P 24), Jalkaväkirykmentti 10 (JR10)

Ei ollut lapinsodassa

Lähteet:

Olavi Näätäsen muistelmat

Olavi syntyi Raja-Karjalan Korpiselässä sisällissodan myllerryksen vuonna 1918. Pojan vartuttua armeijaan lähdön aika koetti 1938, mutta isä halvaantui ja nuorukaista tarvittiin talon töissä. Talvisotaan lähtö tuli nopeasti, sillä sotaan ei tahdottu uskoa. 7.12.1939 Korpiselästä tyhjennettiin viimeisetkin
siviilit. Olavin isä oli halvaantunut, joten hän pääsi kuorma-auton lavalla turvaan. ”Nyt on äkkiä joovuttava, aato tulloo. Pit lähtee Hankasalmelle.” Olavi komennettiin porukkaan, joka teurasti viimeisetkin eläimet, joita ei saatu kuljetettua vihollisen alta turvaan.  Miehet kokoontuivat Korpiselän suojeluskuntatalolle, josta nuorukaisia kuljetettiin Kuopioon suorittamaan varusmiespalvelusta.

Kuopiossa pystyttiin harjoittelemaan vain muutamien päivien ajan, sillä pommitukset häiritsivät. Miehet siirrettiinkin pian Mikkeliin, mutta koulutus vaikeissa olosuhteissa osoittautui jopa hankalammaksi kuin Kuopiossa. Venäläisiä kiinnosti Mikkelin tilanne erityisen paljon, koska kaupungissa oli Suomen armeijan
päämaja. ”Mikkelissä ee senkää vertoo. Ku Mikkelissä oli siihen aekaan päämaja.” Aikansa nuorukaisia koulutettiin, kunnes heidät siirrettiin Kannakselle.

”Siitä se alako se minun talavisota. Heti paekalla Kannakselle. Sitte siihen asti olin kun tuil väliraaha.” Välirauhan aikana Olavia ja muita nuorukaisia ei laskettu siviiliin vaan lähetettiin Nurmekseen lisäharjoitusta saamaan. Lomaa kuitenkin liikeni hieman, jotta jokainen sai käydä kotonaan järjestelemässä asioitaan. Mikkeliin palattuaan Olavi siirrettiin rajalle: ” Konekiväärin vöetä täättämään yötä päevee.”

” Ja sittehän sitä lähettiinkin Rukajärvelle sen tien hylykyttelemään. Minäki olin sillo jo konekiväärissä ryhmänjohtaja.” Ensimmäisessä hyökkäyksessä panosvyönsyöttäjänä toiminut poika kaatui vierestä. Olavi soti jatkosodan vuodet Rukajärvellä.

” Siitä vaen eelleen. Siinähän ee pitkää taesteltu ku rupes venäläenenkii perräätymmää. Repolaan asti perrääty. Sittehän se sitte pysähty jo kokonaan se sota jäe siihen asemii. Ja siinä se oel loppuu asti. […] Partioreessuja, niitä oel.”  

Lopulta linjat asettuivat ja alkoi asemasotavaihe, jonka aikana Rukajärvellä suoritettiin tiedustelu-ja tuhoamispartioita vihollisen kenttävartioihin ja tukikohtiin. Olavikin ehti partioon useasti, mieleen jäi erityisesti pitkä partiomatka, jolla sissimuonat pääsivät loppumaan kesken. Paluu omien puolelle haavoittuneiden kanssa oli hankalaa, mutta lopulta onnistui. ” Sehän se oel pahinta kun ne peöekäs hirveesti jos ne jättää.”

Erään pienemmän partion mukana Olavikin haavoittui jalkaan, mutta selvisi omille
linjoille ja pääsi toipumaan sotasairaalaan. Toisen kerran useampi poika haavoittui kerralla miinan räjähdyksestä. Olavi menetti tuolloin näkönsä joksikin aikaa, mutta toipui kuntoon.

Sodan päätyttyä miehiä jätettiin Rukajärvelle siivoamaan miinoituksia. Kun Olavi vihdoin pääsi siviiliin syksyllä 1944, hän tuli Kuhmon kautta, josta matkaan tarttui tuore vaimo Vappu. ”Sittehän mie Kuhmon kaatta tulin ja tämäkin piti kopata matkaan.” Nuori pari oli vihitty Kuhmon seurakunta talolla, sillä kirkkokin oli pommitettu sodan aikana. Olavin 9 henkinen perhe oli Oravaisissa. He olivat talvi- ja jatkosodan aikana joutuneet elämään evakossa kaikkiaan viidessä eri paikassa, viimeisimpänä ruotsinkielisellä alueella Oravaisissa. Omaisuus mahtui hyvin pieneen tilaan.

Olavi ja Vappu aloittivatkin lähes tyhjästä rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Vaikka Olavin kotiseutu menikin, löysivät he Vieremältä pysyvän kodin.